Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Afganistanista evakuoidut tervetulleita Lapin kuntiin – pohjoiseen jo kotoutuneet maanmiehet toivovat, että mahdollisimman moni pääsisi lähtemään

Kunnilta odotetaan tämän viikon aikana vastausta siihen, kuinka monta tulijaa ne voivat vastaanottaa. Moni on jo osoittanut myötämieltä.

afganistanilaiset Morteza ja Nematullah istuvat portailla Kemissä
Afganistanista Meri-Lappiin päätyneet Morteza ja Nematullah korostavat suomen kielen oppimisen tärkeyttä. Miehistä käytetään turvallisuussyistä vain etunimeä. Kuva: Risto Koskinen / Yle
Annu Passoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Talibanin mielivallan alta Suomeen evakuoidut odottavat nyt oleskelulupiensa käsittelyä vastaanottokeskuksissa eri puolilla Suomea. Samaan aikaan ely-keskukset selvittävät, mitkä kunnat ovat valmiita vastaanottamaan paenneita.

Lapin ely-keskuksen vt. maahanmuuttopäällikkö Jaana Tapalinen kertoo, että kunnilta on pyydetty vastaukset tämän viikon aikana.

– Kunnilta on jo saatu myönteisiä vastauksia, että niillä on valmiuksia ja myös verkostoa on olemassa. Silloin elämä Lapissa on helpompi aloittaa.

Verkosto tarkoittaa noin sataa afganistanilaista, jotka asuvat Rovaniemellä, Kemissä ja Torniossa. Useimmat ovat vuonna 2015 turvapaikanhakijoina saapuneita.

Kemissä asuva Morteza on valmiina auttamaan, jos maanmiehiä päätyy Meri-Lappiin.

– Me voimme tavata heidän kanssaan ja selittää asioita Suomesta. Se on parempi niin, koska meillä on sama kieli.

“Älkää uskoko talibania”

Morteza ja afganistanilainen ystävä Nematullah toivovat hartaasti, että mahdollisimman moni pääsisi nyt pois Afganistanista. Erityisen huolissaan he ovat Afganistanin naisista.

– Suomen tai Euroopan ei pidä uskoa talibanin puheita, sanoo Morteza järjestön lupauksiin viitaten.

Hänen äitinsä on yksi poispääsyä etsivistä.

Opettajana Afganistanissa toiminut Nematullah pakeni talebanin uhkailuja jo vuonna 2015. Mies muistaa henkeä koetelleen pakomatkan Pakistanin, Iranin ja Turkin kautta Eurooppaan.

– Olimme monta päivää vuorilla ja oli todella kylmä. Minulla ei ollut ruokaa eikä juomaa, ei mitään. Tilanteeni oli todella paha.

Suomeen päästyään hän opiskeli kieltä omalla kustannuksellaan ja haki pian kokin opintoihin ammattikouluun. Takana on nyt pari työvuotta keittiössä ja alkamassa työt siivousalalla.

Finska soldater på Kabuls flygplats.
Puolustusvoimien suojausjoukko auttoi Suomeen tulevien evakuoinneissa Kabulin lentokentällä. Kuvassa olevien henkilöiden kasvoja on sumennettu turvallisuussyistä. Kuva: Försvarsmakten / Utrikesministeriet

Moni oleskeluluvalla Lappiin asettuneista afganistanilaisista on Tapalisen mukaan kotoutunut huomattavan hyvin. Työpaikan löytäminen ei ole ollut helppoa, mutta se on onnistunut.

Sähköasentajaksi kesällä valmistunut Morteza on aloittelemassa telineasentajan oppisopimuskoulutusta.

– Minulla on myös paljon suomalaisia kavereita, Morteza toteaa tyytyväisenä suomeksi.

Viime vuoden kiintiöpakolaiset eivät ole päässeet vieläkään Suomeen

Lapissa kuntapaikkoja tarjotaan vuosittain noin 200:lle pakolaiselle. Noin puolet menevät kiintiöpakolaisille ja loput oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille.

Oleskeluluvan saaneita on ohjattu Kemiin, Tornioon ja Rovaniemelle ja ihanteellisinta Tapalisen mukaan olisi, jos myös Afganistanista evakuoidut päätyvät näihin kaupunkeihin, mikäli heitä Lappiin tulee.

– On vielä epäselvää, mille paikkakunnille he ovat tulossa mutta tiedän, että Lapin kunnissa tähän osallistutaan mielellään, vt. maahanmuuttopäällikkö Jaana Tapalinen toteaa.

Kuntapaikkoja myöntävät myös Ylitornio, Tervola ja Salla, ja niidenkin valmiutta tiedustellaan. Toisaalta viime vuoden kiintiöpakolaisiakin on vielä tulematta, koska pandemia on estänyt esimerkiksi syyrialaispakolaisten matkat Libanonista.

Afganistanilaiset pyritään Maahanmuuttoviraston mukaan joka tapauksessa siirtämään mahdollisimman nopeasti vastaanottokeskuksista kuntiin.

Kotoutumisen hankaluus riippuu ihmisestä, Meri-Lapissa vuosia asunut Morteza arvelee.

– Minulle se ei ole ollut kovin vaikeaa. Tulin kylmältä alueelta, joten Suomi tuntui tutulta. Toisaalta kieli on vähän vaikeaa. En tiedä vieläkään, mikä ero on yksikön ja monikon partitiivilla.

Lue lisää:

Ulkoministeriön erityisedustaja: Suomen evakuointioperaatio Afganistanista ei ole vielä päättynyt – jatkossa korostuu EU:n rooli

Suomi onnistui evakuoimaan Afganistanista kaikkiaan 330 henkilöä, puolustusministeri Kaikkosen mukaan terrori-iskut eivät vaikuttaneet lopettamisaikatauluun

Tehtävä suoritettu? Länsimaat poistuivat Afganistanista 20 vuoden jälkeen – lue miksi, miten ja mitä siitä seuraa

Suosittelemme sinulle