Hyppää sisältöön

Suomi haastoi urheasti Hollannin, mutta joutui pettymään – erävoiton taituroinut Suihkonen: "Ketuttaa, ettemme loppuun asti jaksaneet puristaa"

Suomi päättää alkulohkopelinsä Tampereella keskiviikkona ottelulla Turkkia vastaan. Suomi on jo varmistanut paikan jatkopeleissä.

Niko Suihkonen oli Suomen valopilkku Hollantia vastaan.
Niko Suihkonen nousi toisessa erässä avainrooliin. 22-vuotias yleispelaaja takoi erässä seitsemän pistettä ja johdatti Suomen erävoittoon. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Petri Sjöblom,
Emma Hyyppä
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kärsi 1–3-tappion (23–25, 25–21, 25–27, 20–25). Hollannille EM-kisojen alkulohko C:n ottelussa Tampereella. Hollanti varmisti voitolla lohkon ykkössijan.

Suomi lähti otteluun altavastaajana, mutta haastoi Hollannin ottelussa hyvin. Hollanti voitti avauserän niukasti 25–23. Toisessa erässä Urpo Sivula ja Niko Suihkonen tekivät kovaa jälkeä verkolla ja ratkaisivat erävoiton lukemin 25–21.

Yleispelaaja Sakari Mäkisen toisessa erässä korvannut Suihkonen säväytti kimmoisuudellaan ja urakoi voitokkaassa erässä seitsemän pistettä.

Kolmannessa erässä Joel Banksin valmentama Suomi oli vahvoilla, kunnes lopussa tapahtui harmittava sulaminen. Suomi johti jo 22–17, mutta Hollanti kiri lopulta erävoittoon pistein 27–25.

– Hollanti lähti aggressiivisesti erän lopussa ja Suomen keskittyminen herpaantui. Todella harmillista. Tällaista ei saisi käydä tässä turnauksessa, sanoi Yle Urheilun asiantuntija Konstantin Shumov erätauolla.

Neljännessä erässä oranssipaidat olivat askeleen Suomea edellä. Hollanti juhli erävoittoa pistein 25–20.

Mikko Esko: "Voitto oli tarjolla"

Hakkuri Urpo Sivula oli jälleen Suomen joukkueen paras pistemies 24 pisteellään. Antti Ronkainen teki 18 ja Niko Suihkonen 15 pistettä.

– Olihan se taas lähellä ja meillä oli sauma voittaa ekassa erässä ja kolmannessa erässä. Ottelu oli mahdollista voittaa, joten kyllä se ketuttaa, ettemme loppuun asti jaksaneet puristaa, Suihkonen harmitteli.

Ykköspassariksi loukkaantuneen kapteeni Eemi Tervaportin tilalle noussut Mikko Esko harmitteli kolmannen erän virheitä.

– Hyvää peliä, mutta silti ei riittänyt voittoon, joka oli tarjolla ja omissa käsissä. Tappion jälkeenkin voi sanoa, että pelattiin hienosti. Ainut vain erien loput, niissä näkyi meillä jonkinlainen rutiinin puute, ettei pystytty ratkaisemaan niitä, Esko kommentoi.

Hollannin supertähti Nimir Abdel-Aziz ei ollut ottelun jokaisella hetkellä parhaimmillaan, mutta takoi silti hurjat 34 pistettä.

– Kyllähän se kovaa tulee ja korkealta. Syöttää hyvin myös. En ihan hirveän montaa hipua ainakaan itse saanut siitä, Suihkonen arvioi hollantilaishakkuria.

Suomi varmisti jo aiemmin illalla paikan jatkopeleissä, kun Espanja taipui Venäjälle. Suomi aloittaa jatkopelinsä lauantaina tai sunnuntaina Gdanskissa Puolassa. Vastustaja ei ole vielä tiedossa.

Alkulohkossaan kaksi ottelua hävinnyt ja kaksi voittanut Suomi pelaa viimeisen alkulohko-ottelunsa keskiviikkona Turkkia vastaan kello 20. Suora lähetys Yle TV2:ssa alkaa kello 19.30 ja Yle Puheessa kello 19.45.

Päivitetty kello 22:42: täydennetty juttua Niko Suihkosen ja Mikko Eskon kommenteilla.

Lue myös:

Suomen lentopallomiesten EM-jatkopaikka varmistui Espanjan kustannuksella

Joel Banks ei hätkähtänyt suomalaisten juroutta – sinnikäs valmentaja johdatti Suomen ulos karmivasta tappioputkesta ja on nyt porukan kovin saunoja

Asiantuntija joutui kääntämään takkinsa Veljesten huippuotteiden edessä – "suomalaistapit" ovat osoittaneet, ettei mitta ole lentopallossa kaikki kaikessa

Suosittelemme sinulle