Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oulun Kärpät -konserni on kärsinyt korona-ajasta – tappiota 900 000 euroa viimeisimmässä tilinpäätöksessä

Liikevaihto laski 16,4 miljoonasta eurosta 7 miljoonaan euroon. Koronaepidemia vaikutti yhtiön ydintoimialoihin rajoitusten myötä. Konsernin omavaraisuusaste on kuitenkin edelleen vahva ja varallisuuttakin sillä on. Yksi liiketoiminta-alue myytiin viime vuonna.

Kärppien logo.
Oulun Kärpät -konsernin tulos on ollut laskussa ainakin kahden viime vuoden ajan. Kuva: Yle / Samu Lehtonen
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Korona-aika on notkauttanut Oulun Kärpät -konsernin taloutta, vastikään vahvistetussa tilinpäätöksessä yhtiön liikevaihto notkahti yli puolella edellisestä tilikaudesta. Pudotusta oli 16,4 miljoonasta eurosta seitsemään miljoonaan euroon.

Myös tilikauden tulos oli nyt tappiollinen, 0,9 miljoonaa euroa miinusta. Jo edellisellä tilikaudella jouduttiin jättämään osingot jakamatta nollaan pudonneen tuloksen vuoksi; tuolloinkin kauteen vaikutti koronapandemia.

Tilikaudella 2018–2019 tulos oli vielä 1,65 miljoonaa euroa plussalla.

Konsernilla on urheiluliiketoimintaa emoyhtiö Oulun Kärpät Oy:ssä ja tytäryhtiö Qstock Oy järjestää muun muassa nimeään kantavaa festivaalia. Kummallakin liiketoiminta-alueella epidemiaan liittyvät rajoitukset ovat vaikuttaneet niiden talouteen: vuoden 2020 Qstock jouduttiin jättämään välistä ja Kärppä-peleissäkin oli yleisörajoituksia.

Oulun Kärpät konsernin talous on kuitenkin vakaalla pohjalla, sillä vakavaraisuutta kuvaava omavaraisuusaste on vahva, samoin konsernitase. Positiivista virettä tulevaisuuteen tuo se, että vuoden 2021 Qstock pystyttiin järjestämään.

Konserni möi tilikautensa aikana työvoimavuokrausta harjoittavan Työtahti Oy:n.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme