Kävin tässä taannoin traktorimuseossa. Kävelin keskellä koneiden rivistöjä tuntien itseni aika lailla ulkopuoliseksi. Vaikka työkoneet olivat hienoja, tuntui ettei minulla ollut mitään kosketuskohtaa niihin. Se muuttui, kun juttelin museon perustajan kanssa.
”Jonkun on kerättävä tätä vanhaa konekaartia nykysukupolville ja tuleville sukupolville nähtäväksi millä isoisä on tuottanut hänen isälleen leipää ja ruokaa,” hän sanoi.
Vaikka en olekaan maalaistalosta, traktorit olivat tuottaneet ruokaa myös minulle, minun vanhemmilleni ja heidän isovanhemmilleen. Niillä on merkitys, joka ei välttämättä avaudu heti. Niitä pitää toden totta kerätä talteen ja esitellä, koska leipä ei ilmesty suoraan kauppoihin valmiiksi siivutettuna.
Leivällä on tausta ja historia ja se on syytä muistaa tai voi olla, että eräänä päivänä leipää ei enää ole.
Lajina kuulumme ihmisapinoihin, mutta toisin kuin simpanssit tai vaippapaviaanit me olemme varmistaneet lajimme selviämisen muuttuvissa olosuhteissa. Toistaiseksi ei ole löydetty muuta syytä ihmisen ylivertaisuudelle kuin kykymme siirtää tietoa ja oppia sukupolvelta toiselle.
Museot erottavat meidät muista eläimistä. Museot opettavat meille, ettemme ole holtittomasti tuulessa lentäviä haavan lehtiä vaan omalta pieneltä osaltamme osa jatkumoa. Unohdammeko bittihuumassamme, että ihmisapinan peukalot kehittyivät nykyisen kaltaisiksi jotta voisimme tarttua johonkin konkreettiseen?
Suomessa on yli tuhat museota. Niistä yli 300 on ammatillisesti hoidettuja, auki ympäri vuoden. Kaikki museot, suuret ja pienet kertovat omalla tavallaan meistä ja menneisyydestämme. Vaikka olisimme minkälaisia cityhipstereitä, joka ikinen kotiseutumuseoiden kirnu ja viikate ansaitsevat arvostuksemme. Niillä esivanhempamme ovat ruokkineet vanhempamme.
Meitä ei olisi ilman niitä.
Museot eivät kuitenkaan vain dokumentoi menneisyyttä. Ne rakentavat myös tulevaisuutta. Aikaulottuvuus ja muutokset ovat museoiden oma juttu. Museoiden yhteiskunnallinen rooli tulee vain vahvistumaan. Niillä on tehtävä kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön museopoliittisessa ohjelmassa on linjattu museoalan keskeiset menestystekijät vuoteen 2030. Visiona on, että silloin Suomessa on Euroopan ajankohtaisimmat museot ja innostuneimmat asiakkaat. Sitran rahoittama Dynamo-hanke luo sekin museoille uusia toimintatapoja.
Museot ovat muutakin kuin vanhoja maataloustyökaluja. Museo on miljoona asiaa. Ne voivat tarjota modernia taidetta, joka haastaa ja houkuttelee ajattelemaan uudella tavalla tai klassista taidetta, joka kertoo maailmasta, josta me olemme peräisin. Museot voivat esitellä valokuvia, jääkaappeja, leluja, kampaamoalan esineitä tai traktoreita.
Museoille ei ole rajoja. Ne voivat olla jopa seinättömiä.
Toivottavasti kaikkien säästöjen ja muuttuvan maailman keskellä älyämme varmistaa, että kultturiperintömme säilyy tuleville sukupolville. Meitä eivät erota muista eläimistä avaruusmatkat vaan nimenomaan päinvastainen. Se, että jalkamme ovat tukevasti maan pinnalla, että tiedämme, missä seisomme ja miten siihen on päädytty.
Museoilla on tässä ratkaiseva rooli. Rakastetaan museoitamme. Pidetään niistä huoli.