Kylmän sodan vuosina ulkomaan uutiset olivat herkeämättömän tarkkailun kohteena

"Arvoisat radiokuuntelijat! Suomen yleisradion historiassa on tänään merkittävä huomattava tapaus."

Yleisradion ensimmäinen radiolähetys kajahti eetteriin torstai-iltana 9. syyskuuta 1926. Toimitusjohtaja puhui, kuuluttaja kuulutti.

Ensimmäinen yleisradioyhtiö, BBC, oli aloittanut vuonna 1922. Pian sen mallia seurasivat Ruotsi, Tanska ja Suomi.

Radiosta kuului alkuun lähinnä musiikkia. Oli orkesterinumeroita, laulua, kamarimusiikkia sekä "lauantain iloinen ilta: kupletteja, harmonikkaa t.m.s. sekä jazzia". Kaikki tuli suorana lähetyksenä.

Ei siis ihme, että oman orkesterin perustaminen oli Yleisradion ensimmäisiä toimia. Yhtiön vakinaisen henkilökunnan määrä lähes kaksinkertaistui, kun radio-orkesteriin palkattiin alkuvuodesta 1927 kapellimestari ja yhdeksän soittajaa.

Myös aikamerkki on kuulunut Yleisradiosta alusta saakka. Kuulijat saattoivat nyt tarkistaa kellonsa radiosta, kun aiemmin oli joutunut tiirailemaan kirkonkelloa tai kuuntelemaan tykinlaukauksia.

Aikamerkki annettiin alkuun triangelilla kaksi kertaa vuorokaudessa, kello 13 ja kello 20. Tänään aikamerkki soi Yle Radio Suomessa tasatunnein ja se koostuu kuudesta yhden kilohertsin taajuisena äänenä kuuluvasta pulssista.

Kuunnelmat eli "kuulonäytelmät" olivat sitä, mitä kansa halusi radiostaan kuulla. Käytännön syistä kuunnelmailta oli maanantai: se oli näyttelijöiden vapaapäivä ja heidät sai studioon tekemään suoraa lähetystä.

Vuosina 1938–1958 esitetty Suomisen perhe oli kuunnelmista suostuin. Se nosti nuoren Lasse Pöystin kuuluisuuteen, etenkin sen jälkeen, kun sarjan pohjalta tehtiin kuusi elokuvaa.

Liekö sattumaa, mutta Suomisen perheen radiokuunnelmat loppuivat samana vuonna kuin televisio aloitti. Ylen johto suhtautui nihkeästi televisioon: sitä pidettiin liian kalliina.

Näköradio osoittautui kuitenkin menestykseksi. Muutamassa vuodessa tv-lupia oli myyty puoli miljoonaa ja tv-vastaanottimien laskettiin kuluttavan energiaa puolen Imatran voimalaitoksen tehon verran.

Säännölliset televisiolähetykset käynnistyivät 1. tammikuuta 1958. Startti oli asiaankuuluvan juhlallinen, presidentti Kekkonen piti uudenvuodenpuheen.

"Sydämet räytyivät, kun Teija Sopanen ilmestyi televisioruutuun", kirjoitetaan Yleisradion historiassa. Televisio loi tähtikultin, jonka ensimmäinen ja kirkkain esimerkki oli Teija Sopanen.

Vuoden 1953 Suomen Neito Sopanen kutsuttiin Yleen kuuluttajaksi. Aikaa myöten hänen toimenkuvansa laajeni television monitoiminaiseksi. Teija Sopanen oli parin kymmenen vuoden ajan maan suosituin esiintyjä.

Jo television suunnitteluvaiheessa ohjelmistoon haluttiin uutiset. 12–13 minuutin päivittäinen uutiskatsaus koostui valtaosin ulkomaan aiheista, sillä kuvaa oli tarjolla paljon ja sitä sai halvalla. Piippua polttava ulkomaantoimittaja Knud Möller tuli monelle tutuksi.

STT:hen ja ulkomaan uutistoimistoihin perustuneet uutiset eivät kuitenkaan pitkään tyydyttäneet. Eino S. Revon pääjohtakaudella 1960-luvun puolivälissä Yleen perustettiin oma uutistoimitus.

