Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Inflaatio jatkoi kahden prosentin tuntumassa – polttonesteet ja asuminen kallistuivat

Heinäkuussa kuluttajahintoja vuoden takaiseen verrattuna nostivat eniten esimerkiksi bensiinin ja dieselin sekä omakotitalojen ja osakehuoneistojen kallistuminen. Inflaatio on ollut Suomessa noin kahden prosentin tasolla huhtikuusta alkaen.

Kuvassa on Helsingistä lähtenyt Eckerö Linen M/S Finlandia-alus toukokuussa 2020.
Laivalla tehtävät reittimatkat halpenivat heinäkuussa. Eckerö Linen M/S Finlandia-alus lähti Helsingistä toukokuussa 2020. Kuva: Silja Viitala / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuluttajahintojen nousu Suomessa pysyi heinäkuussa edelliskuukausien tasolla, kertoo Tilastokeskus.

Inflaatio heinäkuussa oli 1,9 prosenttia, kun kesäkuussa hinnat nousivat vuodentakaisesta kaksi prosenttia. Kasvun lievän hidastumisen selittää Tilastokeskuksen mukaan muun muassa rahapelien hintojen lasku.

Myös laivalla tehtävät reittimatkat ja korvattavat reseptilääkkeet sekä asuntolainojen keskikorko ja kulutusluottojen korot halpenivat.

Heinäkuussa kuluttajahintoja vuoden takaiseen verrattuna eniten nostivat muun muassa bensiinin ja dieselin sekä omakotitalojen ja osakehuoneistojen kallistuminen.

Inflaatio Suomessa on ollut noin kahden prosentin tasolla huhtikuusta alkaen.

Kesäkuusta heinäkuuhun hinnat nousivat 0,3 prosenttia. Tämä johtui Tilastokeskuksen mukaan muun muassa polttonesteiden hinnannoususta.

Ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio heinäkuussa oli 2,2 prosenttia yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä seurattuna. Suomessa vastaava luku oli 1,8 prosenttia. Kesäkuussa euroalueen luku oli 1,9 prosenttia. Luku ei seuraa muun muassa omistusasumista ja luottojen korkoja.

Lue myös:

Kuluttajahinnat nousivat kaksi prosenttia kesäkuussa – nousua vauhditti bensan ja omakotitalojen kallistuminen

Suosittelemme