Rintojen pienennysleikkauksen jälkeen Säde Vallarénin nänni muuttui mustaksi. Hän kysyi apua komplikaatioon Facebookin suljetussa vertaistukiryhmässä. Yhteisösääntöjen vuoksi hän peitti kuvissa nänninsä ja kertoi tilanteestaan sanallisesti.
Naisen nännin näyttäminen on Facebookin käyttäjäehtojen vastaista. Edes terveyteen liittyvän keskustelun yhteydessä rintoja ei saa esittää paljaana. Poikkeuksen muodostavat kuvat, jotka liittyvät rinnanpoistoleikkaukseen, imettämiseen tai poliittiseen protestiin.
Somealustojen vaikea suhtautuminen alastomuuteen nousi jälleen esiin elokuun lopulla, kun intiimistä sisällöstään tunnettu Onlyfans yllättäen ilmoitti kieltävänsä "epäsiveellisen" sisällön, ja vain kuutta päivää myöhemmin pyörsi päätöksensä.
Onlyfansin edestakainen veivaaminen osoitti sen, että teknojätit saattavat hetkessä määritellä uudelleen, miten käyttäjät voivat esittää kehojaan somessa.
Facebookin, Instagramin ja Tiktokin yhteisösäännöt ovat alastomuuden suhteen paljon Onlyfansia tiukemmat, ja ne kohtelevat käyttäjiään eriarvoisesti.
Turun yliopiston mediatutkimuksen professorin Susanna Paasosen mukaan yhtiöt näkevät paljaan pinnan lähtökohtaisesti seksuaalisena ja siksi säädyttömänä – ainakin silloin, kun on kyse naisen kehosta.
– Taustalla on puritanismia ja seksismiä.
Säde Vallarénin mielestä säännöt kertovat naisvihasta.
– Kun meidän kehoja sensuroidaan ja kontrolloidaan, myös meidän ajatuksia, tekoja ja koko olemista sensuroidaan ja kontrolloidaan.
Mainostajien ja rahamaailman intressit sanelevat yhteisösäännöt
Vallarén tunnetaan Cult Cunth -aktivistiryhmästä, joka on järjestänyt tissiflashmobeja eri puolilla Suomea. Tapahtumissa naiset riisuvat yläosansa tasa-arvon edistämiseksi.
Osana aktivismiaan Vallarén on julkaissut Instagram-tilillään kuvia, joissa hän esiintyy rinnat paljaana. Yhteisösääntöjen vuoksi hän on peittänyt kuvissa nänninsä.
Moderointi on silti poistanut julkaisut.
Facebookista poiketen Instagram ei salli naisen rintojen esittämistä edes aktivismin yhteydessä.
– Kun paljastamiseen liittyy poliittista agendaa, se koetaan vaarallisena ja sensuuri iskee. Tilini on poistettu monta kertaa, Vallarén kertoo.
Kuvat miesten rinnoista ja nänneistä sen sijaan menevät lähtökohtaisesti moderoinnin läpi.
Alastomuutta sääteleviin yhteisösääntöihin vaikuttaa kulttuuriset käytänteet, mutta mediatutkijan Susanna Paasosen mukaan myös mainostajien, rahamaailman ja someyhtiöiden omat intressit sekä amerikkalainen lainsäädäntö.
Someyhtiöt ovat mainosalustoja, jotka myyvät mainostajille oikeanlaisia silmäpareja.
– Seksuaaliset julkaisut saavat paljon huomioita, mutta kaikki mainostajat eivät halua ilmoitustaan sellaisen sisällön viereen, Paasonen sanoo.
Epäonnistunut laki sai someyhtiöt varpailleen
Someyhtiöden suhtautuminen alastomuuteen muuttui aiempaa jyrkemmäksi vuonna 2018. Silloin Yhdysvalloissa säädettiin lakipaketti, jonka oli tarkoitus muun muassa estää netissä tapahtuva ihmiskauppa kieltämällä prostituutioon liittyvät ilmoitukset somessa.
Lain myötä someyhtiöt tulkitaan nyt sisällöntuottajiksi, mikä tarkoittaa, että ne ovat vastuussa käyttäjiensä julkaiseman sisällön laillisuudesta.
