Jos kotimaisesta urheilukesästä 2021 haetaan eniten positiivisissa otsikoissa ollut laji, yleisurheilu vetää ylivoimaisesti pisimmän korren. Suomalaiset yleisurheilijat toivat EM-halleista kolme mitalia, esiintyivät lupauksia antavasti alkukesästä ja Tokion olympialaisissa joukkueena paremmin kuin tilastot antoivat odottaa. Nuorten arvokisoista tuli 13 mitalia.
Vaikka viikonlopun Ruotsi-ottelu paketoi kenttälajien osalta kilpailukauden – SM-viestit juostaan vielä ensi viikonloppuna – vallitsevassa mediamyötätuulessa moni yleisurheilufanaatikko odottanee jo kautta 2022.
Ensi kesä sisältää kahdet arvokisat, Eugenen MM- ja Münchenin EM-kisat, joista jälkimmäisestä povataan suomalaisen yleisurheilun näyteikkunaa. Yksi jos toinen yleisurheiluvaikuttaja on paaluttanut viime vuosina julkisuudessa, että seuraavissa EM-kisoissa Suomen joukkue ei palaa kotiin tyhjin käsin, kuten Berliinissä 2018.
Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani vastasi kauden 2021 positiivisimmasta yleisurheiluennusteesta.
– Berliinissä mitalit eivät olleet oikein realismia. Suomi on viimeksi saavuttanut neljä EM-mitalia Ateenassa 1982. Münchenissä (2022) tuollainen määrä on realismia, mikä kertoo hienosti oikeasta suunnastamme, Itani sanoi Ilta-Sanomissa 11. elokuuta (siirryt toiseen palveluun), kun hän ilmoitti hakevansa jatkokautta marraskuussa käytävässä SUL:n puheenjohtajavaalissa.
Lausunto on tarkemmin tarkasteltuna totaalisen absurdi.
Jos Itani pitää neljän mitalin EM-saaliista realismina, millaisesta potista hänen ruotsalainen virkaveljensä mahtaa haaveilla?
Suomen kärkiurheilijoiden taso ailahtelee
Niin Suomi kuin Ruotsi esiintyivät Tokion olympialaisissa 21 yleisurheilijan voimin. Kun näiden olympia-atleettien EM-näkymää tarkastellaan vuoden 2020 Euroopan tilastojen perusteella, puheet neljän mitalin realismista on syytä liittää sinikeltaisiin.
Kuten oheiset listasijoitukset kertovat, Ruotsilla on kuusi urheilijaa lajinsa Euroopan kolmen parhaan joukossa. Näistä urheilijoista jokaisella on kokemusta arvokisamitalin voittamisesta, kirkkaimpina tähtinä kestomenestyjät Armand Duplantis ja Daniel Ståhl.
Terveenä pysyessään olympiavoittajat Duplantis ja Ståhl ovat suurella todennäköisyydellä kultamitalisteja myös Münchenin EM-kisoissa – Eugenesta puhumattakaan. Tätä puoltaa kaksikon rautainen perustaso: Duplantis ylitti kuusi metriä seitsemän kertaa kesällä 2021, kun toiseksi paras eurooppalainen jäi 592:een. Ståhlin tapauksessa MM- ja olympiakulta ovat irronneet tuloksilla, jotka ovat olleet hänelle kauden 15. ja 7. parhaat.
Kuuden top 3 -urheilijan lisäksi viisi Ruotsin olympiaurheilijaa yltää lajinsa Euroopan tilastossa sijoille 5–8. Näin ollen kärjessä tai sen iskuetäisyydellä olevien ruotsalaisten määrä on 11. Potentiaalisten ruotsalaisten EM-menestyjen lista on todellisuudessa pidempi, sillä maan kriteerit olympiavalinnoille olivat niin tiukat, ettei vastikään 800 metrillä Sara Kuiviston SE-vauhtia juosseella Lovisa Lindhillä ollut edes asiaa Tokion olympiakoneeseen.
Kuivisto on Euroopan tilastoissa neljänneksi korkeimmalla oleva suomalaisurheilija: 1 500 metrin aika riittää seitsemänneksi, 800 metrin tulos yhdeksänneksi. Ainoa lajinsa tilastossa top 3:een mahtuva suomalainen on kolmantena majaileva kolmiloikkaaja Senni Salminen.
On toki huomioitava, että tilastokutonen Topi Raitanen oli Tokiossa nopein eurooppalainen. Raitasen EM-potentiaalia lisää ennen kaikkea, että hän on eurooppalaisista estejuoksijoista kirikykyisin ja että neljät viime EM-finaalit ovat olleet taktiikkakisoja.
