Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Cristiano Ronaldon Manchester United -sopimukselle sinetti – "Olen häkeltynyt kaikista viesteistä"

Cristiano Ronaldo on tehnyt Manchester Unitedin kanssa kaksivuotisen sopimuksen, jossa on optio kolmannesta vuodesta.

Cristiano Ronaldon kuva katsomossa
Manchester Unitedin kannattaijlla oli Ronaldon kuva katsomossa sunnuntain Wolverhampton-ottelussa. Kuva: AFP / Lehtikuva
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Cristiano Ronaldon siirtyminen italialaisesta Juventuksesta englantilaiskentille Manchester Unitediin sai sinetin tiistaina, kun ManU vahvisti portugalilaishyökkääjän kahden vuoden sopimuksen. Sopimuksessa on optio kolmannestakin vuodesta.

Ronaldo pelasi ManU:ssa vuodet 2003-2009, ja seuran fanit ovat toivottaneet hänet ilolla takaisin. Ronaldo teki seuralle 118 maalia 292 ottelussa, ja tehokkuutta häneltä odotetaan uudellakin aikakaudella.

– Olen häkeltynyt kaikista viesteistä, joita olen saanut faneilta perjantaista lähtien, kun siirto julkistettiin, Ronaldo sanoi ManU:n nettisivuilla.

Juventus saa hyökkääjästä vähintään 15 miljoonan euron siirtokorvauksen, mutta summa voi nousta 23 miljoonaan. ManU maksaa summan viiden vuoden aikana.

Lue myös:

Cristiano Ronaldo palaa Manchester Unitediin – julkaisi tunteikkaan päivityksen: "Annoin sydämeni ja sieluni Juventukselle"

Suosittelemme sinulle