Oliko sinulla ihan mukava kesäloma, mutta pelkkä ajatus arkeen palaamisesta uuvuttaa? Hyytyvätkö voimasi jo toisella työviikolla? Et ole ainoa.
Uupumus on uusi kansantautimme. Näin sanoo psykiatri Juhani Mattila, jonka mielestä uupumus ymmärretään hyvin yksioikoisesti.
Heinäkuussa ilmestyneessä kirjassaan Uupumuksesta takaisin elämään Mattila haluaa nostaa esiin, mitä uupumus pohjimmiltaan on.
– Uupumus on nykyihmisen tapa kokea ahdistusta. Ahdistuksesta eroon pääseminen onkin paljon monimutkaisempaa kuin jos ihminen kärsisi pelkästä väsymyksestä.
Mattilan mukaan uupumus on paljon yleisempää kuin masennus. Myös keinot sen hoitamiseen ovat vääränlaisia. Vakavaakin uupumusta hoidetaan usein kuin väsymystä.
Jaksamisensa rajoihin törmännyt ihminen passitetaan parin viikon sairauslomalle, jonka aikana hänen oletetaan lepäävän itsensä takaisin priimaan suorituskuntoon. Parantuminen sysätään uupuneen ihmisen omille harteille.
Lepo voi auttaa hetken. Se hoitaa uupumuksen oiretta, ei sen syytä. Ongelman ydin pysyy, ja uupumus suurella todennäköisyydellä toistuu jossain vaiheessa.
Ihmisen syvintä tarvetta, uupumukseen johtanutta tunnetta, ei ole kuultu. Tällöin hänen kärsimänsä ahdistus vain syvenee.
Ahdistus on normaali tunne
Me kaikki koemme pettymyksiä ja surua. Meillä on täyttymättömiä toiveita ja kaipauksia.
Ahdistus syntyy kaikista niistä hankalista tunteista, jotka ihminen joutuu ohittamaan ja jättämään huomioimatta elämänsä eri alueilla. Psykiatri Juhani Mattila painottaa, että ahdistus on yleinen ja täysin normaali tunne.
– Ahdistus ei ole sairaus. Sisimmässä on jokin tunne tai jokin tunteita herättävä asia, jota ihminen ei pysty käsittelemään ja kokee siksi ahdistusta.
Elämässä ylipäänsä tulee vastaan tilanteita, joista koituu harmistusta tai loukkaantumisen tunteita. Näin tapahtuu myös työpaikoilla.
Työntekijä voi ikävän tapahtuman tai muun syyn takia kokea arvottomuutta, epäonnistumista ja avuttomuutta. Jos näitä tunteita ei pääse rakentavalla tavalla purkamaan ja käsittelemään, ne koteloituvat ahdistukseksi.
– Työntekijä suuntautuu ulkoiseen todellisuuteen ja työpaikan faktoihin. Hän suorittaa työnsä, mutta hänen sisimpänsä on tyhjentynyt. Ihminen on tällöin vieraantunut omasta sisimmästään.
Tällä tavalla työelämässä pystyy toimimaan hyvinkin pitkään, jopa kymmeniä vuosia. Jotkut suojaavat itseään luomalla itsestään kuvan superterveinä yksilöinä, joita ahdistus, pelko tai jännitys eivät koskaan vaivaa.
– Näiden luonnollisten, ihmiselämään kuuluvien tunteiden tilalla onkin mykkä uupumus, kuvailee Juhani Mattila.
Uupumuksen hoitaminen vaatii aikaa ja kuulluksi tulemista
Uupunut ei parane työpaikan virkistyspäivillä tai kehotuksella levätä ja käydä metsässä lenkillä. Tie uupumuksesta takaisin tasapainoisempaan elämään alkaa ahdistuksen syyn tai syiden selvittämisestä.
Ahdistuksen syy on harvoin työ itsessään. Siksi olisi tärkeää miettiä tarkemmin, mikä tai mitkä asiat työssä ahdistavat.
– Kokemukseni mukaan varsinaisen työn sijaan ahdistuksen takana olevat tunteet liittyvät useimmiten työpaikan ihmissuhteisiin: työtovereihin, esihenkilöihin ja asiakkaisiin.
Myös yksityiselämän solmut parisuhteessa tai ystävyyssuhteissa ovat omiaan lisäämään ahdistusta.
