Pohjois-Pohjanmaalla Raahen Laivakankaalla sijaitseva kultakaivos alkaa olla jälleen valmis tuotantoon yli kahden vuoden tauon jälkeen.
Kanadalaisyhtiö Otso Goldin mukaan Laivan kaivoksen virallisia avajaisia vietetään syyskuun lopulla, jolloin kullan tuotantokin olisi taas alkanut.
Alueella työskentelee tällä hetkellä jo yli sata henkilöä, joista suurin osa kaivosyhtiön palveluksessa. Väkimäärä pitää vielä melkein tuplata, sillä kaivoksen arvioidaan työllistävän tulevaisuudessa 220–240 työntekijää.
Kaivoksen yhdyskuntasuhdejohtaja Juha Tiainen kertoo, että rekrytoinnit ovat käynnissä.
– Väkeä pitää palkata vielä huomattavan paljon, mutta tulijoita tuntuu olevan hyvin esimerkiksi kaivoksista eri puolilta Suomea.
Tiaisen mukaan myös moni kaivoksen entinen työntekijä on kiinnostunut uusista työpaikoista.
Raahessa tavoitellaan tuhansien kultakilojen vuosituotantoa
Raahen kaivoksen kultapitoisuudet ovat olleet koko toiminnan ajan varsin matalat. Tämä tiedostetaan myös Otso Goldissa, jonka mukaan tuotantouudistuksilla ja koekairausten tarkalla analysoinnilla kallioperän kulta saadaan kuitenkin aiempaa paremmin talteen.
– Raahen kaivos ei alueena tietenkään ole sen helpompi kuin aiemminkaan, mutta me luotamme suunnitelmiimme ja kairaustuloksiimme, kertoo yhdyskuntasuhdejohtaja Juha Tiainen.
Kanadalaisyhtiö kertoo kairauksissa löytyneen myös aiempaa korkeampia pitoisuuksia, jotka antavat uskoa tulevaisuuteen.
Otso Gold kertoo nettisivuillaan Raahen kultakaivoksen vuosituotantotavoitteeksi 90 000 unssia, joka olisi yli 2 500 kiloa kultaa vuodessa. Määrä on varsin huomattava, sillä esimerkiksi Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä teki viime vuonna uuden tuotantoennätyksensä, noin 6 500 kiloa kultaa.
Kanadalaisyhtiö ja Juha Tiainen ovat kuitenkin luottavaisia Otso Goldin tavoitteen kanssa.
– Emme näe mitään syytä miksi emme tavoitteeseen ja sen ylikin pääsisi. Pyrimme koko ajan nostamaan tuotanto- ja jalostuskapasiteettia laitoksella.
Kultakaivoksen vaikeat vuodet
Raahen kultakaivos avattiin isoin odotuksin kymmenen vuotta sitten vuonna 2011. Ruotsalainen Nordic Mines ajautui kuitenkin nopeasti vaikeuksiin, kun jätevesiongelmat alkoivat jo parin kuukauden toiminnan jälkeen keväällä 2012.
Eikä ruotsalaisyhtiön taival siitä juuri helpottunut, sillä yrityssaneeraus oli edessä vuonna 2013 ja tappiollisen kaivoksen sulkeminen seuraavana vuonna.
Vuoden 2014 jälkeen ruotsalaisyhtiö valmisteli kaivoksen avaamista uudelleen parin vuoden ajan ja keräsi sitä varten rahaa miljoonia euroja. Kullantuotanto alkoi Raahessa uudelleen vasta omistajavaihdosten jälkeen vuoden 2018 syksyllä, jolloin kanadalainen Nordic Gold sai taas kaivoksen käyntiin – muutamaksi kuukaudeksi.
Talousvaikeudet ja kiista kaivosurakoitsijan kanssa sulkivat Raahen kultakaivoksen jälleen keväällä 2019.
Nyt edessä on uusi alku ja uusi kaivosyhtiö, kun Nordic Gold muutti nimensä Otso Goldiksi vuoden 2019 lopulla.
Otso Goldin Raahen kaivoksen yhdyskuntasuhdejohtaja Juha Tiainen kertoo, että kaivoksen aiemmista ongelmista on otettu opiksi.
– Resurssien kartoitus on ollut aiemmin puutteellista. Nyt meillä on laajat kairaustiedot ja valmis kaivossuunnitelma, jota myös kehitämme tarkemmaksi koko ajan.
Värikkäitä vaiheita kokeneen Raahen kultakaivoksen seuraava vaihe on jo hyvässä vauhdissa, kun kullantuotanto käynnistyy jälleen lähiviikkoina. Uuden ajan ensimmäiset kultaharkot saadaan esille virallisissa avajaisissa 29. päivä syyskuuta.
Lue lisää aiheesta:
Raahen kultakaivosta käynnistellään ainakin jo neljättä kertaa