Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lapsia peloteltu Kainuussa koronarokotteista: asiasta on ilmoitettu poliisille

Pandemiapäällikkö muistuttaa, että rokotteista ja koronataudista on saatavissa runsaasti luotettavaa tietoa niin paikallisilta kuin valtakunnallisiltakin viranomaisilta.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Kuva: Yle
Tanja Heikkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Myös Kainuussa on ilmennyt lapsiin kohdistuvaa häirintää koronaan liittyen. Kainuussa on tiedossa tapauksia, joissa myös lapsiin on kohdistunut voimakasta pelottelua rokotteisiin liittyen. Asiasta on Kainuun soten mukaan ilmoitettu poliisille.

– Tämä on yksi kriisitilanteiden lieveilmiö, jossa joillakin saattavat kuvitelmat ja tosiasiat mennä sekaisin. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo.

Koukkari muistuttaa, että rokotteista ja koronataudista on saatavissa runsaasti luotettavaa tietoa niin paikallisilta kuin valtakunnallisiltakin viranomaisilta.

Koukkari kertoo, että tapauksia on tullut suorana yhteydenottona muun muassa vanhempien kautta, jossa vanhemmat ovat halunneet kieltää lapsensa rokottamisen. Koukkari arvelee, että laput ovat niin sanottuja kiertokirjeitä, jotka on sitten lähetetty allekirjoitettuna soteen.

– Lapsen rokottamisen kieltäminen ei ole mahdollista, koska 12-vuotias saa itse päättää, Koukkari summaa.

Esimerkiksi sunnuntaina on Suomussalmella polkupyörällä liikkeellä ollut mieshenkilö pyörinyt nuorisojoukon ympärillä ja levittänyt väärää rokotetietoa huutamalla.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Suosittelemme