Laki koskee vain seksuaalista sisältöä.
Someyhtiöt, kuten Facebook, Instagram ja Tumblr reagoivat lakiin kieltämällä kaiken seksuaalissävytteisen sisällön. Pelatakseen varman päälle, someyhtiöt tulkitsevat kaiken alastomuuden seksuaaliseksi sisällöksi.
Moderointi suosii hoikkia vartaloita
Kun moderointi on automatisoitua tai sitä tehdään halvan työvoiman maissa, sen täytyy perustua yleispäteviin ohjeisiin.
Automatisoitu moderointi tunnistaa kahta sukupuolta, jättää muunsukupuoliset kehot huomioimatta ja rajoittaa tiukemmin naisten kehojen esittämistä.
Naiskehotkaan eivät ole keskenään tasavertaisessa asemassa.
Esimerkiksi Britney Spears saa julkaista Instagram-tilillään kehopositiivisia videoita, joissa hän on yläosattomissa ja peittää nänninsä käsillään.
Videot menevät Paasosen mukaan moderoinnin läpi kahdesta syystä: koska Britney Spears on hoikka ja hänellä on paljon seuraajia.
Isokehoisen naisen vastaava sisältö ei mene moderoinnin läpi.
Esimerkiksi kehopositiivinen aktivisti Tytti Shemeika kertoi Me Naisissa, että hänen vähäpukeiset kuvansa poistetaan toistuvasti Instagramista. Hän uskoo sensuurin johtuvan siitä, että hänen kehonsa ei sovi vallitseviin kauneusihanteisiin.
Moderointi vaikuttaa olevan tiukempaa myös ei-valkoisten kehojen osalta. Englantilaisen malli Nyome Nicholas-Williamsin julkaisema paidaton kuva poistettiin Instagramista, vaikka hän oli siinä peittänyt rintansa käsillään.
– Instagram julkaisee miljoonia alastomien hoikkien valkoisten naisten kuvia päivittäin, mutta isokokoinen musta nainen, joka haluaa juhlistaa omaa kehoaan, bännätään, hän kertoi The Guardian -lehden haastattelussa.
Myöhemmin Instagram pahoitteli Nicholas-Williamsille, että hänen kuvansa oli joutunut algoritmin poistamaksi.
- Katso Yle Areenasta: Perjantai – Kenen tissit saavat näkyä?
Jos teknologia menee Kiinaan, paljaalla pinnalla ei ole somessa tulevaisuutta
Kaikki somealustat eivät ole alastomuuden suhteen yhtä tiukkoja. Esimerkiksi Twitterissä voi yhä julkaista ja nähdä alastomuutta ja suoranaisen seksuaalista sisältöä, jos niin haluaa.
Säde Vallarén onkin harkinnut ottavansa käyttöön Twitter-tilin.
– Siellä on vapaammat yhteisösäännöt, mutta vihamielisempi keskustelukulttuuri.
Kaikki somejätit eivät myöskään tule Yhdysvalloista. Esimerkiksi Tiktok on kiinalainen. Se tosin ei ole sananvapauden kannalta yhtään parempia asia.
– Jos teknologia menee Kiinaan, paljaalla pinnalla, seksillä ja seksuaalisuudella ei ole tulevaisuutta somessa, mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen sanoo.
Tutkijan mukaan seksuaalisuuteen ja alastomuuteen liittyvän sisällön ja keskustelun rajoittamisen voi nähdä ihmisoikeuskysymyksenä.
Oikeus nautinnolliseen seksielämään ja itseilmaisuun ovat siveyssääntöjen takia vaarassa. Niin ikään tuiki tavallinen terveystiedotus voi tulla sensuroiduksi.
Myös Säde Vallarén on huolissaan seksuaalioikeuksien toteutumisesta somessa.
Instagram ei nimittäin ole puuttunut ainoastaan Vallarénin yläosattomiin kuviin. Vallarén on Instagram-tilillään kertonut kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Kyseiset julkaisut poistettiin, ja Vallarénia varoitettiin käyttäjätilin jäädyttämisestä.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 9. syyskuuta kello 23:een saakka.
Lue myös:
Kenen alastomuus on hyväksyttyä? Asenteemme alastomuutta kohtaan on vääristynyt, väittää seksologi