Työpaikoilla olisi hyvä olla käytäntöjä, joiden avulla työhön liittyviä jännitteitä ja harmeja voitaisiin rakentavasti purkaa. Juhani Mattilan mukaan tähän tosin riittää usein yksikin luotettava työtoveri tai muu läheinen, jonka kanssa voi purkaa tunteitaan ja avata sieluaan.
Pahinta kuitenkin on, jos tunteitaan ei huomioi itse.
– Kun tunteet ja toiveet alkavat haalistua, seuraa merkityksettömyyden tunne. Kun ihminen kokee elämänsä merkityksettömäksi, hänellä ei ole energiaa. Hän uupuu.
Moni sinnittelee liian kauan uupumuksen kanssa
Työkulttuurimme korostaa pärjäämistä. Hankalien tunteiden ilmaisua voidaan hävetä valittajaksi leimaantumisen takia.
Siksi työssä purraan hammasta yhteen ja puurretaan. Pärjätään näennäisesti ihan hyvin. Usein näin sinnitellään liian kauan, sanoo Mattila.
– Yleensä tätä jatketaan ainakin kymmenen vuotta liian pitkään. Jokainen lisävuosi vaikeuttaa uupumuksesta toipumista, koska ne jumiuttavat tietynlaiseen väärään asenteeseen.
Vääränlaisia asenteita ja odotuksia ladataan helposti myös lomiin. Moni ajattelee, että uupumus poistuu kunhan lomalla saa tehdä kaikkea kivaa ja hankkia huippuelämyksiä.
Näin voi käydäkin, mutta lomaan kohdistetut suuret odotukset voivat tehdä jaksamiselle myös hallaa.
– Mennään vauhdikkaasti hetkestä toiseen ja suoritetaan myös vapaa-aikaa. Tekemisestä puuttuu sielullinen syvyys. Se ei lataa energiaa, vaan voi viedä sitä.
Uupumus on masennusta hankalampi hoitaa
Uupumus on paljon yleisempää kuin masennus. Psykiatri Juhani Mattila kutsuu uupumusta piilomasennukseksi.
Uupumukselle ei kuitenkaan ole lääketieteellistä diagnoosia, joten siihen ei ole vakiintunutta hoitotapaa. Masennukseen on olemassa lääkkeitä, uupumukseen ei.
Mattila kuvailee vakavaa uupumusta vaikeammaksi sairaudeksi kuin masennusta. Hänen mukaansa depressiota on helpompi hoitaa, sillä siitä kärsivällä ihmisellä on vielä sielullisuutta mukana. Hän esimerkiksi tunnistaa olevansa masentunut.
Uupuneelta sielun taso puuttuu, hän on tyhjä. Hän ei tunne edes masennusta.
Työpaikoilla uupuneen auttamisessa avainasemassa ovat esihenkilöt. Oleellista on, että uupunut kokee työnsä ja itsensä merkityksettömäksi.
– Tärkeintä on myönteinen huomio. Se, että esihenkilö huomaisi ihmisen omana itsenään ja antaisi arvoa hänen tekemälleen työlle.
Mattilan havaintojen mukaan tällaista positiivista palautetta annetaan työpaikoilla yhä aivan liian vähän. Vuosikausia tunnollisesti työnsä tehnyt työntekijä saa palautetta vasta, kun tekee virheen.
Koronaepidemia poikkeaa muista uupumuksen aiheuttajista
Korona-aika on monella lisännyt kuormitusta. Osa työntekijöistä on pitkään työskennellyt asiakkaiden tai potilaiden kanssa raskaissakin suojavarusteissa, ehkä itse tartuntaa peläten.
Osa on pakotettu työtovereista ja asiakkaista erilleen, etätöihin koteihin. Lisäksi monelle energiaa tuovat harrastukset ja kulttuurimenot ovat olleet tauolla.
Näiden rasitteiden luulisi lisäävän uupumusta. Meitä kaikkia jollakin tavalla koskettava pandemia on kuitenkin yhdessä suhteessa helpommin käsiteltävä kuin normaalissa elämässä kasaantuva kuormitus. Se ei välttämättä johda uupumukseen, koska epidemian aiheuttamista hankaluuksia voi puhua.
– Epidemia on yhteinen, jaettu ongelma. Pettymys ja vihaisuus voidaan yhdessä suunnata ulkopuoliseen tekijään eli koronaan sen sijaan, että se kohdistuisi yksilöön itseensä, selittää psykiatri Juhani Mattila.
Mietityttääkö jaksaminen? Apua voi saada esimerkiksi Suomen Mielenterveys ry:n nettisivujen kautta.
Kuuntele Yle Areenasta:
