Kun Pietro Saari oli alakoululainen, hän kuului seitsemän pojan ryhmään.
Nuo seitsemän poikaa kävivät koulunsa niin paljon erillään muista kuin saattoi. Forssan kaupunki oli vuokrannut heille tilan koulun lähellä olevasta kerrostalosta. Varsinaisessa koulurakennuksessa he kävivät lähinnä syömässä – vasta kun muut olivat luokissaan.
– Eihän kukaan saanut meidän kanssa liikkua, Saari sanoo nyt.
Osin hän ymmärtää, miksi niin tehtiin. Kun muut elivät vielä leikin maailmassa, Saaren ystäväpiiri harjoitteli pään saamista sekaisin alkoholilla tai bensaa imppaamalla.
Saari oli eroperheen lapsi. Äiti teki kahta työtä, isä joi. Saarella oli ADHD ja se oli ollut alusta asti pääsylippu hankaluuksiin koulussa. Hän kiusasi ja häntä kiusattiin.
"Kaikilla meillä oli ajatus, että halutaan olla isona gangstereita"
Tuohon aikaan, 1990-luvun puolivälissä, peruskoulussa alettiin vasta keskustella erityisoppilaiden integraatiosta eli opettamisesta muiden lasten kanssa. Käytöshäiriöisten lasten kokoaminen samalle tarkkailuluokalle, "tarkkikselle", oli vakioratkaisu.
Eristämisellä oli kääntöpuolensa. Saarella ja hänen luokkatovereillaan ei ollut kuin toisensa. He tunsivat veljeyttä ja ihannoivat vanhempia tarkkislaisia, jotka olivat jo syvemmällä rikosten ja päihteiden maailmassa.
– Kun meitä ei saatu kuriin, kouluun palkattiin kaksi entistä tarkkislaista koulunkäyntiavustajiksi. He olivat siinä vaiheessa jo rikoskierteessä ja heroiinikoukussa.
Saaren mukaan avustajat pitivät kovaa kuria: yksi rangaistus oli panna oppilas lattialle makaamaan ja pudottaa päähän biljardipallo.
– Se ääni mikä siitä lähti ja kipu, en voi sanoin kuvailla.
Jälkeenpäin Saaresta tuntuu, että hän ei kelvannut lapsena juuri kenellekään auktoriteetille. Isompien tarkkislaisten hyväksyntää pystyi kuitenkin ostamaan. Valuuttaa olivat myymälävarkaudet, väkivalta ja ennen pitkää myös huumekauppa.
– Kaikilla meillä oli ajatus, että halutaan olla isona gangstereita.
Näin rikollisuuteen oppiminen tapahtuu
Tutkijat ovat tienneet jo pitkään, että esikuvilta oppiminen on yksi polku rikollisuuteen. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkijatohtorin Markus Kaakisen mukaan ihminen oppii ympäriltään esimerkiksi rikoksissa tarvittavia taitoja, mutta myös rikoksille myönteisiä asenteita.
– Yleensä me altistumme nimenomaan rikoskielteisille näkemyksille. Jos jäät kiinni varastamisesta, se aiheuttaa häpeän tunteita, Kaakinen sanoo.
– Mutta sitten on myös ryhmiä, joissa rikoksen tekemisestä saa positiivista palautetta.
Kaakinen korostaa, että sosiaalinen oppiminen on vain yksi monista tekijöistä rikoskäyttäytymisen taustalla. Käyttäytymismallit eivät myöskään siirry yhtä helposti, jos nuori ei samastu rötösteleviin tovereihinsa eikä arvosta heitä.
Yleensä me altistumme rikoskielteisille näkemyksille. Mutta sitten on ryhmiä, joissa rikoksen tekemisestä saa positiivista palautetta.
Markus Kaakinen
Pietro Saari muistaa, miten hän teki kavereineen verivaloja ja tunsi yhteyttä Samaa verta -elokuvan rikolliseen jengiin nimeltä Vatos locos. Poikajoukko tunsi olevansa yhdessä muuta maailmaa vastaan.
Ja tässä syntyy silta Saaren lapsuudesta, 1990-luvun Forssasta, nykypäivään. Poliisi on kertonut useasti näkevänsä merkkejä rikoksia tekevien nuorten jengiytymisestä varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Juuri jengirikollisuudessa esikuvilta oppimisen ja muun yhteiskunnan arvomaailmasta eristäytymisen merkitystä pidetään suurena. Ne ovat aiheita, joista Pietro Saarella on kouriintuntuvaa omaa kokemusta.
Hänen mielestään nuorten rikollisuudessa on tapahtunut muutos – ja ongelmalle on syytä tehdä jotain, ennen kuin se karkaa käsistä.
"Rikollisen identiteetin ihannointi on tärkeämpää kuin ennen"
Saari työskentelee nykyään projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:n Ripa-hankkeessa. Hän tapaa rikoksia tekeviä nuoria.
– Samoja syrjäytyneitä ja vähävaraisia nuoria ne ovat edelleen, mutta rikollisen identiteetin ihannointi on nyt paljon tärkeämpää kuin ennen. Nyt se on satakertaista.
