Näin kivikova Alankomaat pyöritti nopean voiton Suomesta
Suomen EM-urakka jatkuu Romaniassa ottelulla Alankomaita vastaan. Suoraa lähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 17.15.
Anu Karttunen
•
Anu Karttunen
Kolmaskin erä Alankomaille Suome piristymisestä huolimatta
Kolmas erä oli Suomelle paras, vaikka Alankomaat veikin sen 25–18 ja ottelun suoraan 3-0. Suomi pystyi kuitenkin kiusaamaan vastustajaa pitkään.
Passari Kaisa Alanko onnistui yllättämään vastustajan hyökkäyksen pariin otteeseen ja Suvi Kokkonen sekä peliaikaa saanut Ronja Heikkiniemi saivat pisteillään joukkueensa tuulettamaan. Alankomaat oli odotetusti liian kova pala purtavaksi,
Anu Karttunen
Alankomaat jatkaa myllytystä: toinen erä 25–10
Suomi aloitti toisen erän aggressiivisemmin ja pysyi Alankomaiden kannoilla paremmin. Tilanne muuttui kuitenkin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, sillä joukkue ei pystynyt tekemään omista hyökkäyksistään pisteitä, eikä Suomen hakkuripeli toiminut. Päävalmentaja Tapio Kangasniemi vaihtoi pelaajia, mutta antoi silti muun muassa ykköshakkuri Piia Korhosen levätä.
Sen sijaan Alankomaiden passari Britt Bongaerts sai pyörittää rauhassa joukkueensa monipuolista hyökkäyspeliä. Toisessa erässä etenkin Celeste Plak onnistui sekä torjunnoissaan kuin hyökkäyksissään.
Anu Karttunen
Alankomaat antoi oppitunnin: ensimmäinen erä 25–10
Suomi vaihtoi otteluun kokoonpanoa, koska huomenna vastassa yksi kisojen päävastustajista, Ukraina. Alankomaat sen sijaan pani parasta pöytään ja lähti otteluun samalla kokoonpanolla kuin avausottelussaan Ukrainaa vastaan.
Joukkueiden välinen ero oli selvästi nähtävissä ensimmäisessä erässä. Ruotsi-ottelussa onnistunut Anna Czakan pystyi hyökkäämään muutamaan otteeseen pirteästi, mutta muuten Suomen hyökkäys törmäsi Alankomaiden torjuntaan.
Alankomaat iski erävoiton reilussa vartissa 25–10.
Anu Karttunen
Joukkueiden avauskokoonpanot:
Suomi:
Anna Czakan
Suvi Kokkonen
Emmi Riikilä
Kaisa Alanko
Daniela Öhman
Yasmine Madsen
Netta Laaksonen
Alankomaat:
Britt Bongaerts
Elles Dambrink
Anne Buijs
Nika Daalderop
Eline Timmerman
Juliet Lohuis
Myrthe Schoot
Anu Karttunen
Alanko vastustajan hyökkäysvoimasta: Joka puolelta tulee
Kuva: CEV
Vaikka Suomella on tänään vastassa kovan luokan vastustaja, ovat joukkueen pelaajat valmiita haastamaan ennakkosuosikin. Kapteeni Kaisa Alangon mukaan se vaatii hyökkäykseen yhä enemmän monipuolisuutta, mutta Suomelta löytyy vaihtoehtoja.
– Alankomaat on ihan uusi ja erilainen joukkue kuin Ruotsi. Pelataan normaalia, omaa peliämme ja napsun verran yritetään parantaa. Sieltä on tulossa nopeampaa peliä, eikä heillä ole yhtä selvää yhtä hakkaajaa kuin mitä Isabelle Haak on. Monipuolisempaa peliä, keskeltä ja laidoista eli joka puolelta tulee, Alanko arvioi.
Suomen ykköshakkuri Piia Korhonen korostaa myös Alankomaiden hyökkäysvoimaa, joten torjunnan täytyy tehdä täysi päivätyö vaimentaakseen heidän hyökkäyksensä.
– Ennen kaikkea meidän täytyy puolustaa paremmin kuin Ruotsia vastaan.
Joukkueen ilopillerinä tunnettu Michaela Madsen haluaa nähdä pelissä myös lisää henkeä. Sitä yritettiin kaivaa Ruotsi-ottelun lopussakin, mutta siinä ei aivan onnistuttu.
– Välillä sitä pitää väkisin vääntää, mutta sitten huudetaan! hän vakuutti.
Anu Karttunen
Ennakkosuosikin viitta vahvasti Alankomailla
Suomen naisten lentopallomaajoukkue koki karvaan 2–3-tappion Ruotsille EM-kisojen avausottelussaan. Tänään Cluj-Napocassa pelattavassa D-lohkon ottelussaan Suomi saa vastaansa yhden kisojen ennakkosuosikin, Alankomaat.
Alankomaat on pelannut sekä vuoden 2015 että vuoden 2017 EM-finaalissa ja on Euroopan rankingissa jaetulla toisella sijalla. Edellisissä EM-kisoissa Alankomaat sijoittui viidenneksi. Tämän turnauksen avausottelussaan Alankomaat kukistikin odotetusti Ukrainan 3–0 (25–17, 25–12, 25–22).
Suomi ja Alankomaat ovat kohdanneet tätä ennen 14 kertaa ja näistä Suomi on pystynyt voittamaan yhden ottelun, Se tapahtui vuonna 1991. Edellisen kerran maat ovat kohdanneetkin 30 vuotta sitten. Tuolloin Alankomaat voitti Suomen 3–0.