Raitaseen ja Salmiseen liittyy kuitenkin kysymysmerkkejä. Molempien olympiakautta leimasi suoritusten epätasaisuus, eikä peli helpotu ensi kesänä. Päinvastoin: huippukunto pitäisi saada irti ensin MM-kisoissa heinäkuun puolivälissä ja toistaa sama kuukautta myöhemmin EM-areenalla. Moni kotimainen kärkiyleisurheilija valitsee painopisteekseen jälkimmäiset kekkerit.
Edessä pitkä kilpailukausi
Vaikka kansallisten kärkiurheilijoiden Ruotsi-ottelun esityksissä on usein jäähdyttelyn makua ja osa jättäyttyi tällä(kin) kertaa pois vedoten pitkän kauden rasitukseen, Euroopan ja maailman valioilla on edessään vielä yksi kauden päätapahtuma, 8.–9. syyskuuta Zürichissä järjestettävä Timanttiliigan finaali.
Useat Zürichissä esiintyvät kansainväliset tähdet ovat avanneet kautensa huippukuntoisina jo huhti-toukokuussa, mutta pitkästä kilpailuputkesta huolimatta heidän tuloskuntoaan voi edelleen ihastella kotisohvalta keskiviikkona ja torstaina. Tällaisia, jatkuvalla syötöllä kauden alusta loppuun tulosta tekeviä huippuja Suomella ei toistaiseksi ole. Ei ole ollut sitten Tero Pitkämäen, joka vuonna 2015 voitti niin seitsemännen arvokisamitalinsa kuin Timanttiliigan keihään kokonaiskilpailun.
Itanin lausunto EM-mitaleista ja realismista ei ole poikkeuksellinen suomalaisessa urheilukeskustelussa. Ennen vuoden 2018 EM-kisoja SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen puhui paluusta mestarien pöytään ja 3–4 mitalista. Tuloksena Suomen joukkue jäi toista kertaa EM-historiassa ilman mitalia, mikä ei lähtökohdat huomioiden ollut minkään valtakunnan yllätys. Väläytyksiä riitti, perustasoa ei.
Rehvakkaita mitalipuheita on kuultu myös lumilla. Lähimuistissa on hiihtomaajoukkueen entisen päävalmentajan Matti Haaviston 4–5 mitalin tavoite vuoden 2019 Seefeldin MM-hiihtoihin, vaikka maailmancupissa menestystä oli saavutettu kisoissa, joissa maailman kärki loisti poissaolollaan. Kun MM-saaliiksi jäi yksi pronssi, kisojen loppupuinnissa huomion varastivat läheltä piti -mitalit.
Tuntuu kuin suomalaisurheilijoilla kuviteltaisiin olevan jonkin sortin yksinoikeus tulostason piikkaamiseen arvokisoissa, vaikka kisoihin tultaessa kauden tulostaso ei antaisi odottaa mitaleja. Toisin oli esimerkiksi vuonna 2009, kun Suomen joukkue saapui pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoihin plakkarissaan 51 maailmancupin palkintosijaa. Tulos: kolme kultaa ja viisi pronssia, vaikka maailmancupin podiumtalkoissa erinomaisesti kunnostautunut yhdistetty jäi kokonaan ilman mitalia. Koko joukkueen perustaso kuitenkin piti.
Yksikin EM-mitali kovan työn takana
Poikkeukset kuuluvat toki urheiluun. Esimerkistä käyvät viime talven Oberstdorfin MM-hiihdot, joissa suomalaismenestyksestä leijonanosa menee kuviointi- ja voiteluryhmälle.
Vastaavaa väline-etua ei ole tarjolla yleisurheilussa, joten kotimaisten yleisurheiluvaikuttajien on syytä pohtia tarkkaan syksyn ja talven aikana, millaista narratiivia Münchenin EM-tarinan ympärille on järkevää lähteä rakentamaan.
Kun Oliver Helander (Euroopan tilastossa 6:s) ei välttämättä edes heitä kaudella 2022, jäljelle jää enää viisi Euroopan tilastoissa lajissaan kahdeksan parhaan joukossa olevaa suomalaisurheilijaa. He ovat Salminen (3:s), Raitanen (6:s), Kuivisto (7:s), seiväshypyn SE-nainen Wilma Murto (7:s) ja seitsenottelija Maria Huntington (8:s).
Tosiasia on, että viisikosta yhdenkään kohdalla EM-mitali ei ole varma edes omalla ennätyksellä.
Suomalainen yleisurheilu on jälleenrakennusvaiheessa, jossa tavoitteet ja realismi on syytä erottaa toisistaan.
Lue lisää: