TAMPERE. Suomen miesten lentopallomaajoukkue pääsi yllättämään Yle Urheilun asiantuntijat. Ennen EM-turnauksen alkua sekä Timo Tolvanen että Timo Hoivala epäilivät jopa Suomen mahdollisuuksia jatkopeleihin.
– Minulla oli vähän pelkoakin siitä, että Suomi ei selviä ensimmäisistä peleistä. Voitimme kuitenkin ne joukkueet, jotka meidän pitikin voittaa, isoja maita vastaan oli hyvää tekemistä ja saatiinhan se voitto isosta joukkueesta, kun Turkki-vääntö kääntyi Suomelle. Pelaajat saivat siitä reppuun paljon itseluottamusta. Nämä ovat positiivisia signaaleja, Tolvanen sanoo.
– Suomi on ollut hienossa kunnossa ja hyvin valmennettu. Ajattelin, että tämä pitkä valmistautuminen saattaa viedä pelaajilta mehuja, mutta siinä kävikin päinvastoin, Hoivala myöntää.
Konstantin Shumovin mielestä tiukkojen erien häviäminen selittyy kovien pelien puutteella, sillä Suomi ei pelannut kesän aikana mitään Euroopan liigaa eikä pelannut kuin muutaman maaottelun ennen EM-kisoja.
Suomi voitti ensimmäisissä otteluissaan rankingissa alempana olevat Pohjois-Makedonian ja Espanjan, mutta hävisi ylempänä oleville Alankomaille ja Venäjälle.
– Kaksi ensimmäistä peliä näytti suunnan. Joukkue oli tarvinnut sitä itseluottamusta kahden vaikean kesän jälkeen. Se on selvästi tehnyt oikeita asioita harjoitusjaksolla, Shumov sanoo.
Turkin kaato viimeisessä lohkopelissä oli huipputärkeä koko joukkueelle, vaikka sillä ei ollutkaan merkitystä lohkosijoituksessa. Hoivalan mielestä oli hienoa nähdä, miten joukkue otti askelia eteenpäin ja käytti paikkansa, kun voittoa tarjottiin.
– Se oli mannaa niille äärettömän tiukoille tappioille ja antaa nyt uskoa koko joukkueelle, Hoivala vakuuttaa.
Syöttöpelaamisessa parannettavaa
Suomen peli oli Tampereella pelatussa alkulohkossa rohkeaa ja energistä. Pelaajista näki, että he ovat fyysisesti hyvässä kunnossa ja ovat nauttineet kotikisoista. Suomi pelasi omilla vahvuuksillaan ja pirteys näkyi ennen kaikkea puolustuspelissä: vastustajille ei annettu helppoja pisteitä.
– Suomi pelasi sellaista peliä, mitä tuon kokoisella joukkueella voidaan pelata. He pysyivät omissa vahvuuksissaan ja luottivat siihen, että sillä voidaan menestyä, Tolvanen sanoo.
Suomen peliä ei sekoittanut edes se, että ykköspassari Eemi Tervaportti loukkaantui. Tilanne oli tietenkin ikävä, mutta joukkueen nestori Mikko Esko osoitti iän olevan vain numero, sillä pallo löysi omille yhtä tarkasti kuin ennenkin.
Asiantuntijoita lämmitti erityisesti Suomen yleispelaajien (Antti Ronkainen, Niko Suihkonen ja Sakari Mäkinen) sekä hakkuri Urpo Sivulan onnistumiset.
– Yleispelaajissa on ollut sellaista selvää kehittymistä, mitä Suomen maajoukkue tarvitsee. Kun vielä Urpo Sivula on ollut elämänsä kunnossa, niin siitä on tullut hyvä kokonaisuus, Hoivala toteaa.
Suomi taisteli kaikissa peleissä loppuun asti, mutta Alankomaita ja Venäjää vastaan voitto jäi ottamatta, vaikka sillä oli omat saumansa.
– Ne kahden pisteen erätappiot harmittavat. Erien lopussa tarkkuus ja keskittyneisyys on tärkeää, sillä ne ovat niin pienestä kiinni, Shumov toteaa.
