Hyppää sisältöön

Emil Lindholm kärjessä SM-rallissa – Esapekka Lappi pitää vauhtia SM2-luokassa

Emil Lindholm on pääluokan kärjessä rallin SM-sarjan Lahden osakilpailussa, jossa avauspäivänä ajettiin kolme erikoiskoetta.

Emil Lindholmin tyylinäyte Lahdesta
Emil Lindholmin tyylinäyte Lahdesta Kuva: Taneli Niinimäki / AKK
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Testimielellä mukaan lähtenyt MM-ralleista tuttu Esapekka Lappi puolestaan dominoi SM2-luokkaa.

Kotikisaansa ajava Emil Lindholm johtaa SM1-luokkaa 7,4 sekunnilla Mikko Heikkilään. Viron Egon Kaur on kolmantena, vain 0,4 sekuntia Heikkilän perässä.

– Hyvin on alkanut, todella hienot tiet, joten on makea päästellä. Koetetaan lauantaina jatkaa samaan tahtiin mutta kuitenkin järki matkassa, Lindholm kertoi tiedotteessa.

Lapin vauhdista kertoi se, että hän olisi pienempitehoisella autollaan yleiskilpailussa kuudentena 23 sekuntia Lindholmin perässä. Eroa SM2-luokassa toisena olevaan Jaro Kinnuseen on jo 20,8 sekuntia.

Suosittelemme sinulle