TALLINNA Nuori rikospoliisi Andres Anvelt oli juuri jäänyt lomalle ja lähtenyt perheensä kesämökille. Vuoden 1991 elokuun 19. päivän aamuna hän heräisi kuitenkin kylmään kyytiin.
– Taisi olla äiti, joka mut herätti. Televisiosta oli yllättäen alkanut tulla Joutsenlampi ja hän oli varma, että minun on parasta lähteä töihin, Anvelt muistelee Viron parlamenttitalon kupeessa.
Odottamattomaan ajankohtaan neuvostotelevisiossa esitetty klassinen musiikki enteili yleensä yhteiskunnallista mullistusta. Pian saapuikin tieto vallankaappauksesta Kremlissä (siirryt toiseen palveluun).
Anvelt työkavereineen oli osa Toompean kukkulalla sijaitsevan parlamenttitalon puolustusta. Sisällä talossa alettiin kuumeisesti laatia julistusta itsenäisyyden palauttamisesta.
– Ne olivat toki hermostuttavia päiviä ja saattoivat näyttää dramaattisilta. Mielestäni vallankaappausyritys oli kuitenkin kyhätty taitamattomasti. Neuvostoliiton ja Viron kohtalo oli elokuuhun mennessä jo ratkennut, Anvelt arvioi.
Todellinen vaa’ankieli koettiin vuotta aiemmin
Viron parlamentin tehtäviä hoitanut korkein neuvosto otti vuodesta 1988 alkaen vastaan useita Moskovan vallanpitäjiä suututtaneita julistuksia ja lakeja.
Sinimustavalkoinen lippu ja vanha kansallislaulu olivat virallisessa käytössä. Viro myös julistautui riippumattomaksi Kremlistä ja päätti vuoden 1990 maaliskuussa aloittaa itsenäisyyden palautusprosessiin.
– Kenties kaikkein vaarallisin päivä parlamenttitalolla koettiin 15. toukokuuta 1990. Silloinhan neuvostomielisen Interliikkeen (siirryt toiseen palveluun) mielenosoittajat onnistuivat miltei valtaamaan rakennuksen, Anvelt toteaa.
Hän oli tapahtumien keskipisteessä, noin parinsadan miliisin joukossa puolustamassa taloa aggressiiviseksi yltynyttä tuhatpäistä mielenosoittajajoukkoa vastaan. Yksi väkijoukon johtajista iski Anveltia punalipulla päähän.
Virolaiset muistavat siitä päivästä pääministerin virkaa hoitaneen Edgar Savisaarin tunteikkaan radiopuheen.
– Toompeata vastaan hyökätään. Toistan: Toompeata vastaan hyökätään, Savisaar julisti kutsuen virolaisia paikalle vastamielenosoitukseen.
Virolaisia saapui lopulta moninkertainen määrä alkuperäisiin Interliikkeen mielenosoittajiin nähden. Nämä olivat päässeet jo parlamenttitalon sisäpihalle ja parvekkeelle, mutta poistuivat lopulta paikalta vähin äänin.
– Mikäli he olisivat saaneet talon haltuunsa, heille olisi kyllä löytynyt tukea Moskovasta. Viron kurssi olisi voinut hyvinkin kääntyä, Anvelt pohtii.
Neuvostoliiton laskuvarjojääkärit eivät vakuuttaneet
Andres Anvelt pitää myös tammikuuta 1991 vallankaappausyritystä vakavampana aikana.
Liettuan Vilnassa neuvostojoukkojen silloinen hyökkäys tv-tornia vastaan päätyi verilöylyyn. Latvian Riiassa paikallisia kuoli Neuvostoliiton erikoisjoukkojen hyökkäyksessä sisäministeriöön.
– Oli hyvinkin paljon mahdollista, että sama toistuu myös Tallinnassa.
Sen sijaan elokuussa 1991 Viroon saapuneet neuvostojoukot eivät olleet Anveltin silmin niin suuri uhka kuin tv-kuvista voisi päätellä.
– Se, miten ne köröttelivät läpi maan tunaroiden ja hajoavine vaunuineen, kertoo paljon. Lisäksi Virossa oli silloin jo aiempaa laajemmin organisoitua puolustusta.
Hän ei muista ajatelleensa kuolemaa tai pelänneensä sitä. Kenties siksi, että nuorena on vähemmän menetettävää, miettii 51-vuotias Anvelt nyt.
– Emme hakeneet tarkoituksellisesti sankarikuolemaa. Tärkeintä oli antaa hyökkääjille jonkinlainen vastaisku, joka olisi ollut tärkeä viesti muun muassa kansainväliselle yhteisölle.
