Hyppää sisältöön

Onnettomuustutkintakeskus antoi turvallisuussuosituksia Amorellan karilleajosta: Huolto-ohjelmia ja pelastustoimien tiedonkulkua kehitettävä

Meripelastuskeskukselta kului lähes puoli tuntia ensimmäisen vaiheen hälytysten tekemiseen.

M/S Amorellan siirto Järsön saaren edustalla 23.9.2020.
Amorella sai useita pohjakosketuksia viime vuoden syyskuussa teknisen vian seurauksena. Arkistokuva.. Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle
Hannu Vähämäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Onnettomuustutkintakeskus on havainnut puutteita Viking Line -varustamon M/S Amorella-matkustaja-autolautan kriittisten laitteistojen huolto-ohjelmassa. Taustalla on aluksen viime syksyinen karilleajo Saaristomerellä.

Alus ajautui väyläalueen ulkopuolelle ja sai useita pohjakosketuksia. Onnettomuuden taustalla oli tekninen vika. Alus ajettiin tarkoituksenmukaisesti läheisen saaren rantaan tilanteen vakauttamiseksi ja matkustajien evakuoimiseksi.

– Aluksen toiminnan kannalta kriittisiksi järjestelmiksi tunnistettujen laitteistojen toiminnan varmistamisessa on kehitettävää erityisesti komponenttien tasolla. Tämä konkretisoitui tässä tapauksessa Amorellan potkurin lapakulmien säätöyksikön venttiiliin, toteaa Onnettomuustutkintakeskus tutkintaselvityksestä lähettämässään tiedotteessa.

Pelastustoimet käynnistettävä nopeammin

Onnettomuustutkintakeskus puuttuu myös suuronnettomuustilanteiden meripelastusvalmiuden kehittämiseen. Meripelastuskeskukselta kului lähes puoli tuntia ensimmäisen vaiheen hälytysten tekemiseen.

– Yhteydenpito onnettomuusalukseen kärsi, eivätkä kaikki toimijat saaneet heti tietoa tapahtumasta. On selvää, ettei x määrää ihmisiä voi pitää vain istumassa valmiutta varten, mutta jotakin tälle asialle pitää tehdä, jotta tilanteen sattuessa ollaan valmiita toimimaan nopeammin ja saadaan pelastustoimet käyntiin”, painottaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja, professori Veli-Pekka Nurmi tiedotteessa.

Neljä turvallisuussuositusta

Onnettomuustutkintakeskus antaa tutkinnan perusteella neljä turvallisuussuositusta. Kaksi niistä on kohdennettu Viking Line Oyj:lle.

Nämä suositukset koskevat aluksen huoltotoimenpiteitä sekä komentosillan ja konevalvomon välistä yhteistyötä.

Lisäksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Rajavartiolaitos kehittää suuronnettomuustilanteiden meripelastusvalmiutta resurssien, tilannekuvan muodostamisen, hälyttämisen ja tehtävänannon osalta.

Viimeinen suositus on kohdennettu Liikenne- ja viestintävirastolle. Sen mukaan alusten katsastamiseen liittyviä tehtäviä on siirretty luokituslaitoksille, jotka tarvitsevat viranomaisen antaman soveltamisohjeen komentosillan muutosten vaikutusten arvioimiseksi navigointiturvallisuuteen liittyen.

Lue lisää:

Otkes: Amorellan pohjakosketuksen välittömänä syynä tekninen vika – potkurit kääntyivät peruutusasentoon ja laiva ajautui väylän reunaan

M/S Amorella palaamassa reitilleen vasta marraskuussa – korjaustöiden lisäksi laivaan tehdään huoltotöitä

Ålandstidningen: Karille ajaneessa Amorellassa laajoja sähkövaurioita

Viking Amorella saapui Naantalin korjaustelakalle

Amorella on päässyt Långnäsin satamaan – Yle seurasi

Onnettomuustutkintakeskus aloittaa laajan tutkinnan Amorellasta tällä viikolla – loppuraportti ja suositukset odotettavissa ensi kesänä

Suosittelemme sinulle