Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tässä ovat Suomen mitalitoivot paralympialaisissa – näin seuraat kisoja Ylen kanavilla

Tokion paralympialaiset alkavat tänään. Suomen joukkueella on jykevät mitalitavoitteet, vaikka kisoihin lähtee vain 16 suomalaisurheilijaa. Yle Urheilu kokosi tähän juttuun kisojen suomalaisen tietopaketin.

Leo-Pekka Tähti sträcker händerna i luften
Leo-Pekka Tähti jahtaa kuudetta paralympiakultaansa Tokiossa. Kuva: James Marsh/BPI/REX/All Over Press
Anna Näveri,
Samu Saatsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Tokion paralympialaiset alkavat tänään, kun kisojen avajaisseremonia käynnistyy Japanissa Suomen aikaa kello 13.50. Yli 4400 paraurheilijaa kamppailee mitaleista kuudettatoista kertaa järjestettävissä kesäparalympialaisissa.

Suomi lähtee käynnistyviin kisoihin pienellä joukkueella, mutta suomalaisissa paralympiaurheilijoissa on mukana useita mitaliehdokkaita. Suomen joukkue on poikkeuksellisen pieni, kun mukana on vain 16 urheilijaa. Mitalitavoite on kuitenkin suuri, sillä joukkue hakee kisoista seitsemää mitalia.

– Luotan siihen, että meidän mitalitavoite saavutetaan. Joukkue on lähtenyt sitä tavoitetta tosissaan metsästämään, Suomen olympiakomitean vammaisurheilun lajiryhmävastaava Kimmo Mustonen kommentoi Yle Urheilulle Tokiosta päättäväisen oloisena.

Suomen joukkue on pienin kesäparalympialaisissa sitten vuoden 1968. Joukkueessa on kuusi ensikertalaista ja kuusi urheilijaa, jolla on jo paralympiamitali aiemmista kisoista. Yksi suosikeista, triathlonisti Liisa Lilja, joutui jäämään pois viime hetkellä loukkaannuttuaan harjoituksissa.

Lilja loukkaantui pyörälenkillä Espanjan harjoitusleirillä moottoripyörän törmättyä häneen. Liljaa riivasi ennen kisoja muutenkin huono tuuri, kun hän antoi positiivisen dopingnäytteen astmalääkkeestä. Hän oli saanut Suomen urheilun eettiseltä keskukselta (SUEK) väärää tietoa siitä, ettei hänen tarvitse hakea erivapautta lääkkeelle. Erivapaus myönnettiin hänelle lopulta takautuvasti.

– Tottakai Liisan poisjäänti joukkueesta oli takaisku, mutta emme anna sen häiritä nyt ja keskitymme siihen, että täällä homma toimii ja urheilijat pääsevät tekemään suorituksia, Mustonen sanoo.

Tähti ja muut yleisurheilijat kärkikandidaatteina

Mitalikandidaatteja riittää kuitenkin etenkin yleisurheilijoissa. Jälleen kerran erityisesti ratakelaajat ovat omissa luokissaan suosikkeja jopa kullan kaappaajiksi.

Ratakelauksen T54-luokassa lajin supertähti Leo-Pekka Tähti lähtee hakemaan viidensistä peräkkäisistä paralympialaisistaan kuudetta kultamitaliaan. Suomalaistähti on ollut lähes voittamaton 100 metrin pikamatkalla Ateenan kisoista lähtien. Tokion helteessä Tähti on matkan ehdoton ennakkosuosikki. Tähti kelaa Tokiossa 100 ja 400 metrillä.

Naisissa Amanda Kotaja jahtaa samoilla matkoilla kultaa kun Tähtikin. Kotaja kelasi heinäkuun puolessa välissä maailmantilaston kärkiajan 100 metrillä Joensuun GP-kisoissa. Kotaja paukautti satasen aikaan 16,09. Kotajalla ei menestyksekkäästä urasta huolimatta ole vielä paralympiamitalia. Sappikivileikkauksesta toipunut suomalainen on lajin hallitseva maailmanmestari ja potetiaalinen menestyjä myös Tokiossa.

Ratakelaaja Amanda Kotaja.
Amanda Kotajalta voidaan odottaa mitalia. Kuva: Tommi Anttonen / Lehtikuva

Myös Toni Piispaselta voidaan odottaa mitalia. Piispanen kelasi elokuun alussa 200 metrin maailmanennätyksen parayleisurheilun SM-kilpailuissa Jyväskylässä. T51-luokassa kilpailevan Piispasen haltuunottama ME-aika on 36,36. Lontoossa 100 metrin voittoa juhlinut konkari jäi Riossa ilman mitalia, joten menestysnälkää riittää. Piispanen, 45, kilpailee myös luokassaan 100 ja 400 metrin matkoilla.

Olympiakomitean lajiryhmävastaava Kimmo Mustonen mainitsee ratakelaajista myös Rion paralympialaista pronssimitalin napanneen Henry Mannin.

– Kyllä hänellä on yhtäläiset mahdollisuudet ottaa täältä Tokiosta mitali ellei kaksi.

Ratakelaajien lisäksi hyvät mitalisaumat on keihäänheitossa Marjaana Heikkisellä F34-luokassa. Uudella tekniikalla heittävä siilinjärveläinen on maailman rankingin kärkipaikalla ja heittää sunnuntaina keihään finaalissa. Heikkinen hakee pääkisoistaan jatkoa kultaputkelleen. Suomalaisheittäjä voitti Puolan Bydgoszczissa kesäkuun alussa kolmannen peräkkäisen EM-kultansa.

Katso Heikkisen kultaheitto alla olevalta videolta.

Olympiakomitean Mustosen mukaan Suomen joukkueen lajirepertuaarista löytyy kaikkiaan laaja kirjo mitalitoivoja. Hän mainitsee muun muassa Lontoon 2012 paralympialaisten ratsastuksen hopeamitalisti Katja Karjalaisen, pyöräilijä Teppo Polven ja jousiampuja Jere Forsbergin, joka nappasi Lontoon paralympialaisissa kultamitalin.

Polvi on parapyöräilyn kolminkertainen MM-mitalisti ja kaksinkertainen maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja.

– Meillä on mukana myös ensikertalaisia, jotka ovat saaneet vuoden hyvää lisäaikaa harjoitteluun, Mustonen muistuttaa.

Ensikertalaisissa mielenkiintoista seurattavaa on hänen mukaansa muun muassa ammunnassa Jarkko Mylly ja pöytätenniksessä Aino Tapola.

– Voi olla, että sieltä saadaan hyvinkin yllättäviä positiivisia tuloksia.

Suomalaissuoritukset suorana Ylen kanavilla

Yle lähettää Tokion paralympialaisista noin 90 tuntia ohjelmaa. Suorien lähetysten lisäksi on joka päivä TV2:ssa kooste, jossa ovat mukana päivän tärkeimmät hetket. Paikan päällä olevat toimittajamme haastattelevat suomalaisurheilijoita ja välittävät tunnelmat kotikatsomoihin.

Aino Tapola
Aino Tapola avaa suomalaisten kisaurakan Tokiossa. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

TV2:n ja Areenan suorien lähetysten lomassa nähdään ne suomalaissuoritukset, joita kisajärjestäjien kamera ei ole tavoittanut. Kisoja voi seurata myös Yle Urheilun nettisivujen sekä Yle-sovelluksen kautta. Jokaista kisapäivää seurataan hetki hetkeltä -artikkeleissa ja Yle Urheilun nettisivuilla sekä sovelluksessa löydät myös tarkemmat lähetystiedot ja Suomen paralympiajoukkueen urheilijat.

** Suomalaiset Tokion paralympialaisissa:**

1. kisapäivä: tiistai 24.8.

13.50 Avajaiset. TV2, Areena.

2. kisapäivä: keskiviikko 25.8.

07.40 Aino Tapola, (pöytätennis luokat WS1–2). Yle Areenassa kooste kello 10.

Kello 7.40 ei tule suoraa lähetystä Yle Areenassa, mutta kello 10 Areenassa näytetään kooste suoran lähetyksen sisällä.

3. kisapäivä: torstai 26.8.

04.49 ja 13.05 Antti Latikka (uinti, S13 100 m selkäuinti, alkuerät ja mahdollinen finaali).
12.36 Pia-Pauliina Reitti (kouluratsastus Grade 4)
12.40 Aino Tapola (pöytätennis luokat WS1-2).

Torstaina uinti kello 03.00 Yle Areenassa, ei selostusta. TV2:lla kello 10.50 ratsastus ja uinti.

4. kisapäivä: perjantai 27.8.

06.20 Aino Tapola (pöytätennis, luokat WS1-2, jos selviytynyt jatkoon)
08.00 Jere Forsberg (jousiammunta, avoin taljajousi)
10.00 Katja Karjalainen (kouluratsastus, Grade I). TV2.

5. kisapäivä: lauantai 28.8.

03.00 Jere Forsberg (jousiammunta, avoin taljajousi)
06.20 ja 13.15 Aino Tapola (pöytätennis, luokat WS1-2, jos selviytynyt jatkoon)

6. kisapäivä: sunnuntai 29.8.

03.46 ja 11.35 Leo Lähteenmäki (uinti S9, 50 metrin vapaauinti alkuerä ja mahdollinen finaali) Yle Areena, ei selostusta.
05.51 ja 14.19 Leo-Pekka Tähti (yleisurheilu, T54, 400 m alkuerä ja mahdollinen finaali) TV2.
13.00 Marjaana Heikkinen (yleisurheilu, F34 keihäs, finaali) Yle Areena.

7. kisapäivä: maanantai 30.8.

04.53 Henry Manni (yleisurheilu, T34 100 finaali) TV2.
10.00 Pia-Pauliina Reitti (kouluratsastus, Grade 4, jos selviytynyt jatkoon) TV2.
15.01 Katja Karjalainen (kouluratsastus, Grade 1, jos selviytynyt jatkoon) TV2.

8. kisapäivä: tiistai 31.8.

02.00 Teppo Polvi ja Harri Sopanen (pyöräily, aika-ajo H1) Yle Areena.
03.00 Jere Forsberg (jousiammunta, taljan pudotuspelit ja finaalit)
04.16 Toni Piispanen (yleisurheilu, T51 200 m finaali) TV2.

9. kisapäivä: keskiviikko 1.9.

03.30 Jarkko Mylly (ammunta, SH1 10 m ilmakivääri) Yle Areena.
03.35 Teppo Polvi ja Harri Sopanen (pyöräily, maantieajo H1) Yle Areena.
05.58 ja 13.24 Leo-Pekka Tähti ja Esa-Pekka Mattila (yleisurheilu, T54 100 m alkuerät ja mahdollinen finaali) TV2.
06.29 ja 14.38 Amanda Kotaja (yleisurheilu, T54 100 m alkuerät ja mahdollinen finaali) TV2.

10. kisapäivä: torstai 2.9.

04.02 ja 12.04 Nader Khalili (uinti S14 selkäuinti, alkuerät ja mahdollinen finaali) Yle Areena, ei selostusta.
06.41 ja 13.45 Amanda Kotaja (yleisurheilu, T54 400 m alkuerät ja mahdollinen finaali) TV2.

** 11. kisapäivä: perjantai 3.9.**

14.46 Toni Piispanen (yleisurheilu T51 100 m finaali) TV2.

12. kisapäivä: lauantai 4.9.

03.52 Henry Manni (yleisurheilu, T34 800 m finaali) TV2.

13. kisapäivä: sunnuntai 5.9.

03.30 Jarkko Mylly (ammunta SH1 50 m pienoiskivääri) Yle Areena.

Tokion paralympialaiset Yle Urheilun verkkosivuilla ja Yle-sovelluksessa:

  • Ylen Paralympialaiset 2020 -tapahtumasivulta löydät joka päivä kisojen kiinnostavimmat puheenaiheet ja uutiset.
  • Päivän suomalaiset kisaajat ja lähetystiedot löydät täältä.
  • Suomen paralympiajoukkueen kaikki urheilijat löydät täältä.

Juttua muokattu 24. elokuuta klo 9.15: Korjattu Henry Mannin nimi oikein leipätekstiin.

Juttua muokattu 24. elokuuta klo 15.09: Aino Tapolan keskiviikon avausottelun aikaan kello 7.40 ei tule suoraa lähetystä. Yle Areenassa kooste suoran lähetyksen sisällä kello 10.

Lue myös:

Henry Manni ja Pia-Pauliina Reitti kantavat Suomen lippua Tokion paralympia-avajaisissa

Liisa Liljan paralympiamatka peruuntuu harjoitusleirillä tapahtuneen onnettomuuden vuoksi

Pasilan linkkitorni saa violetin hunnun – kampanja muistuttaa vamman kanssa elävien ihmisten oikeuksista

Jere Forsberg ja Aino Tapola lähtevät rohkeina Tokioon: "Voittamaan lähdetään"

Suosittelemme