Saaren mukaan muutos näkyy siinä, että entistä nuoremmat tavoittelevat jonkinlaista gangsteriutta vaattein, puhein ja elkein. Osalle vankilaan joutuminen ja väkivalta ovat meriittejä, siksi pahoinpitelyitä kuvataan ja jaetaan netissä.
Nämä nuoret ovat erilaisia kuin ne, jotka päätyvät tekemään rikoksia päihdeongelmansa vuoksi. Saari pitää näkemäänsä hyvin huolestuttavana.
– Kun rikollisuus liittyy päihteisiin, siihen voi puuttua hoitamalla päihdeongelmaa. Mutta kun se on identiteetti, ihmisessä pitää muuttua kaikki, Saari sanoo.
Hän arvostelee myös viihdeteollisuutta siitä, että esiin nostetaan hohdokkaita rikollisia esikuvia. Saari ottaa esimerkiksi Netflix-sarja Top Boyn popularisoiman roadman-kulttuurin, jossa rikosten tekemiseen yhdistyy tietty identiteetti muotivaatteineen.
– On jäätävää, miten paljon se näkyy meidän nuorissa.
Tutkija: Ei syytä moraalipaniikkiin
Tutkijatohtori Markus Kaakisen mukaan varsinkin Ruotsissa on keskusteltu viime aikoina rikollisen identiteetin ihailun merkityksestä jengirikollisuuden kasvuun. Näkyvät esimerkit varallisuuttaan esittelevistä jengiläisistä vetoavat nuoriin, joilla on omassa elämässään huonot mahdollisuudet hankkia arvostusta.
– Se on yksi esimerkki siitä, miten ympärille kietoutuva ryhmäkulttuuri saattaa kasvattaa rikosten riskiä.
Kaakisen mukaan on monia tapoja yrittää ehkäistä rikollisen esikuvan vaikutusta nuoren rikoskäyttäytymiseen. Ainakin aikuisten ja ammattilaisten olisi hyvä olla tietoisia nuorten suosimista alakulttuuri-ilmiöistä ja kyettävä puhumaan niistä.
– Moraalipaniikkiin ei silti ole syytä. Kulttuuriset ilmiöt harvoin mullistavat nuorisoa niin paljon kuin aikuinen monesti ajattelee.
Kuten alla olevasta grafiikasta näkee, nuorisorikollisuus ei ole kyselytutkimusten perusteella yleistynyt. Pitkällä aikavälillä myös nuorten asenteet rikollisuutta kohtaan ovat tiukentuneet. Pieni osa nuorista kulkee kuitenkin vastavirtaan ja tekee entistä enemmän rikoksia.
Romuksi menneestä rikosurasta tuli yllättävä etu
Pietro Saaren ase nuorisorikollisuutta vastaan on hänen oma elämänkokemuksensa. Hän kertoo nuorille, mitä lapsuuden kuvitelmille veriveljeydestä ja rikollisesta urasta tapahtui. Ne menivät pirstaleiksi jo täysi-ikäistymisen kynnyksellä.
– Sitä oppi huomaamaan, että jokainen ajattelee vain itseänsä ja päihteitä. Ei se veljeys kovin pitkälle kantanut.
Hän kertoo kohtaamilleen nuorille, kuinka moni haluaa kuuluisaksi rikolliseksi, mutta "99,9 prosenttia" epäonnistuu.
– Eihän minunkaan kaveripiiristäni oikeastaan kenestäkään tullut rikollista. Useimmat ovat jääneet niin pahaan päihdekoukkuun, että lopulta sitä vain odottelee kuolemaa.
"Kyllä yhteiskunnan pitää tämä tietää, kun minäkin tiedän"
Saaren elämässä tapahtui käänne, kun hänen elämänkumppaninsa oli vähällä kuolla keuhkokuumeeseen. Se sai hänet menemään hoitoon ja pyrkimään irti rikoksista ja huumeista. Hän oli käyttänyt suonensisäisiä huumeita 13-vuotiaasta.
Raitistuneena hän kävi läpi Laurea-ammattikorkeakoulun koulutuksen rikosseuraamusalan kokemusasiantuntijaksi haluaville. Sitä kautta hänelle tarjoutui tilaisuus auttaa rikos- ja päihdekierteessä olevia nuoria.
Käytännössä hän viettää heidän kanssaan aikaa, tutustuu heihin ja auttaa heitä saamaan uudelleen kiinni esimerkiksi koulusta tai harrastuksista. Joskus on raskasta nähdä nuoria, joiden elämäntarinat palauttavat mieleen Saaren omat vaikeat kokemukset. Eräs mieleenpainuva hetki oli kouluvierailulla.
– Kun yhtä oppilasta kutsuttiin nimellä, hän alkoi aina heti kiistää, että "mä en ole tehnyt mitään". Olen reagoinut ihan samoin, kun minut on mainittu, Saari kertoo.
– Se kertoo siitä, että lapsen ainoat kohtaamiset aikuisen kanssa ovat olleet sitä, että häntä on syytetty jostain.
Avain on nuoren kohtaamisessa. Saaren mukaan nuori tarvitsee jonkun, jonka hän hyväksyy ja joka on kiinnostunut hänestä. Monen nuoren käytös muuttuu heti, kun he huomaavat, että heitä ei vain pompotella paikasta toiseen.
– Kyllä yhteiskunnan pitäisi tämä tietää, kun minäkin tiedän.