Iisalmelainen panimokonserni Olvi on vahvistanut ostavansa panimoyhtiön Tanskasta. Olvi kertoi toukokuussa ostaneensa 60 prosentin määräenemmistön Tanskan neljänneksi suurimmasta panimoyhtiöstä Bryggeriet Vestfyenistä.
Kaupan toteutumisen ehtona oli, että Olvi saa kasvatettua omistuksensa yhtiöstä 90 prosenttiin muille osakkeenomistajille tehdyllä tarjouksella. Olvi on saanut nyt yhtiöstä lähes 97 prosentin omistusosuuden.
Bryggeriet Vestfyenillä on Tanskassa kaksi panimoa. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna vajaat 25 miljoonaa euroa ja sillä on palveluksessaan 100 työntekijää. Bryggeriet Vestfyen on osa Olvi-konsernia 1. syyskuuta alkaen.
Bryggeriet Vestfyen on perustettu vuonna 1885. Sillä on oluita ja virvoitusjuomia valmistava panimo Assensissa sekä Norre Aabyssa sijaitseva Indslev-pienpanimo.