Hyppää sisältöön

Raitio- ja metrohenkilökunta suunnittelee työnseisausta ensi viikolle – vaatimuksena pikainen selvitys HKL:n yhtiöittämisestä

Työnseisaus järjestetään ensi viikolla torstaiaamusta lauantaiaamuun, ellei uutta ja puolueetonta selvitystä HKL:n yhtiöittämissuunnitelmista tehdä.

Helsingin metro.
Metro kuvattuna Helsingissä 8.10.2020. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Tiina Karppi
Avaa Yle-sovelluksessa

Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys JHL aikoo järjestää kahden päivän mittaisen työnseisauksen ensi viikon torstaiaamusta lauantaiaamuun, jos HKL:n yhtiöittämissuunnitelmista ei tehdä pikaisesti uutta, puolueetonta selvitystä.

Yhdistys katsoo, että kaupunkiraideliikenteen alueellinen kasvu voidaan turvata muuttamatta HKL liikelaitosta yhtiömuotoiseksi.

Kuljettajat ovat huolissaan siitä, miten henkilöstölle käy, jos Helsinki tekee liikelaitoksestaan osakeyhtiön. Yle kertoi heinäkuussa, että henkilökunta pelkää HKL:stä tulevan huonompi työnantaja yhtiöittämisen takia.

Henkilöstön mielestä uuden yhtiöittämissuunnitelman vaikutukset pitäisi selvittää ennen päätöksentekoa.

Jos selvitystä ei tehdä, työnseisaus järjestetään 16. syyskuuta kello 4 alkaen syyskuun 18. päivään kello 4:ään saakka.

Lue lisää aiheesta:

Siemens-oikeudenkäynti muutti HKL:n yhtiöittämissuunnitelmat, mikä sai henkilöstön tyrmistymään – "Tämä on meidän hätähuuto", sanoo luottamusmies

Suosittelemme sinulle