Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tuplasti rokotettu tai ei – rajoitukset pysyvät edelleen tiukkoina syksyn ylioppilaskirjoituksissa

Vaikka osalla abeista on jo kaksi koronarokotusta, tänään maanantaina alkavien ylioppilaskirjoitusten koronasäännöt pysyvät tiukkoina: osallistua saa vain oireettomana. Kahdesti rokotetulla on kuitenkin mahdollisuus välttyä karanteenilta.

Kemissä jokaiselle ylioppilaskokeeseen osallistujalle jaetaan pöytiin desinfiointilaput, nenäliinat ja kaksi kappaletta maskeja
Tänään maanantaina käynnistyvät jo neljännet koronan varjostamat ylioppilaskirjoitukset. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Kati Latva-Teikari
Avaa Yle-sovelluksessa

Maanantaina 13.9. alkavat ylioppilaskirjoitukset ovat jo neljännet ”koronakirjoitukset”. Vaikka yhteiskunta alkaa vähitellen vapauttaa rajoituksia, ylioppilastutkintolautakunnan kanta on edelleen tiukka.

– Jos on koronavirukseen liittyviä oireita, ei saa osallistua ylioppilaskirjoituksiin, sanoo ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä. Myöskään valvojat eivät voi osallistua kokeisiin sairaana tai edes vähäoireisina.

Kahdesta koronarokotteesta on kuitenkin hyötyä, jos abiturientti on altistunut koronavirukselle muualla kuin omassa perheessään, ja toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään viikko.

– Jos kokelaalla on kaksi koronarokotusta, häntä ei määrätä altistumiskaranteeniin, vaan hän voi osallistua kirjoituksiin, kertovat Seinäjoen lukion rehtori Teijo Päkkilä ja Vaasan lyseon rehtori Jaakko Perttu.

Kaksi koronarokotusta ei vapauta kasvomaskien käytöstä. Helsingin Ressun lukion rehtori Ari Huovinen kertoo, että kokelas saa ottaa kokeeseen vaihtomaskeja, käsidesiä sekä läpinäkyvät pussit puhtaille ja likaisille kasvomaskeille. Ressun lukio suosittelee, että eväät tuodaan kotoa ja myös vesipullot täytetään jo kotona.

Kokeeseen saapuminen porrastetaan edelleen ruuhkien välttämiseksi. Varsinkin reaaliaineet ja kielet keräävät paljon kirjoittajia myös syksyllä. Esimerkiksi Seinäjoen lukiossa vieraan pitkän kielen ylioppilaskokeeseen osallistuu tänä syksynä kerralla 270 oppilasta.

Torppaako jälkioire osallistumisen?

Ylen saaman tiedon mukaan esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa osa abiturienteista on aikaistanut toista koronarokotustaan, koska aiemmin saatu rokotusaika olisi ollut koepäivän välittömässä läheisyydessä. Tällä on haluttu varmistaa, etteivät mahdolliset rokotuksen jälkioireet estä kirjoituksiin osallistumista.

Jos kokelas saa edellisenä päivänä pistetystä koronarokotteesta oireita, esimerkiksi lämpöä, joka jatkuu vielä koeaamuna, saako hän tulla kirjoituksiin?

Helsingin Ressun lukion rehtorin Ari Huovisen ja Vaasan lyseon lukion rehtorin Jaakko Pertun näkemys on yhtä tiukka: Jos on vähänkin oireita, kirjoituksiin ei voi osallistua.

– Ei kannata ottaa koronapiikkiä edellisenä päivänä, se on huono ajoitus, Perttu toteaa.

Seinäjoella tilannetta arvioidaan joustavammin.

– Ne [jälkioireet] alkavat nopeasti rokotuksen jälkeen, ja jos oireet ovat selkästi yhdistettävissä rokotukseen, niin mielestäni se ei estä kirjoituksiin osallistumista, rehtori Teijo Päkkilä miettii.

Ylioppilastutkintolautakunta heittää pallon tällaisissa tapauksissa, ja kaikissa koronaoireisiin liittyvissä kysymyksissä paikallisille terveysviranomaisille .

– Helsingistä on mahdotonta sanoa, mistä kenenkin lämmönnousu johtuu. Sekä kokelas että lukio voivat kääntyä oman terveydenhuollon puoleen, pääsihteeri Tiina Tähkä toteaa.

Vaasassa tarjolla myös karanteenisali

Osa lukioista on tilojensa puolesta pystynyt järjestämään karanteenissa oleville mahdollisuuden osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Yksi tällaisista kouluista on Vaasan lyseon lukio. Rehtori Jaakko Perttu kertoo, että kevään 2021 terveysviranomaisten kanssa luotu käytäntö vaatii järjestelyjä.

Karanteeniin määrätyn oppilaan on käytävä koronatestissä edellisenä päivänä. Kokeeseen tullessaan hän ei voi käyttää julksita liikennettä, vaan paikalle on tultava erillisellä kuljetuksella. Karanteenisaliin on oma sisäänkäyntinsä.

– Se johtaa eräänlaiseen välitilaan, jossa terveydenhoitoviranomainen tarkistaa edellisen päivän testituloksen, mittaa kokelaan kuumeen ja tarkistaa voinnin, Perttu kertoo.

Jos oireita ei ole ja testitulos on negatiivinen, kokelas pääsee tekemään kokeensa karanteenisalissa.

Kelpuuttaako Vaasan yhteiskoulun lukio kaupasta tai apteekista ostettavat koronapikatestit testin tekemiseksi?

– Vanhemmat ovat tätä kyselleet, mutta vastaukseni on, että koulu ei kelpuuta testejä, sen tekevät tervesviranomaiset. Sairaanhoitopiiri hyväksyy ja tekee testit, kertoo Perttu.

Juttua korjattu 13.9. klo 9.00: Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri on Tiina Tähkä, ei Taina Tähkä.

Suosittelemme