Hyppää sisältöön

Selvitys: Suomi tuottaa kolmanneksi eniten jääkiekon miesten huippupelaajia

Suomi ylsi hieman yllättäen kärkiviisikkoon todennäköisyydessä yltää golfin huipulle.

jaakiekko
Suomessa yksi nuori mies 498:sta on selvityksen mukaan huipputason jääkiekkoilija. Kuva: Tomi Hänninen
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi tuottaa kolmanneksi eniten miesten huippujääkiekkoilijoita maailmassa, kertoo keskiviikkona julkistettu Global Odds Index - ammattilaisurheilijaindeksi. Prosentuaalisesti Suomea enemmän huippukiekkoilijoita jalostuu vain Venäjällä ja Kanadassa.

Magmatic Research -tutkimuslaitoksen selvitys tutki joukkuelajeissa 35 maan pääsarjoja ja yksilölajeissa kansainvälisillä kiertueilla ja kilpailuissa urheilevia urheilijoita. Analyytikot selvittivät eri puolilla maailmaa kisaavien urheilijoiden kansallisuuden ja määrän, ja tiedoista rakentui todennäköisyys, jolla jonkin maan urheilija voi edetä eri lajeissa huipulle.

Tutkimus paneutui vain miesurheilijoihin, sillä todennäköisyys laskettiin vuosina 1991–2003 syntyneiden miesurheilijoiden suhteena kaikkiin samanikäisiin miehiin kyseisessä maassa.

Suomi ylsi kärkikolmikkoon odotetusti vain jääkiekossa, jossa 6,93 prosenttia suomalaispelaajista voi todennäköisyyksien mukaan yltää huipputasolle. Venäjällä prosenttiluku on 17,30, Kanadassa 11,36.

Suomessa yksi nuori mies 498:sta on selvityksen mukaan huipputason jääkiekkoilija. Suhdeluku on parempi vain Islannissa, jossa yksi 388 miehestä tutkimuksen ikäryhmässä on jääkiekon huipulla.

– Suomi on ainoa viiden parhaan maan joukossa oleva valtio, joka esiintyy tutkimuksen molemmissa tietojoukoissa jääkiekossa. Se on merkittävä havainto, joka alleviivaa maan pysyvää intohimoa ja lahjakkuutta tässä lajissa, kommentoi analyytikko Cristian Heidarson selvityksessä.

Heidarson paneutuu vielä jääkiekon suosioon Suomessa.

– Jääkiekko on maan eniten televisiosta ja paikan päällä jäähalleissa seurattu urheilulaji ja kolmanneksi suosituin lasten harrastama urheilulaji. Suomessa on yksi jääkiekkokaukalo jokaista 18 000:ta ihmistä kohti, Heidarson kommentoi.

Golfissa Suomi yllättää

Jalkapallossa eniten huippuja tuottaa Brasilia, ja pyöräilyssä mahtimaa on selvityksen mukaan Italia. Golfissa, koripallossa, tenniksessä, vapaaottelussa ja yleisurheilussa Yhdysvallat hallitsee ammattilaisurheilua, sillä siellä jalostuu eniten lajien huippuja.

Suomi ylsi hieman yllättäen kärkiviisikkoon todennäköisyydessä yltää golfin huipulle. Golfissa yhdellä suomalaismiehellä runsaasta 17 600:sta ikätoveristaan on todennäköisyys olla lajin huippupelaaja. Pienin suhdeluku golfissa on Ruotsissa, 1/8170. Heidarsonin mielestä golfissa pohjoisen maat saavat etua kesän pitkistä ja valoisista päivistä, jolloin ehtii harjoitella runsaasti.

Lue myös:

Alle puoli vuotta olympialaisiin – asiantuntija nostaa esille Naisleijonien uudet onnistujat ja kertoo, mitä nyt pitää tehdä mitalin kirkastamiseksi

Suosittelemme sinulle