Turvetuotannosta poistetulle suolle on noussut kaksi mittausmastoa tiedonkeruulaitteineen. Helsingin yliopiston ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkijat ovat viime viikon puurtaneet mittauslaitteita turvemaahan Soinin Naarasnevalla, Etelä-Pohjanmaalla. Laitteet alkavat suoltaa tutkimustietoa kutakuinkin saman tien.
Tarkoitus on, että ensi keväänä isosta turvetuotantoalueesta osa metsitetään. Sen jälkeen seurataan, millaiset vaikutukset vanhan turvesuon metsittämisellä on hiilidioksidipäästöihin.
Ollaan siis ihan oleellisen, ajankohtaisen ja uuden tiedon äärellä.
– Jos halutaan saavuttaa hiilineutraali Suomi 2035 mennessä, meillä pitää olla dataa sen varmentamiseksi. Suonpohjan metsityksen ilmastovaikutuksista ei ole kattavaa tietoa, joten tämä on oleellinen asia myös yhteiskunnalliseen keskusteluun, toteaa soiden jälkikäytöstä väitellyt erityisasiantuntija Kari Laasasenaho Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.
Monenlaista mittausta
Ympäristömittauksiin, meteorologiaan ja sähkötekniikkaan erikoistunut Sami Haapanala tekee vielä viime hetken säätöjä mittausaseman laitteistoihin.
Nevalle pystytetyistä mastoista toinen mittaa tuulta ja hiilidioksidin vapautumista ilmakehään, ja toinen auringon heijastusvaikutusta.
– Niiden lähettämästä datasta yhdessä pystytään laskemaan, kuinka paljon tämä turvesuo vapauttaa hiilidioksidia ilmakehään, selittää Haapanala.
– Eli aina kun tuulee alhaaltapäin ja samaan aikaan hiilidioksidipitoisuus nousee, tiedetään, että silloin täältä tulee pulssi hiilidioksidia ilmakehään. Ja sitten vastaavasti jos tässä tulevaisuudessa kasvaa metsä, joka sitoo hiilidioksidia, käy niin päin, että kun alhaalta tuulee, hiilidioksidipitoisuus laskeekin, koska se metsä on syönyt sitä.
Mastoista tieto kulkee laitekaappiin, jonka tietokoneet keräävät tiedon talteen ja lähettävät ne .
Kokonaan uutta tietoa
Tutkimuksesta saadaan yhtä aikaa monenlaista ja kokonaisvaltaista tietoa. Ensimmäistä kertaa tutkitaan esimerkiksi sitä, millainen vaikutus turvesuon muuttumisella metsäksi on auringon säteilyn heijastumiseen.
– Uusia asia on se, miten turvetuotantoalueen muuttuminen avoimesta ekosysteemistä suljetumpaan metsäekosysteemiin vaikuttaa auringon säteilyn takaisinheijastumaan ja sitä kautta kokonaisilmastovaikutuksiin. Semmosta ei aikaisemmin tämmösissä ympäristöissä ole tutkittu, kertoo Laasasenaho.
Yksi osa on myös myös alueen vesitalouden ja suon jälkikäytön vesistövaikutusten seuranta.
Oulun yliopiston projektitutkija Lassi Päkkilä kertoo, että tänään otetaan maaperästä näytteitä ja asennetaan putkia vesistönäytteitä varten.
– Vesistä tutkitaan muun muassa ravinteita ja liuennut hiili, ja maaperästä vedenpidätyskykyä, huokoisuutta ja maatuneisuutta. Lisäksi tutkitaan turvenäytteistä ravinteita, hiiltä ja metalleja, listaa Päkkilä.
Kaiken tämän sivussa saadaan myös ihan jokapäiväistä meteorologista tietoa tuulesta, sateesta ja lämpötiloista.
Kosteikko, pelto vai metsä?
Turvetuotantoon hiilineutraalisuuden tavoittelu vaikuttaa jo nyt ja tuotannosta poistuu alueita vinhaa vauhtia. Tiedetään, että turvemailta vapautuu kasvihuonepäästöjä. On siis tärkeää saada vedenpitävää tietoa siitä, mitä vanhoille turvesoille pitäisi tehdä.
Jo tällä hetkellä metsittäminen on yleisin ja monelle maanomistajalle tuttu jälkikäyttömuoto. Tutkimustietoa sen vaikutuksista on kuitenkin vähän.
Myös maanomistajia kiinnostaa tietää, millainen jälkikäyttö vanhoille turvesoille olisi ilmastollisesti ja myös taloudellisesti paras.
– Näitä käytöstä poistettuja alueita on paljon ja jos näille ei mitään jatkokäyttöä löydetä, se on ongelma. Siinä menetetään niin hiilensidonnassa kuin taloudellisessakin mielessä. Jos löydetään uusia parempia tapoja, sillä on iso merkitys ja arvo tulevaisuudessa, sanoo metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Laakso, jonka omistamalle maalle Naarasnevan mittausasema on rakennettu.
Tietoa viiden vuoden sisällä
Ihan nopeita pikavastauksia metsityksen vaikutuksista ei ole tulossa. Tänä vuonna saadaan jo tietoa paljaasta turvealueesta, puuntaimet istutetaan ensi keväänä, mutta tuloksia ja johtopäätöksiä tutkimuksesta saadaan odottaa useamman vuoden ajan.
– Toivottavasti lähitulevaisuudessa, viiden vuoden sisällä saadaan jonkinlaisia tuloksia julkiseen tietoon, toivoo Laasasenaho.
Tutkimukselle on rahoitus maa- ja metsätalousministeriöltä pariksi seuraavaksi vuodeksi. Tarkoitus on kuitenkin jatkaa tutkimusta ainakin seuraavan kymmenen vuoden ajan. Helsingin yliopiston apulaisprofessori Annalea Lohila koordinoi koko hanketta Helsingin yliopiston INAR-ilmakehätieteen keskuksessa.
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 1. syyskuuta kello 23:een asti.