Vastaiskua ei tarvittu, sillä hyökkäys jäi tulematta. Toompealla syntyi 20. elokuuta kello 23.03 historiallinen päätös (siirryt toiseen palveluun) Viron itsenäisyyden palauttamisesta.
Tulevat ministerit lasnamäkeläisessä keittiössä
Näyttelijä Helena Lotman, 30, oli niihin aikoihin kolmen viikon ikäinen ja autuaan tietämätön Tallinnan kaduilla huristelevista panssareista. Hänen ja Viron vastasyntyneen vapauden tiet kietoutuivat kuitenkin yhteen.
– Muistoni ovat yhtä hämyisiä kuin se tupakansavun täyttämä keittiö Lasnamäessä, jossa vanhempieni ystävät kokoontuivat keskustelemaan politiikasta, Lotman kertoo Ylelle Tallinnan laulukentällä.
Lotmanin isä Tiit Pruuli kuului vapaustaistelun aktivisteihin. Pruuli ja hänen ystävänsä ottivat Viron lipun sinimustavalkoiset värit ensimmäisenä julkisesti käyttöön vuoden 1988 huhtikuussa Tartossa.
Vuonna 1991 Pruuli työskenteli Viron silloisen ulkoministerin, myöhemmin presidentiksi valitun Lennart Meren viestintäpäällikkönä. Sittemmin hänestä tuli pääministeriksi kohonneen Mart Laarin erityisavustaja.
– 1990-luvulla meillä vieraili poliitikkoja, joista oli tullut ministereitä niin nuorena, että missään muualla tällaista ei oltu nähty. Minua ei koskaan käsketty lähtemään keittiöstä. Kasvoin keskellä sitä kaikkea, Lotman kertoo.
Hän muistaa lapsuudestaan vapaan Viron rakentajien innon ja työntäyteisen ilmapiirin.
– Se intohimo, äänensävyt ja palavat katseet, kaikki se omistautuminen… Asenne oli, että on niin paljon tehtävää ja se kaikki on tehtävä heti nyt!
– Nykyään ymmärrän, miksi kaikki oli tehtävä heti. Ajassa oli ikkuna, joka oli auki vain hetken verran.
Luovuus kukkii ajasta riippumatta
Helena Lotmanin mukaan nykyaika vaatii ihmisiltä paljon samaa kuin 1990-luvun alku Virossa.
– Maailma on muuttunut monimutkaisemmaksi ja nopeammaksi. Siinä pärjätäkseen tarvitaan sopeutumiskykyä ja henkevyyttä.
Virossa neuvostoaikaa on toisinaan muisteltu jopa kaiholla ainakin kulttuuriväen keskuudessa. Sorron voimasta syntyi taidetta puhtaimmillaan, uskovat jotkut ja pitävät nykyistä kulutusyhteiskuntaa luomisvoiman lannistajana.
Helena Lotman ei tähän yhdy.
– Elämä tarjoaa aina aineksia luovuudelle ja ihmiset kaipaavat sen hedelmiä. Meillä on nykyään uusia aiheita, joiden kautta ihmisyyttä käsitellään aina uudestaan.
Pieni kansakunta ei voi löysätä
Virolaisissa juhlapuheissa kuuluu usein fraasi "tällaisenko Viron me halusimme“.
Andres Anvelt sanoo, että virolaiset eivät osanneet itsenäisyyden palauttamisen aikoihin edes kuvitella sellaista Viroa, joka heillä tänä päivänä on.
– Olen ollut pitkään tulevaisuuden suhteen optimistinen. Ainoana vaaran paikkana pidän henkistä laiskuutta.
Andres Anvelt toimi vuosina 2014–2018 Viron oikeus- ja sisäministerinä. Hänen mukaansa muun muassa koronapandemia on osoittanut, että kriiseihin pitää valmistautua jatkuvasti.
– Pieni kansakunta ei voi löysätä. Nykyinen rauhan aika ei nimittäin välttämättä jatku ikuisesti.
Anveltin mielestä nyt voi olla tyytyväinen, kun Viroa katsoo kokonaisuutena.
– Olemme saavuttaneet kolmessa vuosikymmenessä sen, mihin moni Euroopan maa on päässyt koko toisen maailmansodan jälkeisessä ajassa, Anvelt myhäilee.
Millaisia muistoja sinulla on Viron itsenäistymisestä? Voit keskustella aiheesta lauantaihin klo 23 saakka.
Lue lisää:
Video: Näin Viro itsenäistyi uudelleen 30 vuotta sitten hajoavan Neuvostoliiton raunioille
Näin Viro itsenäistyi uudelleen – katso videokooste Tallinnasta 25 vuoden takaa
Pekkarinen: Suomi varautui pakolaistulvaan
Analyysi: Potku pääministerin nilkkaan avasi Suomen Viro-solmun