Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kaikki kolme Koskelan henkirikoksesta murhatuomion saanutta ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä tuomiosta – syyttäjä ja omaiset eivät

Tuomituilla on aikaa valittaa tuomiosta lokakuun 4. päivään saakka.

Koskelan surmapaikka syyskuussa 2021
Yle kuvasi Koskelan surmapaikan syyskuussa 2021. Kuva: Pekka Tynell / Yle
Miika Koskela
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime perjantaina kolme Koskelan henkirikokseen osallistunutta poikaa murhasta.

Kaikki Koskelan tuomitut ovat nyt ilmoittaneet tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon.

Tekijät tuomittiin kymmenen vuoden ja yhden kuukauden, yhdeksän vuoden ja kahden kuukauden sekä kahdeksan vuoden ja kahden kuukauden pituisiin vankeusrangaistuksiin.

Tyytymättömyyden ilmoittaminen ei automaattisesti tarkoita, että vastaajat valittavat. Tyytymättömyys tulee ilmoittaa 7 päivän sisällä tuomiosta ja valittaminen tulee tehdä 30 päivän kuluessa.

Jos tekijät eivät olisi ilmoittaneet tyytymättömyyttään, oikeus valittaa olisi rauennut. Nyt heillä on harkinta-aikaa lokakuun 4. päivään saakka.

Uhrin omaiset ja syyttäjä ovat tyytymässä käräjäoikeuden tuomioon.

– Emme ole ilmoittamassa tyytymättömyyttä. Mikäli vastaajat valittava tuomiosta, harkitsemme vastavalituksen tekemistä, aluesyyttäjän Satu Pomoell sanoo.

Aluesyyttäjä kommentoi viime viikolla oikeuden perustelleen tuomionsa murhasta hyvin, mutta huomautti, että vankeusrangaistukset olisivat voineet olla kestoltaan pidemmät.

Tuomitut olivat teon hetkellä syyntakeisia ja he ovat oikeuden mukaan ymmärtäneet tekonsa luonteen. He olivat tekoaikaan 16-vuotiaita, mikä lievensi rangaistusta.

Lue myös:

Koskelan surman tuomio lieveni vaaditusta: Murhasta 10, 9 ja 8 vuoden tuomiot tekijöille

Kaksi Koskelan murhasta tuomittua alaikäistä poikaa tyytymättömiä tuomioon – kuukauden sisällä selviää, jatkuuko henkirikoksen käsittely hovioikeudessa

Vaikuttiko mediahuomio Koskelan surman tuomioon, miksi julmista yksityiskohdista kerrottiin ja opimmeko tragediasta mitään? Asiantuntijat vastaavat

Koskelan murhasta tuomitut päätyivät Vantaan vankilaan, mutta asiantuntijan mukaan aikuisten vankien seura on haitaksi tuomituille teineille

Suosittelemme