Asiantuntijakolmikon mielestä Suomen pelin heikkous löytyy syöttöpelaamisesta, sillä syöttövoima jää vielä huippumaista. Suomella ei ole riveissään samanlaista pommittajaa kuin mikä esimerkiksi Alankomaiden Nimir Abdel-Aziz on.
– Suomen syöttöpelaaminen omantasosia joukkueita vastaan oli hyvää, mutta yläpuolella olevia vastaan Suomi on napsun verran jäljessä. Siinä pitäisi tehdä muutos ja ruveta syöttämään rohkeammin, Shumov sanoo.
Itseluottamus kovalla tasolla
Suomi jatkaa pelejään tulevana viikonloppuna Puolaa vastaan Gdanskissa. Tästä ottelusta jatkoon pääseminen onkin melkoisen työn takana, sillä tuleva vastustaja on hallitseva maailmanmestari. Vaikka maailmanmestaruus tuli Puolalle kotikentällä, on joukkue kompuroinut kaksissa edellisissä EM-kisoissa, joista toinen pelattiin vielä Puolassa.
Suomella voi siis olla omat mahdollisuutensa.
– Pitää lähteä nauttimaan ja jatkamaan sellaista jauhamista, mitä nähtiin Turkki-ottelussa. Se peli on siellä olemassa ja se voi kääntyä. Mitä sitä turhaan lähteä häviämään, Tolvanen pohtii, vaikka myöntää, että realistisesti ajateltuna voittoon pitäisi saada vähintään kuusi oikein ja lisänumero.
Shumov uskoo, että Turkki-peli näyttää suunnan myös Suomen lopputurnaukseen. Joukkue onnistui käsittelemään kirvelevän tappion Alankomaita vastaan hyvin ja tuli viimeiseen otteluun hyvällä sykkeellä. Asiantuntijat toivovatkin, että Suomi pystyisi jatkamaan samalla tavalla lauantainakin ja haastamaan Puolan.
– Itseluottamus on nyt kova ja Suomi sai tärkeän voiton. Puola on tietenkin ennakkosuosikki, se on fakta. Suomen pitää kuitenkin jatkaa peruspelaamista, eikä helppoja palloja saa jäädä kenttään. Katsotaan, mikä show siellä on tarjolla, mutta olisihan se pommi, jos Suomi voittaisi, Shumov myöntää.
Yleisöystävällisiä pelejä
Jos Suomen pirteät otteet yllättivät asiantuntijat, niin myös muut Tampereella pelatut C-lohkon ottelut tarjosivat piristystä. Tokion olympialaisissa hopeaa saavuttanut Venäjä saapui kisoihin hieman muuttuneella joukkueella, mutta tästä huolimatta Venäjän odotettiin jyräävään lohkovoittoon. Toisin kävi ja lohkoykköseksi selviytyi Alankomaat.
– Tiedettiin, että Venäjällä on haasteita, mutta ne ne haasteet ovatkin olleet isompia. Uskon, että he pelaavat pudotuspeleissä enemmän omalla tasollaan, Tolvanen sanoo.
Shumovin mukaan Venäjän kompurointi kertoo myös siitä, että muiden maiden taso on noussut ja laji on kehittynyt. Se, että ennakkosuosikit eivät ole enää niin vahvoja, on myös piristysruiske.
– Sehän on vain yleisöystävällistä, ettei etukäteen voi tietää, miten ottelussa käy. Suomellakin oli viimeisessä pelissä vielä panosta. Muutama erävoitot kun olisi kääntynyt Suomelle, niin asetelmat olisivat olleet vielä maukkaammat, Shumov sanoo.
Asiantuntijat olivat tyytyväisiä myös Tampereen kisajärjestelyihin. Pitkästä aikaa otteluita pystyttiin pelaamaan yleisön edessä.
– Siitä on pitkä aika, kun yleisöä on ollut paikalla ja pelaajat ovat saaneet nauttia siitä. Se fiilis oli aivan erilaista yleisön kanssa ja sitä vain paransi se, että Suomen joukkue onnistui pelaamaan paremmin kuin mitä etukäteen odotettiin, Hoivala toteaa.
Lue myös: