Erilaisissa kaikkien aikojen parhaimpien metallialbumien listauksissa Metallica-yhtyeen vuonna 1991 julkaistu Metallica – jonka nimeksi siis on vakiintunut Black Album – ei yleensä nouse kärkikymmenikköön, mutta sen kulttuurinen merkitys on ollut sitäkin suurempi.
Paitsi itse Metallicaa, levy työnsi koko metalligenreä roimasti valtavirtaisempaan suuntaan ja se on edelleen bändin suosituin albumi yli 30 miljoonan kappaleen myynnillään. Levyn suurimmista hiteistä, kuten Enter Sandmanista ja Nothing Else Matterista on tullut kaikkien tuntemia ajattomia klassikoita.
– Kun kuulin ensimmäisen kerran Metallicaa, ajattelin että tämähän on hiton kovaa kamaa. Yhdeltä kaverilta löytyi sitten Ride the Lightning, toiselta Master of Puppets ja kolmannelta Black Album. Lähdin saman tien polkemaan fillarilla sekatavarakauppaan, ostin c-kasetin ja olin että nyt nauhoitetaan kasetille Metallicaa niin paljon kuin mahtuu. Sitten kuuntelin kasettia himassa ja olin ihan sekaisin, muusikko Jarmo Hyvärinen muistelee ensikosketustaan Metallicaan varhaisteininä 1990-luvun puolivälissä.
Kuuntelusession jälkeen Hyvärinen halusi itsekin päästä soittamaan Metallican biisejä.
– Treeniksellä yritimme vetää Cliff Burtonin bassojuttuja, pistimme särön täysille ja saimme rikottua yhden vahvistimenkin, mutta meteli oli kovaa ja fiilis loistava. Halusin myös hankkia oman skitan. Tein mummolle polttopuita, sain pikkuisen fyrkkaa ja ostin halvan italialaisen kitaran. Sitten ryhdyttiin treenaamaan oikein kunnolla Enter Sandmania, ja sormet verillä vedettiin sitä riffiä.
Ninetyfive50-, Everfrost- ja aCore-metallibändeissä soittavat Hyvärinen, Joonas Salminen ja Aki Pommelin ovat kaikki vannoutuneita Metallica-faneja – jopa niin vannoutuneita, että heillä on oma Metallica-tribuuttibändi, Stunning Cnts, mutta siitä vähän myöhemmin.
Thrash metal suuntasi kohti aikuismaisempaa tyyliä
Black Albumia ei kutsuttaisi Black Albumiksi, ellei sen kansitaide olisi juuri ja juuri erottuvaa bändilogoa ja kaksihaaraista kieltään väläyttelevää käärmettä lukuunottamatta lähes pikimustaa. Tämä on ehkä enne, sillä tietynlainen hallittu tyylikkyys, jopa minimalismi leimaa myös levyn sisältöä.
– Nuoruuden sekoiluvaihe on jo selvästi ohitettu, ja Metallican habitus on nyt todella itsevarma ja aikuismainen. Black Album on tyylitelty kokonaisuus, joka ihmisten on helppo ottaa vastaan. Omalla isälläni esimerkiksi on mittava levykokoelma, jossa raskainta musiikkia edustavat Deep Purple ja Led Zeppelin. Nyt kun olemme jauhaneet hänelle Black Albumista, hän on ryhtynyt pohtimaan vakavasti levyn hankkimista, Aki Pommelin kertoo.
Black Albumin selkeimpiin piirteisiin kuuluu ennen kaikkea tyylinmuutos, jota voidaan pitää varsin radikaalinakin. Nopeatempoinen thrash metal on kallistunut hard rockin suuntaan, ja levyllä kuullaan jopa klassisia orkestraatioita. Vaikka Black Album oli ilmestymisvuonnaan arvostelumenestys, osa faneista pettyi ja käänsi yhtyeelle selkänsä.
– Kyllähän Black Albumissa oli selvästi omat riskinsä, etenkin kun sitä vertaa edeltäjäänsä eli ...And Justice for Alliin, jossa on paikoitellen myös proge-vaikutteita. Nyt biisit ovat suoraviivaisempia ja niissä on enemmän malttia. Metallica-äijät ovat myöhemmin kertoneet, että kyllähän heitä levyn vastaanotto vähän jänskätti. Toisaalta yhtyeellä oli etenkin noihin aikoihin runsaasti fuck you -mentaliteettia, eli toisaalta he taas tekivät mitä huvitti, Joonas Salminen toteaa.
Myös monet aikalaisbändit huomasivat Black Albumin ansiot ja poikkeuksellisuuden.
– Esimerkiksi Iron Maiden on kehaissut Metallicaa siitä, että se yleensä uskalsi tehdä Black Albumin ja viedä samalla metallimusiikkia enemmän valtavirtaan ja entistä suuremman yleisön tietoisuuteen, Salminen jatkaa.
