Hyppää sisältöön

Djokovic joutui koville yli kolmen ja puolen tunnin välierässä – Grand Slam enää voiton päässä: "Kaikki likoon"

Novak Djokovicin unelma Grand Slamista eli kaikkien arvoturnausten voittamisesta saman vuoden aikana pysyy hengissä.

Novak Djokovic tuulettaa.
Novak Djokovic joutui puurtamaan täydet viisi erää.
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tenniksen maailmanlistan ykköspelaaja Novak Djokovic on edennyt US Openin finaaliin. Serbialainen kukisti välierässä neljänneksi New Yorkin Grand Slam -turnauksessa rankatun Alexander Zverevin eräluvuin 4–6, 6–2, 6–4, 4–6, 6–2.

Saksalaisen Zverevin ja Djokovicin välinen viisieräinen välieräottelu kesti peräti kolme tuntia ja 33 minuuttia. Ottelun pisin palloralli kesti peräti 53 lyöntiä. Serbialainen uuvutti olympiakultaa Tokion olympiakisoissa juhlineen Zverevin lopulta rautaisilla palautuksillaan ja sinnikkyydellään.

Pelaajien edellisen kohtaamisen vei Zverev, joka pudotti serbialaisen jatkosta Tokion olympiakisojen välierässä. Perjantain ottelun jälkeen Djokovic kehui saksalaista vuolaasti.

– Tiesin, että tästä tulisi hieno taistelu. Alexander on iso mestari, jota ihailen kentällä ja sen ulkopuolella, maailmanlistan ykkönen antoi tunnustusta vastustajalleen.

Ykkössijoitettu Djokovic on enää voiton päässä Grand Slamista eli kaikkien neljän arvoturnauksen voittamisesta saman vuoden aikana. Djokovic, 34, on voittanut tänä vuonna jo Australian avoimet, Ranskan avoimet ja Wimbledonin. Hän on voittanut tämän vuoden aikana jo 27 perättäistä ottelua Grand Slam -turnauksissa.

– Aion pelata seuraavaan otteluun aivan kuin se olisi urani viimeinen ottelu. Enää on yksi ottelu jäljellä, aion laittaa kaiken likoon, Djokovic linjasi välierän jälkeen.

Hänellä on oiva mahdollisuus yltää Grand Slamiin saman kalenterivuoden aikana ensimmäisenä miespelaajana sitten australialaisen Rod Laverin ja vuoden 1969.

– Nämä ovat niitä hetkiä, joita varten elämme. Nämä ovat niitä ainutlaatuisia hetkiä, joista unelmoimme, kun etsimme motivaatiota.

Jos Djokovic voittaa US Openin nousee hän kaikkien aikojen Grand Slam -turnausvoittojen listalla ykköseksi. Nyt hän jakaa ykköspaikkaa Roger Federerin ja Rafael Nadalin kanssa 20 mestaruudella.

Myös Medvedev aikoo laittaa kaiken likoon

Suomen aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelattavassa US Openin loppuottelussa Djokovic kohtaa Venäjän Daniil Medvedevin, joka on maailmanlistan kakkospelaaja. Medvedev voitti välierässä 12. sijalle rankatun Kanadan Felix Auger-Aliassimen suoraan kolmessa erässä 6–4, 7–5, 6–2.

Daniil Medvedev lyö palloa.
Daniil Medvedev aikoo keskittyä finaalissa omaan peliinsä. Kuva: imago images/Paul Zimmer/ All Over Press

– Mielestäni en pelannut parasta tennistäni, mutta olen onnellinen finaalipaikasta, Medvedev kertoi välierän jälkeen.

Djokovic johtaa hänen ja Medvedevin keskinäisiä otteluja voitoin 5–3. Tuleva US Openin finaali on uusinta helmikuisesta Australian avoimen finaalista, jossa Djokovic löi Medvedevin.

– Aion laittaa kaiken peliin. En aio todellakaan miettiä mitään Grand Slameja, venäläinen linjasi.

– Jos pystyn tähän, päädyn varmaan historian kirjoihin jonain, joka ei antanut hänen tehdä sitä. Mutta en oikeastaan välitä siitä. Kyse on enemmän hänestä.

25-vuotiaalle Medvedeville Grand Slam -turnauksen finaalipaikka on uran kolmas. Yhtään mestaruuspystiä hänen palkintokaapista ei kuitenkaan vielä löydy.

– Mitä enemmän sitä häviää, sitä enemmän sitä haluaa voittaa. Olen hävinnyt kaksi finaalia, haluan voittaa kolmannen, uransa toiseen US Openin loppuotteluun edennyt Medvedev myönsi.

Lue myös:

Nyt tehtiin tennishistoriaa: 18-vuotias englantilainen eteni karsintojen kautta US Openin finaaliin – vastaan asettuu 19-vuotias kanadalainen

US Openissa sensaatio: 18-vuotias englantilaispelaaja teki historiaa – Djokovic kahden voiton päässä Grand Slamista

Juuri 19 vuotta täyttäneen kanadalaisen tuhkimotarina US Openissa jatkuu, nyt putosi viidenneksi sijoitettu – "Hän on valloittamassa maailmaa"

Suosittelemme sinulle