Kajaanissa yhdistettiin luontotiede ja taide Luonnon konserttisali -tapahtumassa.
Metsähallitus toi tapahtuman konseptin Latviasta osaksi Kajaanin linnanvirta -kaupunkifestivaalia. Latviassa luonnonsuojeluviestiä kantavasta tapahtumasta on kehittynyt jokavuotinen yleisösuosikki. Latvialaisia saapui myös Kajaaniin seuraamaan Suomen ensi-iltaa. Kunniavieraat osallistuivat itse iltapäivän toimintarasteille kertoen yleisölle luonnon monimuotoisuudesta. Metsähallituksesta kerrotaan, että kielimuuria ei koettu, sillä latvialaisten pisteellä oli läpi iltapäivän iloinen kuhina.
Kajaaninjoen rantaan kerääntyi iltakonsertin aikaan noin 600 hengen yleisö. Kaiken kaikkiaan tapahtumapäivään osallistui arviolta 1000 henkeä.
Kainuun sotella on viikonlopun aikana Kajaanin Linnanvirta -tapahtumassa pop up -rokotuspiste, jossa voi käydä ottamassa ensimmäisen koronarokotteen aikaa varaamatta. Piste sulkeutuu lauantai-iltana.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.