Hyppää sisältöön

Jari-Matti Latvala on rauhoitellut Kalle Rovanperää ennen Kreikan MM-rallia – "Meni kymmenen vuotta, että pystyin voittamaan tämän kilpailun"

Akropolis-ralli on uusi kokemus Toyotan Kalle Rovanperälle, joka hakee jatkoa viime aikojen vahvoille esityksilleen. Rovanperä juhli voittoa Virossa ja sijoittui kolmanneksi Belgian MM-rallissa.

Kalle Rovanperä kuvassa
Kalle Rovanperä oli hyvässä vauhdissa Akropolis-rallin testierikoiskokeella. Kuva: Nikos Katikis / All Over Press
Tomi Tuominen,
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Legendaarinen Akropolis-ralli palaa MM-kalenteriin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran Kreikka kuului MM-sarjaan kaudella 2013. Tuolloin voittoon porhalsi Toyotan nykyinen tallipäällikkö Jari-Matti Latvala.

Latvalalle paluu Kreikkaan tuo siis mieluisia muistoja, vaikka kesti vuosia ennen kuin hän oppi klassikkorallin metkut.

– Meni kymmenen vuotta, että pystyin voittamaan tämän kilpailun. Kesti siis vuosia ymmärtää, miten kovaa pystyy ajamaan tällaisessa rankassa rallissa ja milloin taas autoa pitää säästää, Latvala palasi voittotunnelmiinsa.

Toyota-kuljettajat Sebastien Ogier ja Elfyn Evans ovat kaksoisjohdossa MM-sarjassa. Vaikka tiet ovat takavuosia paremmassa kunnossa, Ogier ja Evans joutuvat auraamaan rutkasti irtosoraa.

Kalle Rovanperä kilpailee ensimmäistä kertaa Kreikassa. Latvala on kokeneena kettuna pyrkinyt antamaan Rovanperälle vinkkejä siitä, miten Kreikassa kannattaa ajaa.

– Vauhdit nousevat ja tulee kovia iskuja, joissa auto menee helposti rikki. Olen yrittänyt sanoa Kallelle, että malttaisi säästää autoa huonoilla osuuksilla. Täällä pitää osata laskea, että missä kannattaa hyökätä ja missä ei, Latvala totesi.

Toisaalta Rovanperä, 20, on osoittanut olevansa jo täysin valmis MM-rallien kärkikamppailuihin.

– Kalle on kasvanut tähän lajiin nopeasti ja ymmärtää asiat, joten häntä ei tarvitse ihan hirveästi opastaa, Latvala kehui.

Ainakin alku oli lupaava, kun Rovanperä latasi parhaan ajan torstaiaamun testierikoiskokeella. Toiseksi nopeimmin ajanut Hyundain Thierry Neuville taipui 2,7 sekunnilla Rovanperälle.

Kalle Rovanperä kuvassa
Mihin Kalle Rovanperän vauhti riittää Kreikassa? Kuva: Nikos Katikis / All Over Press

Saako Rovanperän menestysputki jatkoa?

Rovanperä saavutti MM-ralliuransa ensimmäisen voiton Virossa ja nappasi päälle vielä kolmannen sijan Belgian asfaltilta. Tavoitteet ovat jälleen kovat, vaikka vaikeuksiakin on varmasti luvassa.

– Tavoitteena on kamppailla palkintosijasta. Näyttäisi tulevan vaikea kilpailu eikä minulla ole täältä aikaisempaa kokemusta. Yritetään ajaa sitä omaa hyvää ajoa, Rovanperä linjasi.

Testit ajettiin kuumassa ja kuivassa kelissä, mutta nuotituksen aikana olosuhteet kääntyivät toisenlaisiksi. Saattaa käydä niin, että testeissä haetut säädöt eivät toimikaan varsinaisessa kilpailussa.

– Joudumme muuttamaan säätöjä, jos lauantaina ja sunnuntaina on oikeasti märkää. Olosuhteisiin on siinä tapauksessa reagoitava jotenkin, mutta sellaista tämä on, Rovanperä mietti.

– Mutaa ja märkää riittää. Sateet ovat tehneet tiet huonokuntoisiksi. Luulen, että tiet hiukan kuivuvat kilpailuun, mutta rajuahan täällä on aina, Rovanperä kuvaili.

Rovanperä starttaa perjantaina tielle neljäntenä autona.

– Neljäs paikka voi olla ihan hyvä, kun näyttää siltä, että tiet eivät ole ihan niin märkiä perjantaina. Varmaan putsaantuminen vaikuttaa enemmän, Rovanperä ennakoi.

Suomalaisista Kreikassa ajaa myös Emil Lindholm, joka taistelee WRC3-luokan pisteistä Skoda Fabialla.

Toyotan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta vetäytyi Kreikasta viime hetkellä, koska hänen brittiläinen kartanlukijansa Keaton Williams joutui palaamaan kotimaahansa. Talli tiedotti, että Williamsin perheessä on hätätilanne.

Akropolis-ralli starttaa torstai-iltana lyhyellä 0,98 kilometrin mittaisella erikoiskokeella. EK1:n tapahtumia voi seurata TV2:n kello 18.00 alkavassa suorassa lähetyksessä.

Kreikan MM-rallin aikataulu ja lähetykset

Torstai 9.9.

EK 1 (0,98 km) kello 18.00–19.00 TV2

Ennakkotunnelmat kello 21.00–21.30 TV2

Perjantai 10.9.

EK 2 (17,54 km) kello 10.18
EK 3 (19,40 km) kello 11.11
EK 4 (17,54 km) kello 13.24
EK 5 (23,27 km) kello 15.47
EK 6 (11,65 km) kello 17.40

Huippuhetket kello 21.00–21.30 TV2

Lauantai 11.9.

EK 7 (24,25 km) kello 08.32
EK 8 (24,81 km) kello 09.57
EK 9 (22,97 km) kello 11.52
EK 10 (18,14 km) kello 13.00–14.00 TV2

EK 11 (24,25 km) kello 16.26
EK 12 (18,14 km) kello 18.00–19.00 TV2

Huippuhetket kello 21.00–21.30 Yle Areena

Sunnuntai 12.9.

EK 13 (23,37 km) kello 08.00–09.00 Yle Areena (TV2 kello 10.00–11.00)
EK 14 (33,20 km) kello 09.51
EK 15 Power Stage (12,68 km) kello 13.00–14.30 TV2

Maanantai 13.9.

Power Stagen kooste kello 10.15–11.15 TV2

Lue myös:

Lyhytelokuvasta tuli kestohitti – Ari Vatasen nousu Pikes Peakin huipulle kerää katsojia vuosittain: "Se on aito, eikä tekemällä tehty"

Esapekka Lappi ajaa Toyotalla Jyväskylän MM-rallissa, tulevan kauden kuljettajasopimukset vielä auki – katso tallenne Ylen vierailusta rallitallilla Jyväskylässä

Japanin MM-ralli on peruttu

Suosittelemme sinulle