Hyppää sisältöön

Tieto Ruotsin rajakuntien vapaasta matkustuksesta yllätti Suomen terveysviranomaiset ja rajavartijat – ministeriöstä ei herunut mitään ennakkotietoa

Tornion johtavan lääkärin Jukka Ronkaisen mukaan ministeriö ei kertonut etukäteen suunnitelmistaan vapauttaa Ruotsin rajakunnista tulevia koronatodistus- ja testivaatimuksista. Myös tarkennuksia asetuksen sisältöön on ollut vaikea ministeriöstä saada.

Rajavartija opastaa Suomeen Ruotsista tulevaa asiakasta testipisteelle Tornion rajanylityspaikalla.
Vaikka esimerkiksi Haaparannalta tulijoilta ei enää vaadita koronaterveystodistuksia, rajanylittäjät joudutaan silti pysäyttämään entisen tapaan. Kuva: Juuso Stoor / Yle
Tiinamaija Rantamartti
Avaa Yle-sovelluksessa

Uusi asetusmuutos rajan koronaturvallisuuskäytännöistä yllätti täysin sekä Tornion terveysviranomaiset että Rajavartiolaitoksen rajavartijat.

Asetusmuutos sallii keskiviikosta lähtien neljästä Pohjois-Ruotsin rajakunnasta pääsyn Suomeen ilman koronatodistuksia tai -testiä. Jo aiemmin vapautetun Övertorneån lisäksi turvallisiksi kunniksi katsotaan nyt myös Haaparanta, Pajala ja Kiiruna. Suomalaisille Ruotsissa kävijöille tämä tarkoittaa myös vapaata paluuta kyseisistä kunnista.

Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen on suivaantunut siitä, että sosiaali- ja terveysministeriöstä ei tullut rajakuntaan mitään ennakkotietoa asetuksen muutoksen sisällöstä.

– Ministeriö ei ole mitenkään etukäteen informoinut meitä tästä muutoksesta. Minulle ei tiistainakaan tullut tästä mitään virallista tietoa. Kuulin asiasta työpäivän jälkeen ruokakaupassa Ruotsin radion toimittajalta, Jukka Ronkainen hämmästelee.

Ronkainen kertoo yrittäneensä tavoittaa sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Taneli Puumalaista ja tämän sihteeriä tiistai-illasta lähtien. Vielä keskiviikkona aamupäivällä he eivät ole vastanneet puheluihin eivätkä sähköpostiin.

Testien määrä rajalla vähenee ja resurssit pitää arvioida uusiksi

Ronkainen olisi kaivannut tarkennusta asetuksen sisältöön, jotta voisi ohjeistaa rajan terveydenhuoltohenkilöstöä ja rajavartijoita. Tornion kaupungilla on edelleen voimassa virka-apupyyntö Rajavartiolaitokselle.

– Nyt tulkintani on se, että näistä turvallisiksi katsotuista kunnista voi tulla ilman testejä ja todistuksia Suomeen, mutta muualta, kuten esimerkiksi Kalixista tulleilta edellytetään edelleen todistus kahdesta rokotuksesta, sairastetusta taudista tai tuoreesta negatiivisesta testistä.

– Olisin toki halunnut saada tähän varmuuden, koska asetuksen sisältämät muistiot ovat tavallisen akateemisen koulutuksen saaneelle vaikeaselkoista lakitekstiä ja tulkinnanvaraisia.

Rajan testaukset ja muut terveysturvallisuustoimet ovat vaatineet Torniolta valtavasti työtä ja resursseja.

– Nämä uudet määräykset tarkoittavat myös sitä, että testausten määrä rajalla vähenee. Rajatestaukseen liittyvät työsopimukset ja ostopalvelusopimukset on tehty ja kaikki nämä joudutaan arvioimaan uudelleen hyvin lyhyellä varoajalla, Ronkainen toteaa.

Myöskään Rajavartiolaitoksella ei ollut etukäteen mitään tietoa asetusmuutoksesta. Toistaiseksi rajalla joudutaan pysäyttämään kaikki Ruotsista tulevat rajanylittäjät, vaikka he tulisivat "vihreiksi" luokitelluista kunnista.

– Koska tulijan lähtöpaikkaa ei päälle päin näe, joudumme tiedustelemaan kaikkien tulijoiden lähtöpaikan. Sen ilmoittamisessa luotamme tulijan sanaan, kertoo virka-apuosaston varapäällikkö kapteeniluutnantti Tommy Håkans.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella torstaihin 2.9. kello 23 saakka.

Lue myös:

Länsirajalla outo tilanne – Övertorneålta pääsee Suomeen vapaasti, muiden Ruotsin rajakuntien asukkailta vaaditaan todistuksia

Suosittelemme sinulle