Kymenlaaksossa järjestetään lisää rokotustilaisuuksia, joissa rokotteen voi käydä hakemassa ilman ajanvarausta.
Ensimmäinen tilaisuus järjestetään tänään torstaina. Rokotteen voi saada jonottamalla omaa vuoroaan Kouvolan kauppakeskus Hansan rokotuspisteellä tai ensimmäistä kertaa myös Haminan rokotuspisteellä.
Rokottaminen alkaa molemmilla rokotuspisteillä kello 17.15, mutta ensimmäinen tunti on varattu kouluikäisille lapsille ja nuorille sekä heidän saattajilleen. Kello 18.15 alkaen rokotukseen voivat tulla kaikki kymenlaaksolaiset. 12–15-vuotiaille ja heidän saattajilleen on kuitenkin järjestetty oma jono.
Rokotteita riittää hyvin
Rokotuspisteillä piti alunperin rokottaa torstai-iltana vain koululaisia. Viime hetkellä tilaisuus päätettiin laajentaa koskemaan kaikkia halukkaita kymenlaaksolaisia.
– Henkilöstön ja saatavilla olevien rokoteannosten määrä mahdollistavat rokottamisen alkuperäistä suunnitelmaa suuremmalla kapasiteetilla, Kymsoten rokotuskoordinaattori Jenni Jaatinen kertoo.
Kaikki 12 vuotta täyttäneet voivat hakea ensimmäisen rokotusannoksensa tai aikaistaa toista annostaan ilman ajanvarausta. Aikaistaminen on mahdollista vain, jos edellisestä annoksesta on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa.
Rokotteita jaetaan kello 21:een asti.
Seuraava ajanvarauksetta hoituva rokotusmahdollisuus on ensi viikon lauantaina, 28. elokuuta. Silloin mukana ovat Kouvolan Hansan ja Kotkan kauppakeskus Pasaatin rokotuspisteet. Rokotuspisteet ovat avoinna päivällä klo 9–15. Rokotukseen voivat silloin saapua kaikki halukkaat.
Alkusumpun jälkeen jonot lyhentyneet
Kymsoten ensimmäiset ilman ajanvarausta hoituvat rokotustilaisuudet järjestettiin heinäkuun lopussa. Sen jälkeen tilaisuuksia on ollut muun muassa viime viikolla. Rokotuspisteille on syntynyt pitkiäkin jonoja. Rokotetta on voinut joutua odottamaan jopa monta tuntia.
– Käytäntömme ovat viimeisten rokotuspäivien aikana terävöityneet. Jonotus on sujunut hyvässä hengessä, vaikka väkeä on saapunut rokotukseen runsaastikin. Alkusumpun jälkeen myös jonotusajat ovat lyhentyneet. Loppupäivästä rokotuspisteille on voinut olla vain viiden minuutin jononpätkä, Jaatinen kertoo.
Syyskuussa järjestetään lisää rokotustilaisuuksia, joissa ajanvarausta ei tarvita.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.