Hyppää sisältöön

Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden loppu häämöttää – Tallinna valittiin vuoden 2023 palkinnon saajaksi

Euroopan komission järjestämässä kilpailussa palkitaan kaupunki, jonka ympäristöteoista muut kaupungit voivat ottaa esimerkkiä. Lahden ympäristöpääkaupunkivuosi näkyi muun muassa taideteoksena sekä vihreiden hankkeiden tukemisena.

Tallinnan vanhankaupungin rakennuksi.
Neljästä finalistikaupungista Tallinna vei ympäristöpääkaupunkivoiton. Kuva: Patrick Holmström
Emilia Korpela
Avaa Yle-sovelluksessa

Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodelle 2023 on valittu Tallinna. Finalistikaupungit olivat lisäksi Helsingborg, Krakova ja Sofia.

Palkinto myönnettiin tänä vuonna ympäristöpääkaupunkivuottaan viettävässä Lahdessa. Ennen Tallinnan vuoroa ympäristöpääkaupungin titteli siirtyy Lahdelta Ranskaan Grenoblelle.

Lavalla seisovia ihmisiä. Ihmiset heiluttavat käsissään pieniä viron lippuja. Keskellä olijat pitelevät suurta korttia, johon on kirjoitettu muun muassa Tallinna ja 600 000 euroa.
Palkinto jaettiin Lahden Sibeliustalolla. Tallinnan edustajat olivat innoissaan voitostaan. Kuva: Janne Nykänen / Yle

European Green Capital Award eli Euroopan ympäristöpääkaupunki -palkinto myönnetään vuosittain kaupungille, joka on ympäristötyössä edelläkävijä, toimii esimerkkinä muille kaupungeille ja kehittää innovatiivisia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin. Ympäristöpääkaupunkikilpailun järjestää Euroopan komissio.

Tilaisuudessa julkistettiin myös Euroopan vihrein kaupunki 2022 -palkinnon voittaja. European Green Leaf -palkinnon voitti Valongo Portugalista.

Lahden ympäristökaupunkivuosi näkyi monella tavalla

Lahden vuosi ympäristöpääkaupunkina huipentuu joulukuun alussa kaikille avoimeen talvitapahtumaan. Vaikka juhlavuosi loppuu, Lahti saa pitää tittelinsä pohjoisimpana ja pienimpänä voittajakaupunkina.

Lahden ympäristöpääkaupunkivuosi näkyi esimerkiksi Helsingissä, kun kaupunki toi yhdeksän sulavaa jääkuutiota Kansalaistorille muistuttamaan ilmastonmuutoksesta. Myös moni vihreä hanke sai rahoitusta juhlavuoden hengessä, muun muassa mikromuovia seulova laite.

Suosittelemme sinulle