Hyppää sisältöön

Etelä-Savon puukaupassa on taottu todella kovia lukuja, odotukset korkealla myös syksyn osalta

Kesään mennessä kauppaa oli käyty maakunnassa 44 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Koronaelvytys yksi tekijä, joka on lisännyt globaalisti metsäteollisuuden kysyntää.

Henkilö noutaa pakettia pakettipisteestä.
Nettikaupan voimakas kasvu on lisännyt metsäteollisuuden pakkausmateriaalien kysyntää. Kuva: Eleni Paspatis / Yle
Tuukka Lukinmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Puukauppa on ollut viime aikoina erittäin vilkasta, kertoo yksityisiä metsänomistajia edustava Etelä-Savon Metsänhoitoyhdistys. Kesään mennessä kauppaa oli käyty maakunnassa 44 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, ja myös kesä on ollut syvintä lomakautta lukuun ottamatta toimelias.

Valtakunnalliset tilastot kertovat, että vuoden alusta heinäkuun loppuun puuta ostettiin yksityismetsistä 22 miljoonaa kuutiota eli saman verran kuin ennätysvuonna 2018. Tuolloin se vastasi noin puolta koko vuoden aikana toteutuneista kaupoista.

Puukaupassa on tulossa yksi kaikkien aikojen vilkkaimmista vuosista, kun globaali metsäteollisuus käy kovilla kierroksilla muun maailmantalouden mukana, arvioi Etelä-Savon Metsänhoitoyhdistyksen johtaja Petri Pajunen.

– Markkinatilanne on vahva. Vienti ja lopputuotteiden hinta ovat olleet kasvussa, ja se on nostanut puun hintaa. Se taas on innostanut metsänomistajia kaupoille, Pajunen sanoo.

Pajusen mukaan puutavaran markkinoita vauhdittavat koronakriisiin liittyvät talouden elvytystoimet

Korona on myös saanut ihmiset viettämään paljon aikaa kotona ja kesämökeillä ja remonttityöt ovat kuluttaneet puutavaraa siinä määrin, että puutavaraliikkeet ovat paikoin joutuneet myymään eioota. Korona on myös vauhdittanut nettikauppaa, mikä on lisännyt pakkausmateriaalien kysyntää.

Iso trendi on myös se, että eri teollisuudenaloilla uusiutuvien materiaalien käyttöä pyritään lisäämään.

Alkukesällä puun hinta oli vielä voimakkaassa nousussa, mutta sen jälkeen nousu on taittunut laskuksi. Loppuvuoden osalta ennustelaitosten odotukset ovat kuitenkin korkealla.

– Kauppa lähtee taas vilkastumaan, kun kesälomat ovat takanapäin, Petri Pajunen ennakoi.

20.8. klo 11.40 korjattu Petri Pajusen titteli puheenjohtajasta johtajaksi.

Suosittelemme sinulle