Aki Pommelinin mukaan Black Albumin tietoisen hiotusta kokonaisuudesta kertoo myös tarkoin mietitty kappalejärjestys: ei ole mikään sattuma, että esimerkiksi Enter Sandmanin jälkeen soi Sad But True.
– Lähes kaikki biisit menevät eri sävellajeissa edeltäjäänsä verrattuna. Enter Sandman lähtee E.:stä, ja huomattavasti raskaampi Sad But True D:stä. Holier Than Thou menee jälleen E.:stä, kun taas sitä seuraava Unforgiven soi A-mollissa.
Jarmo Hyvärinen on tehnyt saman huomion.
– Sävelläjin vaihdokset tekevät levystä miellyttävää kuunneltavaa. Samassa sävellajissa tarpominen voisi olla tylsempää ja pitkäveteisempää.
Metallica joutui epämukavuusalueelle
Black Albumin kohdalla Metallica vaihtoi myös tuottajaa: kolme edellistä albumia tehnyt Flemming Rasmussen sai väistyä, ja hänen tilalleen pestattiin Bob Rock. Hän oli aiemmin tuottanut muun muassa Mötley Crüe -yhtyeen Dr. Feelgood -albumin, jonka soundeihin yhtye oli syystä tai toisesta ihastunut. Tuottajavalintaa pidettiin erikoisena, koska Metallican jäsenet olivat aiemmin jopa naureskelleet Mötley Crüen kaltaisille tukkahevibändeille.
Black Albumin työstäminen ei sujunut mutkattomasti ja vaivattomasti, vaan prosessiin kuului oleellisena osana tulta ja tappuraa. Metallica oli aiemmin äänittänyt albumejaan pala palalta ja soitin kerrallaan, mutta nyt Bob Rock pisti bändin soittamaan samaan aikaan samassa tilassa. Tavoitteena oli live-taltioinnin autenttinen tuntuma.
– Se oli vaikeaa, mutta kun joudut olemaan epämukavuusalueellasi, teet parasta jälkeä. Kyse ei ollut kompromisseista, Rock totesi Loudwire-julkaisulle neljä vuotta sitten.
Kokeilu kuitenkin kantoi hedelmää: Aki Pommelinin mukaan uudenlainen tapa tehdä töitä toi Black Albumille valtaisan määrän intensiteettiä.
– Jos äänityksiä tehdään pala palalta, lopputulos saattaa jäädä etäisen kuuloiseksi. Myös Hetukan eli James Hetfieldin laulusta on nyt saatu irti erilaisia sävyjä ja uudenlaista tulkintaa: laulu ei ole enää pelkkää suoraa huutoa, vaan se koskettaa kuuntelijaa aivan eri tavalla kuin aiemmin.
Jarmo Hyvärinen on samaa mieltä.
– Aika ei ole tappanut levyn soundeja, ne ovat edelleen älyttömän hyvät. Niistä kuulee selvästi, että bändi soittaa studiossa – ja yhdessä.
Exit Light, Enter Night: onko tätä kuultu jo liikaa?
Mutta millaista Metallican musiikkia sitten on coveroida ? Aki Pommelinin, Jarmo Hyvärisen ja Joonas Salmisen Stunning Cnts heittää loppuvuodesta keikan, jossa kuullaan Black Album kokonaisuudessaan.
– Metallican biisit eivät ole niin helppoja soittaa, kuin monet antavat jossakin Facebookin kommenttiosastoissa olettaa. Joku biisi saattaa olla simppeli laulajalle tai rumpalille, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikkien instrumenttien osiot samassa biisissä olisivat aivan yhtä yksinkertaisia. Lisäksi 1980-luvun Metallican biiseistä löytyy todella outoja rakenteita, Joonas Salminen pohtii.
Black Albumin kohdalla ongelmia saattaa syntyä myös tunnetuimpien biisien kliseisyydestä: kuinka puhaltaa uutta ilmaa johonkin Enter Sandmaniin, johon voisi tietyissä yhteyksissä yhdistää myös termin kulunut.
– Tietyt biisit ovat ongelma paitsi tällaiselle tribuuttibändille, myös Metallicalle itselleen. Yleisö haluaa kuulla niitä, ja Enter Sandman taitaa poikkeuksetta tulla keikalla kuin keikalla. Nothing Else Matters taas on sellainen biisi, että sitä sekä odotetaan että pelätään katsantokannasta riippuen: toiset hakevat sen aikana kaljan, toiset ovat että NYT se tulee, Aki Pommelin hymyilee.
Juhlavuoden kunniaksi Black Album julkaistaan tänään perjantaina uudeleen masteroituna. Samalla ilmestyy The Metallica Blacklist -tribuuttilevy , jossa esiintyvät muun muassa Miley Cyrus, Ghost, Volbeat, Dave Gahan, Juanes ja Alessia Cara. Albumista saatavat tuotot osoitetaan artistien valitsemille hyväntekeväisyyskohteille ja Metallican omalle All Within My Hands -hyväntekeväisyysorganisaatiolle.
Lisää aihepiiristä:
Metallica-fanin haastattelu Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/audio/1-50935941