Helsingin Munkkiniemessä, osoitteessa Riihitie 20, sijaitsee valkoinen talo, jonka ovat suunnitelleet Alvar ja Aino Aalto. Talo on nykyään Alvar Aalto -säätiön omistuksessa, ja se on yleisölle avoin kotimuseo.
Kun juristi ja tietokirjailija Heikki Aalto-Alanen avaa valkoisen talon raskaan oven, hän ei astu museoon. Sen sijaan Alvarin ja Ainon tyttärenpojan mieleen tulvahtavat muistot lapsuudesta.
Isoisä Alvar kohentaa tulta takassa ja lapset kiidättävät saamansa joulupaketit kukin omaan kasaansa. Pihaan vievän oven edessä on lippunauhan koristama joulukuusi ja siinä elävät kynttilät.
– Vietimme täällä kaikki juhlapyhät, joulut, pääsiäiset ja kaikki sellaiset, kun olin pieni lapsi ja asuimme Helsingissä, Aalto-Alanen kertoo.
Heikki Aalto-Alasen mukaan talo ei ole aivan samanlainen, kuin hän muistaa. Museokoti on sisustettu sellaiseksi, kuin se oli Ainon aikana. Aalto-Alanen syntyi Johanna “Hanni” Alasen perheeseen vasta Ainon varhaisen kuoleman jälkeen.
Nyt Aalto-Alanen on kirjoittanut isovanhemmistaan kirjan. Sen runkona toimii arkkitehtipariskunnan henkilökohtainen kirjeenvaihto.
“Hyvin omituista käytöstä, mutta niin sinun tapaistasi” – Aino
Sen jälkeen, kun Alvarkin kuoli, lapset ja lapsenlapset kävivät Riihitiellä harvemmin. Aallon toinen vaimo Elissa asui siellä kuitenkin kuolemaansa asti.
Elissan poismenon jälkeen Heikki Aalto-Alanen lähti äitinsä avuksi inventoimaan talon irtaimistoa. Vintiltä löytyi pölyinen kapsäkki, jossa oli laiva- ja lentoyhtöiden tarroja. Kapsäkista löytyi piirustuskansio ja sen sisältä yllätys.
– Sieltä löytyi Alvarin tekemiä skissejä, jotka hän oli piirtänyt Ainon kuolinvuoteella. Se oli äidille varmaan aika järkyttävä asia.
Rakastan sinussa ihmistä -teos alkaa piirrosten löytymisellä.
Koskettavia piirroksia edesmenneestä Ainosta vilahtaa Virpi Suutarin vuonna 2020 valmistuneessa dokumenttielokuvassa Aalto. Oikeastaan Heikki Aalto-Alanen ryhtyi kirjoittamaan kirjaansa isovanhemmistaan samaisen elokuvan taustatöiden sysäämänä. Ohjaaja Suutari pyysi, saisiko skannata Aino ja Alvar Aallon välisen kirjeenvaihdon. Kirjeet, jotka Aalto-Alanen oli saanut äidiltään säilytettäväksi. Kirjeitä oli toista sataa.
– En ollut aiemmin käynyt niitä läpi yksityiskohtaisesti, mutta kun ne oli skannattu, lukeminen oli helpompaa. Kun sitten luin niitä, alkoi tuntua, että tässä on jotain, mitä ei ole vielä kerrottu.
Skandaalimaisia paljastuksia ei kuitenkaan ole luvassa. Kirja vahvistaa kuvaa tiiviistä suhteesta ja rakkaudesta: elämästä, joka pyöri yhteisen työn ympärillä.
Tuore kirja näyttää Aallot ehkä juuri sellaisina kuin olemme heidät tottuneet näkemään. Alvar oli Ainoa boheemimpi, sosiaalisempi. Hän nautti huomiosta ja osasi liikkua kuin kala vedessä missä tahansa seurassa. Aino oli Alvaria tasapainoisempi ja tarkka niin työstä, rahasta kuin läheistensä terveydestäkin.
Vuonna 1924 avioituneen parin työnjakoa määräsi myös ajan henki. Kun pariskunta sai lapsia, Aino jäi useammin heidän kanssaan kotiin. Alvar huiski pitkin eurooppaa kongressireissuilla. Välillä Aino on hyvin loukkaantunut. Mies ei palaa kun lupaa ja kirjoittaa juhlista ja viettelyksistä. Samalla kotona lapset sairastavat.
Lapset ovat läsnä molempien kirjeissä. Vanhemmat sanovat heitä hellästi ressuiksi. Alvar pohtii, millaisia tuliaisia lapsille tuodaan, ja Aino kertoo tyttären koulutodistuksesta.
Intiimeissä kirjeissä puhutaan paljon myös yhteisistä ystävistä ja matkoilla kohdatuista satunnaisista tuttavista. Vuonna 1933 Alvar kertoo käyneensä kongressimatkalla Marseillesissa. Se on hänen kuvauksensa mukaan “perversein” kaupunki, mitä kuvitella saattaa. Hän kertoo selvinneenä paheen pesässä liikkumalla valetyttöystävän kanssa. “Kerronpahan sitten tarkemmin”.
Millaisia sutinoita Ainolla ja Alvarilla oli tahoillaan? Heikki Aalto-Alasen mukaan Alvarilla oli välillä levottomia juttuja, ja yhteinen ystävä, unkarilainen taiteilija, valokuvaaja ja muotoilijaLászló Moholy-Nagy oli luultavasti ihastunut Ainoon.
– Kirjeissä käytetään aika paljon huumoria. On siis vaikea tietää, milloin he laskevat leikkiä, milloin ovat tosissaan.
– Mutta suhteen nyansseista en voi väittää mitään. Ehkä oma juristitaustakin vaikuttaa siihen, että pitäisi olla jotain näyttöä, sanoo Aalto-Alanen naureskellen.
“Aino rakas – mene tiistaiksi Helsinkiin määräämään yläkerran linoleumit” – Alvar
Aino ja Alvar Aalto löivät läpi arkkitehteina ja kalustesuunnittelijoina vuonna 1933, kun Paimion parantola valmistui.Parantolarakennuksen funktionalistinen tyyli ja potilaan tasolle asettuva sisustus olivat jotain uutta ja raikasta.
Paimion jälkeen alkoi suuri urakka Viipurissa. Sinne oli nousemassa Aaltojen suunnittelema kirjasto. Samaan aikaan tuli mahdollisuus rakentaa oma talo Munkkiniemeen.
Munkkiniemi ei kuulunut 1930-luvun alussa Helsinkiin, vaan se oli osa Huopalahden kauppalaa. Alueella oli kuitenkin Eliel Saarisen suunnittelema asemakaava, ja sinne haluttiin uusia pientaloja.
Aaltojen kotitalo herätti naapureissa hämmennystä. Modernia tasakattoista rakennusta kutsuttiin kanikopiksi.
Taloon suunniteltiin Aaltojen kodin lisäksi myös tilat arkkitehtitoimistolle. Pariskunta saattoi siirtyä työn ääreen suoraan aamiaispöydästä.
– Luulen, että tällainen työtapa sopi heille oikein hyvin. He nauttivat, kun saivat yhdessä suunnitella ja piirtää. Ei niin, että mentäisiin jonnekin töihin, vaan niin, että se oli osa elämää, Heikki Aalto-Alanen pohtii.
Riihitie oli ensimmäinen ja ainoa talo, jonka Aallot rakensivat itselleen. Talon pientä kokoa ja vaatimattomuutta on ihmetelty jälkeenpäin. Vuonna 1939 valmistuneessa Harry ja Maire Gullichsenin kodiksi suunnitellussa Villa Maireassa näkyy samoja vaikutteita ja henkeä, mutta mittakaava on Riihitietä suurempi ja talo ylellinen.
“KOSKA KOTONA VASTAA HETI” – Aino
Alvar pääsi jo ennen Paimion valmistumista tutustumaan Euroopan merkittäviin arkkitehteihin ja luomaan tärkeitä suhteita. Kirjeistä huokuu ilo ja nautinto, vaikka perhettä olikin ikävä.
Vuonna 1932 Alvar kirjoittaa Tukholmasta:
“ Mene sinä rakas pikku mamma iloisesti tutumaan tänä iltana tai hae jostain iloista seuraa. Minä täällä ajattelen sinua omalla tavallani ja tunnen jostain syystä itseni niin varmaksi ja selväpäiseksi ja iloiseksi.”
Riihitien talon valmistumisen aikoihin ajoittuu suuri kansainvälinen läpimurto. Aallot voittavat Pariisin maailmannäyttelypaviljongin suunnittelukilpailun. Vuonna 1937 järjestetyssä näyttelyssä esitellään myös Aalto-maljakko. Jo aiemminkin huomiota saaneet taivutetusta puusta valmistetut kalusteet keräävät lisää ihastusta.
Jo läpimurron aikaan kansainvälinen media tuntui nostavan esiin vain Alvarin.
Aino Aallon asemaa on pohdittu paljon 2000-luvulla. Hän oli tasaveroinen kumppani Aaltojen suunnittelutyössä, mutta jää ilmeisesti välillä omasta halustaankin syrjään julkisuudesta. Kirjeistä ei välity suurta katkeruutta.
Heikki Aalto-Alanen arvelee, että Aino sai elinaikanaan kaiken sen huomion ja arvostuksen, mitä hän itse halusi.
– Aino oli todella lahjakas arkkitehti. Suurin osa ennen Ainon kuolemaa tekemistään töistä on tehty yhteistyönä. On tavallaan jälkimaailman syytä, että niistä puhutaan enemmän Alvar Aallon töinä kuin yhteisinä.
“Rakas pikku Aino, ole nyt reippaalla ja hyvällä päällä, kyllä tämä kaikki vielä järjestyy” – Alvar
Vuonna 1939 syttynyt talvisota ajaa Aallot pois Riihitieltä. Aino vetäytyy lasten kanssa maaseudulle. Alvar kutsutaan palvelukseen ja hänet määrätään valtion tiedotuslaitoksen tehtäviin. Maailmankuulun arkkitehdin halutaan etsivän ulkovalloilta myötätuntoa Suomen sotaponnistuksille. Tässä tarkoituksessa koko Aallon perhe lähetetään Yhdysvaltoihin 1940.
– He eivät ehtineet sodan aikana sinne perille. Laiva oli keskellä Atlanttia kun rauha tuli. Aallot kuitenkin saapuivat Amerikkaan ja olivat siellä sitten lokakuuhun saakka.
Alvar toimi reissun aikana kuuluisan MIT-yliopiston professorina Bostonissa.
Aallot olivat perustaneet vuonna 1935 Artek-yrityksen vauhdittamaan Aalto-huonekalujen myyntiä. Jatkosodan aikana Ainosta tuli yhtiön toimitusjohtaja. Pian sotien päättymisen jälkeen Aino Aallolla todetaan rintasyöpä.
Pariskunnan välisestä kirjeenvaihdosta käy ilmi, että kun syöpä ensimmäisen leikkauksen jälkeen uusi, Aino peitteli huonoa vointiaan Alvarilta, joka palasi opettamaan MIT-yliopistoon. Lopulta Hanni-tytär, Heikki Alanen-Aallon äiti, patistaa isäänsä palaamaan ja kertoo äitinsä voivan varsin huonosti.
Kirje tuntuu liian hitaalta ja Alvar sähköttää kotiin:
TULEN KOTIIN STOP LENNAN HUOMENNA LAUANTAINA LONTOOSEEN SIELTA ENSIMMAINEN YHTEYS LENTOTEITSE KOTIIN PALJON PUSIA = ALVAR
Aino Aalto kuoli 54-vuotiaana tammikuussa 1949.
Alvar Aalto suunnitteli puolisonsa kuoleman jälkeen vielä muun muassa Rautatalon, Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin Kulttuuritalon ja Finlandiatalon Helsinkiin, Seinäjoen keskustan, Jyväskylän yliopiston päärakennuksen sekä Teknillisen korkeakoulun kampusalueen Espoossa.
Hän menee uudelleen naimisiin itseään nuoremman arkkitehdin Elissa Mäkiniemen kanssa, saa akateemikon arvonimen, ja hänet nostetaan kansakunnan kaapin päälle suurmieheksi suurmiehien joukkoon.
Lahjakkaan Aino Aallon tarina loppui kesken. Alvar Aallon kotipesä pysyi Riihitiellä loppuun asti.