Uutistoiminnan laajentaminen herätti poliittisia epäluuloja. Kylmän sodan jakamassa maailmassa erityisesti ulkomaan uutisten tasapuolisuutta seurattiin herkeämättä.

Tv-uutiset henkilöityivät alkuvuosina Kauko Saarentaukseen ja Heikki Kahilaan. 1960-luvun lopussa uutislukijoita alettiin kierrättää: ruutuun ilmestyivät muun muassa Arvi Lind ja Kari Toivonen sekä ensimmäinen uutisia lukeva nainen Liisa Laine.

Suomi on urheilukansaa. Jos tv:lle haluttiin katsojia, piti olla urheiluohjelmia. Television ensimmäiseksi urheilutoimittajaksi napattiin Ilta-Sanomien Anssi Kukkonen, joka oli kunnostautunut urheiluselostajakurssilla.

Ensin urheilu-uutiset kerrottiin muiden uutisten perään, mutta vuonna 1963 ne saivat oman ohjelman Urheiluruudun. Vartin mittainen lähetys tuli alkuvuosina vain sunnuntaisin. Vuodesta 1993 lähtien Urheiluruutu on tullut joka ilta.

Yle perustettiin BBC:n malliin ja vastaavia yleisradioyhtiöitä on lähes jokaisessa Euroopan maassa. Kun ne 1950-luvulla miettivät kaikkia kiinnostavia televisio-ohjelmia, keksittiin laulukilpailut.

Mallia otettiin San Remon festivaaleista ja niin syntyi Eurovision laulukilpailu. Ensimmäinen järjestettiin Sveitsissä vuonna 1956. Yleisradio, Laila Kinnunen sekä selostaja Aarno Walli ehtivät mukaan vuoden 1961 viisuihin.

Vain seitsemän vuotta televisiotoiminnan käynnistymisestä, Yle aloitti toisen kanavan, ensimmäisenä Pohjolassa. TV2 syntyi, kun Yleisradio osti Suomen ensimmäisen tv-kanavan Tesvision ja tamperelaisen Tamvision.

TV2:sen sijoittamista Tampereelle perusteltiin erityisesti aluepolitiikalla: tv-ohjelmat koettiin liian pääkaupunkikeskeisiksi. "Tampereelta käsin voidaan tehokkaasti käyttää hyväksi koko maaseudun henkisiä ja aineellisia voimavaroja", arveltiin.

Värit televisioon saatiin jo 1960-luvun lopussa, mutta vasta vuosikymmen myöhemmin väriohjelmat ja väritelevisiot alkoivat olla valtavirtaa.

Ensimmäiset värilliset uutiset ajoitettiin vapunpäivään 1977. Reaktio oli yllättävä: punaiset liput aiheuttivat paheksuntaa ja syytöksen vasemmiston suosimisesta. Politiikan toimittaja Tarmo Ropponen vakuuttaa sisällön olleen aiempien vuosien kaltainen.

Lastenohjelma oli mukana jo Yleisradion ensimmäisessä ohjelmakaaviossa 1926. Pikku Kakkosta on tehty vuodesta 1977 ja melkein alusta saakka mukana on ollut Ransu-koira ja harvemmin julkisuudessa näkynyt isäntänsä Pertti Nättilä.

Televisio ei tappanut radiota, mutta paikallisradiot tappoivat Ylen radiokanavat. Vuonna 1990 tehtiin suuri kanavauudistus, yleis- ja rinnakkaisohjelmat jäivät historiaan ja tilalle tulivat Ylen Ykkönen, Radio Suomi ja Radio Mafia.

Niistä nuorisokanava Radiomafia oli Ylen vastaus kaupallisten kanavien haasteeseen. Yleläinen radioilmaisu sai uusia muotoja. Muun muassa äänenkäyttöön ja eläytymiseen kiinnitettiin erityistä huomiota.

2000-luvulla internet on mullistanut kaiken. Ylen ohjelmat ovat nyt Areenassa ja Yle.fi tarjoaa sisältöä. Digiloikan ensiaskeleet otettiin kuitenkin jo viime vuosituhannen puolella.

Tältä näytti Ylen tv-uutisten ensimmäinen kotisivu vuonna 1996.