Suomessa kärsitään tänä syksynä harvinaisen paljon pogostantaudista. Hyttysten levittämää virustautia on todettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautitilaston mukaan tänä vuonna jo yli 150 tartuntaa.
Määrä kasvanee vielä, sillä tartuntoja todetaan eniten elo-syyskuussa.
Viimeksi yhtä runsas pogostantautivuosi todettiin vuonna 2012, jolloin tartuntoja oli 189 kappaletta.
Koko Suomessa eletään pogostantaudin vuotta
– Nyt on selvästi "pogostavuosi", arvioi tautia tutkinut Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti.
Pogostantauti esiintyy tavallisesti muutaman vuoden sykleissä, jolloin muutamaa hiljaisempaa vuotta seuraa runsas tartuntavuosi.
– Jossain vaiheessa näytti jopa siltä, että siinä olisi tällainen raamatullinen seitsemän vuoden sykli, mutta ihan näin säännöllinen vitsaus se ei ole, Vapalahti kertoo.
Aiemmin virusta on esiintynyt enimmäkseen Itä-Suomessa. Tänä vuonna tartuntoja on kuitenkin todettu reippaasti myös muun muassa Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Pogostantauti on suhteellisen yleinen vaiva. Suomalaisista sen on elämänsä aikana sairastanut muutama prosentti, vanhemmista ikäluokista jopa joka seitsemäs.
Hyttyset ja metsäkanalinnut levittävät tautia
Luonnon olosuhteet ovat tänä vuonna olleet otolliset pogostantautia aiheuttavalle virukselle.
Koska virus leviää hyttysten välityksellä, hyttysten määrä vaikuttaa suuresti myös tartuntoihin. Tänä vuonna hyttysiä on ollut tavallista enemmän, tosin pitkä ja kuiva hellejakso hieman hillitsi hyttyspopulaatioita alkukesästä.
Virus tarttuu myös metsäkanalintuihin, jotka voivat kuljettaa sitä paikasta toiseen. Myös niiden kannat ovat kasvaneet useissa osissa Suomea, jopa neljättä vuotta peräkkäin.
Vapalahti esittää myös yhden valistuneen arvauksen.
– Korona-aikana ihmiset ovat ehkä olleet pikkuisen enemmän luonnossa altistumassa hyttysille. Samanlainen ilmiö on nähty Euroopassa, jossa punkkitaudit on lisääntyneet luonnossa liikkumisen takia, Vapalahti pohtii.
Hyttysenpistojen välttäminen on Suomessa aika hankalaa, mutta se on se tapa, miten tätä voisi välttää.
Virologian professori Olli Vapalahti
Nivelkivut voivat vaivata pitkään
Pogostantaudin yleisin oire on näppyläinen ihottuma, joka voi joskus muistuttaa vesirokkoa. Lisäksi tauti voi aiheuttaa kuumetta ja nivelkipuja.
Pogostantauti ei ole vaarallinen, mutta etenkin nivelkivut voivat aiheuttaa paljonkin harmia tartunnan saaneelle. Useimmat sairastavat taudin lievänä ja ihottuma ja kuume menevät yleensä ohi muutamassa päivässä, mutta nivelkivut voivat jatkua jopa kuukausia tai vuosia.
Vapalahden mukaan noin neljäsosa tartunnan saaneista kärsii joistain oireista vielä kolmen vuoden päästä tartunnasta. Usein pogostantauti saatetaankin todeta silloin, kun potilas hakeutuu lääkäriin pitkäkestoisten nivelkipujen takia.
Tautia voidaan hoitaa oireiden lievityksellä: nivelkipuja lievitetään kipulääkkeillä ja ihottumaa esimerkiksi antihistamiinilla.
Paras keino välttyä pogostantaudilta on hyttysiltä suojautuminen esimerkiksi vaatetuksella tai karkotteilla. Eniten tartuntoja saadaan sienestys- ja marjastusreissuilta.
– Hyttysenpistojen välttäminen on Suomessa aika hankalaa, mutta se on se tapa, miten tätä voisi välttää, Vapalahti toteaa.
Pogostantaudin voi sairastaa vain kerran, sillä tartunnan saaneille kehittyy siitä vasta-aineita loppuelämäksi.
Aiheesta voi keskustella 15.9.2021 kello 23:een saakka.
Lue lisää:
Suomen hyttysistä löytyi uusi virus – Ilomantsin Möhkön kanta tarttuu myös ihmiseen