Hyppää sisältöön

Kova tuuli aiheutti sähkökatkoja

Kovimmat puuskat ja samalla pahimmat katkoalueet olivat Kuopiosta länteen päin Koillis-Savoon ja Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella.

Aila-myrsky 2020.
Kovimmat tuulenpuuskat ovat olleet voimakkuudeltaan noin 20 metriä sekunnissa. Kuva: Antti Eintola / Yle
Keijo Salokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Kova puuskainen tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja Pohjois-Savossa tiistaina. Tällä kertaa katkoja oli eniten Kuopion ympäristössä ja Koillis-Savosta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Pohjois-Savossa kovimmat puuskat mitattiin aamuyöllä Kuopion Ritoniemessä, 21,4 metriä sekunnissa.

Pohjois-Karjalan sähköllä oli varhain tiistaiaamuna noin 1000 asiakasta ilman sähköä Juankosken, Kaavin, Riistaveden ja Tuusniemen alueella.

Savon Voiman verkon alueella katkoja oli enimmillään iltayöstä, noin 2000. Aamulla sähköttä olevien määrä vaihteli 500–1 200 talouden välillä.

Savon Voiman mukaan katkot johtuvat yksittäisistä linjoille kaatuneista puista. Iltapäivällä kello 13 aikaan sähköttä oli vielä vajaat 200 taloutta. Sen sijaan Pohjois-Karjalan sähkön verkon alueella Koillis-Savossa katkoja ei enää iltapäivällä ollut.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle