Keihäänheittäjä Oliver Helander ilmoitti lauantaina Kalevan kisojen karsinnan jälkeen, että hänen uusi valmentajansa on Tero Pitkämäki. Pitkämäki toimii myös Suomen urheiluliiton lajivalmentajana.
– Oliver soitti viikko takaperin ja pyysi minua valmentajakseen. Hän halusi muutoksia omaan systeemiinsä, Pitkämäki kertoo Yle Urheilulle.
Helander sijoittui keihäskarsinnassa toiseksi heittäessään 76,99 metriä. Loppukilpailu alkaa sunnuntaina kello 17.55. Yle Urheilu seuraa Kalevan kisoja verkkosivuillaan koko viikonlopun. Pitkämäki uskoo, että seuraavaksi Helanderin kanssa on vuorossa "pitkät palaverit" siitä, minkälainen valmennuslinja tulee olemaan.
– Ensin selkeä tavoite, onko se nyt sitten Pariisin olympialaiset vai mikä – sen mukaan aletaan muodostamaan sitä valmennuslinja ja toimia, että se olympiahaave toteutuisi.
Pitkämäki kuvailee Helanderin olevan urheilijana mielenkiintoinen ja hirmu potentiaalinen heittäjä, jolla toisaalta on isoja haasteita.
– Valmentajan osaaminen joutuu nyt kovaan testiin, Pitkämäki sanoi lopuksi.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Lue myös: