Hyppää sisältöön
Ulkoministeri Pekka Haavisto
Pekka Haavisto kertoi aiemmin viikolla enintään 130 afganistanilaisen evakuoimisesta Suomeen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Ulkoministeri Pekka Haavisto: Suomi sulkee lähetystön, työntekijät odottavat evakuointia

Ulkoministerin mukaan kehotus poistua maasta on yhä voimassa kaikille suomalaisille.

Hanna Hanhinen
Jussi-Pekka Panttila
Laura Kangas
  • Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi Afganistanin tilannetta iltapäivällä toimittajille.
  • Ääriliike Taliban on edennyt viime päivinä Afganistanissa vauhdilla ja vallannut kaupunkeja.
  • Viimeisimpien tietojen mukaan Taliban on aloittanut Kabuliin etenemisen.
  • Haavisto kertoi perjantaina, että Suomi on evakuoimassa enintään 130 ihmistä Afganistanista. Joukkoon kuuluu muun muassa enintään 40 nykyistä, Suomen Kabulin-edustuston asemamaasta Afganistanista palkattua henkilöä perheineen.
  • Useat maat ovat kertoneet evakuoivansa suurlähetystönsä Kabulista.
Laura Kangas

Suomi sulkee suurlähetystön Kabulissa, työntekijät odottavat evakuointilentoa

Suomi sulkee Kabulin-suurlähetystönsä, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) Yle Uutisten lähetyksessä.

Suomen lähetystön työntekijät ovat edelleen Kabulissa, mutta he ovat Haaviston mukaan turvassa ja odottavat evakuointilentoa.

Valtioneuvosto on päättänyt tällä viikolla tuoda myös enintään 170 Suomelle työskennellyttä afganistanilaista Suomeen.

– Tämä vaatii tietysti vielä vähän enemmän järjestelyjä kaupungissa, Haavisto kommentoi.

Suomeen tulevat afganistanilaiset ovat työskennelleet Suomelle vuoden 2015 jälkeen, mutta myös sitä aiemmin Suomelle on työskennellyt ihmisiä maassa. Haaviston mukaan Suomelle on työskennellyt satoja ihmisiä.

– On selvää, että tällaisissa olosuhteissa ei voida heitä kaikkia auttaa.

Hanna Hanhinen

Haaviston tilannekatsaus päättyi tähän. Kiitos kaikille katsausta seuranneille!

Hanna Hanhinen

Haavisto: Yhdysvalloilla ote Kabulin lentokentästä

Haavistolta kysytään, mitkä asiat voivat vielä vaikeuttaa evakutointien onnistumista.

Yhdysvalloilla on vahva ote Kabulin lentokentästä ja se on toiminnassa. Eri ihmisten pääsy Kabuliin ja kaupungin sisällä liikkuminen on vaikeutunut ja se on asia, joka voi vaikuttaa eri henkilöryhmiin ja heidän pääsemiseensä evakuointiryhmään, Haavisto sanoo.

Hanna Hanhinen

Haavisto kommentoi vielä evakuointeja

Haavistolta kysytään, onko Suomen suurlähetystön evakuoimisesta tehty virallinen päätös.

Totta kai tällaisessa tilanteessa on luonnollista, että tässä tilanteessa joutuvat miettimään evakuoimistoimia ja olemme siinä yhdessä muiden kanssa, Haavisto kommentoi.

Haaviston mukaan EU:n tai Naton palveluksessa olevien afgaanien evakuoiminen Suomeen aikaisemmin olisi tehnyt suomalaisten työstä maassa hankalaa.

Hanna Hanhinen

"Ollut tapauksia, että suomalaisilla ollut vaikeuksia tulla Kabuliin"

Haavistolta kysytään uudestaan Afganistassa olevien suomalaisten määrästä.

Ministeri ei kommentoi tarkkaa suomalaisten määrää.

Haaviston mukaan on tullut esiin tapauksia, että suomalaisilla on ollut vaikeuksia saapua Kabuliin.

Hän ei voi tämän tarkemmin asiaa kommentoida, mutta hänen mukaansa juuri tämänkaltaisia ongelmia nyt ratkotaan.

Hanna Hanhinen

Haavisto: Tunti tunnilta turvallisuusanalyysia suurlähetystön suhteen

Haaviston mukaan Suomesta Afganistaniin lähetettyjen suomalaisten tilanteesta tehdään turvallisuusanalyysia tunti tunnilta, kuinka pitkään he voivat Kabulissa vielä olla.

Hän uskoo, että jatkotoimet tulevat riippumaan siitä, miten tilanne Afganistanissa kehittyy.

Haaviston mukaan evakuoinneista ja niiden logistiikasta on ollut keskustelua. Hänen mukaansa tähän mennessä enintään 130 afganistanilaista evakuoidaan Suomeen.

Häneltä kysytään, onko evakuointeja tulossa lisää.

Jos kaikki 20 vuoden aikana työsuhteessa olevista tai alihankkijoina olleista evakuoitaisiin, niin juuri nyt logistiset mahdollisuudet eivät annan heitä kaikkia auttaa, mutta se on realiteetti nyt, Haavisto sanoo.

Hanna Hanhinen

Tilanne Kabulissa voi riistäytyä käsistä

Ministeri Haavistolta kysytään, voiko suomalaisdiplomaattien luottaa olevan turvassa.

Hänen mukaansa tässä tilanteessa on kaikki mahdollista. Taliban ei hallitse kaikkien kannattajiensa toimia, vaikka johto on vakuuttanut turvallisuutta.

Suomalaisdiplomaattien turvallisuus on Haaviston mukaan ykkösasia.

Pelkotilana on, että Kabulissa tilanne voi riistäytyä käsistä, Haavisto sanoo.

Hanna Hanhinen

Haavisto ei kerro tarkkaa suomalaisten määrää

Haavistolta kysytään, kuinka monta suomalaista Afganistanissa on edelleen. Ministerin mukaan hän ei voi vastata turvallisuussyistä kysymykseen.

Joitakin suomalaisia on hänen mukaansa Kabulissa ja heidän turvallisuutensa on Haaviston mukaan ykkösasia.

Haaviston mukaan heille on tullut valtavasti kysymyksiä ihmisiltä, jotka ovat olleet suomalaisten kanssa yhteydessä Afganistanissa ja jotka etsivät nyt suojaa. Nyt meillä on rajoitetut mahdollisuudet tätä suojaa antaa, Haavisto sanoo.

Hanna Hanhinen

Tilanne asettaa haasteita evakuoinneille Afganistanista

Haaviston mukaan nykyinen, nopeasti kehittynyt tilanne asettaa haasteita aiemmin valtioneuvoston päättämän suurlähetystön oman henkilökunnan ja lähetystöä avustaneiden afganistanilaisten evakuoimiseksi Suomeen.

Hänen mukaansa töitä on tehty aktiivisesti viime viikosta lähtien.

Hänen mukaansa maahan lähetetyt suomalaiset ovat edelleen maassa ja Afganistanissa olevien suomalaisten turvallisuus on erittäin tärkeää.

Hänen mukaansa Afganistanissa matkustavilta suomalaisilta on tullut yhteydenottoja. Ministeri vetosi samalla, että jos maassa matkustaa suomalaisia, jotka eivät ole tehneet matkustusilmoitusta, ottaisi yhteyttä ministeriöön.

Ministerin mukaan Afganistan on ollut jo jonkin aikaa niiden maiden listalla, josta kehotamme poistumaan välittömästi.

– Tämä kehotus on edelleen voimassa kaikille suomalaisille, Haavisto sanoo.

Suosittelemme