Itä-Suomen yliopisto tuomitsee jyrkästi tutkijoiden häirinnän ja uhkailun sosiaalisessa mediassa. Yksittäisistä tutkimuksista ja niiden rahoituksesta on viime päivinä käyty kiivasta keskustelua esimerkiksi pikaviestipalvelu Twitterissä.
Taustalla on tutkimusrahoituksen leikkaaminen, joka on synnyttänyt keskustelua siitä, millaisille tutkimuksille valtion rahoja pitäisi myöntää.
Itä-Suomen yliopisto julkaisi tänään maanantaina keskusteluun liittyen kannanoton, jossa se tuomitsee tutkijoihinsa kohdistuvan asiattoman arvostelun ja maalittamisen sosiaalisessa mediassa.
Itä-Suomen yliopiston rehtorin Jukka Mönkkösen mukaan keskustelussa on arvosteltu tutkijoita ja heidän tutkimushankkeitaan persoonaan kohdistuvasti ja pinnallisesti.
– Me tuemme tutkijoitamme ja haluamme kertoa, että kaikki meillä tehtävä tutkimus on arvokasta tieteellistä työtä. Eritoten Suomen Akatemian tukemat hankkeet ovat käyneet läpi erittäin laadukkaan ja tiukan kansainvälisen arviointiseulan.
"Tutkimuksia ei pidä tuomita otsikon perusteella"
Mönkkönen painottaa, että tutkittua tietoa saa vapaasti kritisoida ja tutkimusrahoituksesta keskustella, kunhan se käydään asiapohjalta. Se tarkoittaa hänen mukaansa esimerkiksi sitä, että tutkimukseen on tutustuttu kunnolla ennen kuin sitä aletaan arvostella.
– Keskustelua ei pitäisi käydä tutkimushankkeiden otsikoiden tai lyhyiden abstraktien perusteella ja niiden pohjalta tuomita tutkimushankkeita tarpeettomiksi. Tietoa tutkimuksista on kyllä riittävästi saatavilla.
Jokaisella tieteentekijällä on myös vapaus valita tutkimuskohteensa.
– Tutkijoilla ja tutkimusyhteisöillä pitää olla päätösvalta, mitkä aiheet ovat tutkimuksen arvoisia. Sitä päätösvaltaa on kunnioitettava. Someraadit eivät sitä pysty arvioimaan.
Itä-Suomen yliopiston kannanotossa kerrotaan myös, että yliopisto tarjoaa häirintätapauksissa työsuojelullista tukea tutkijoilleen. Jos somehäirintään liittyy uhkailua tai kunnian loukkaamista, on otettava yhteys yliopiston lakipalveluihin.
– Sellaista ei ole vielä minun tietooni tullut. Halusimme kuitenkin tiedottaa tutkijoillemme, että me autamme heitä sellaisissa tilanteissa.