Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Nuori oululaismies kuoli ulosajossa Utajärvellä lauantaiaamuna

Vakavassa liikenneonnettomuudessa henkilöauto suistui tieltä. Kyydissä ei ollut kuljettajan lisäksi muita.

Poliisiauto Itä-Suomen poliisilaitoksen pihalla
Onnettomuudessa auto päätyi tieltä ojan kautta pellolle. Silminnäkijähavaintojen perusteella miehen epäillään ajaneen ylinopeutta. Kuvituskuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Iida Putkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oululainen nuori mies kuoli henkilöauton ulosajossa Utajärven Ouluntiellä aikaisin lauantaiaamuna.

Poliisi kertoo saaneensa hälytystehtävän aamulla noin kello 5.30. Paikalla henkilöauto oli suistunut tieltä. Auton kyydissä oli pelkästään kuljettajana toiminut nuori mies. Mies sai surmansa heti.

Onnettomuudessa auto päätyi tieltä ojan kautta pellolle. Poliisi kertoo, että silminnäkijöiden havaintojen perusteella miehen epäilleen ajaneen ylinopeutta. Nopeusrajoitus alueella on 80 kilometriä tunnissa.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn selvittämisenä. Poliisi ei tiedota asiasta enempää tässä vaiheessa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle