Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Duunisetelejä on tarjolla myös syksyksi – syyskuussa Etelä-Karjalassa jaossa kahdeksan Duuniseteliä

Syksyn Duuniseteliä voivat hakea alle 30-vuotiaat Saimaan ammattiopisto Samposta tänä vuonna valmistuneet nuoret, joiden kotikunta on Imatra, Lappeenranta, Rautjärvi tai Ruokolahti.

Nuorisoa pikkukaupungin bussiasemalla.
Duunisetelissä 1 500 euron tuki maksetaan työnantajalle, ja tuki tulee käyttää nuoren työntekijän palkkakulujen ja lakisääteisten työnantajakulujen kattamiseen. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Bülow / Yle
Tanja Hannus
Avaa Yle-sovelluksessa

Ammattiin valmistuneille eteläkarjalaisille nuorille on tarjolla Duuniseteleitä myös syksyllä.

1500 euron arvoinen Duuniseteli kannustaa yrityksiä palkkaamaan nuoria työntekijöitä, sillä setelillä työnantaja kattaa 1 500 euroa nuoren palkkakuluista.

Syyskuussa Etelä-Karjalassa jaetaan yhteensä kahdeksan Duuniseteliä.

Seteliä voivat hakea alle 30-vuotiaat Saimaan ammattiopisto Samposta tänä vuonna valmistuneet (1.1.–29.9.2021) nuoret, joiden kotikunta on Imatra, Lappeenranta, Rautjärvi tai Ruokolahti.

Duuniseteliä haetaan sähköisellä lomakkeella. Haku käynnistyy syyskuun 13. päivänä.

Työllistävän yrityksen tulee toimia Etelä-Karjalan alueella, ja työllistämisaika tulee olla vähintään kolme kuukautta. Lisäksi nuorelle pitää maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työtä tulee olla vähintään 20 tuntia viikossa ja neljä tuntia päivässä.

1500 euron tuki maksetaan työnantajalle, ja tuki tulee käyttää nuoren työntekijän palkkakulujen ja lakisääteisten työnantajakulujen kattamiseen. Duunisetelin rahoitus tulee kunnilta.

Suosittelemme sinulle