Hyppää sisältöön

Henkilöauto ajautui katon kautta ojaan Pieksämäellä

Paikalle lähetettiin poliisipartio ja ambulanssi.

Paloauton kyljessä ESPL:n teksti.
Kuva: Esa Huuhko / Yle
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Henkilöauto ajautui torstaina ojaan Pieksämäellä Sätkinmäen kohdalla.

Etelä-Savon pelastuslaitos kertoo, että kuljettaja pääsi autosta ulos omatoimisesti. Kuskin arvioidaan loukkaantuneen onnettomuudessa lievästi.

Ensihoito tarkisti kuljettajan ja hänet kuljetettiin jatkohoitoon.

Pelastuslaitos kertoo kääntäneensä auton pyörilleen, tarkistaneensa vuodot ja merkinneen ajoneuvon.

Suosittelemme sinulle