Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jätekeskus Jäkälä järjestää kodin jätteiden keräyskierroksen – keräykseen voi jättää esimerkiksi huonekaluja, patjoja ja metalliromua

Keräysauto pysähtyy Keminmaassa, Tervolassa sekä useissa Tornion ja Ylitornion kylissä.

Luontoon jätetty sohva
Keräykseen voi jättää esimerkiksi huonekaluja. Kuva: Karoliina Marttala / Yle
Pirkko Kukko-Liedes
Avaa Yle-sovelluksessa

Jätekeskus Jäkälä järjestää tällä viikolla kodin jätteiden keräyskierroksen.

Tänään tiistaina alkavassa keräyksessä vastaanotetaan sellaisia jätteitä, joita ei voi kokonsa tai materiaalinsa vuoksi laittaa kodin jäteastiaan, esimerkiksi huonekaluja, patjoja, lasia, muoviesineitä sekä pyykkitelineitä ja muuta metalliromua.

Keräysauto pysähtyy tiistain ja torstain välillä Keminmaassa, Tervolassa sekä useissa paikoissa Tornion ja Ylitornion kylissä.

Keräyskierros alkaa tänään iltapäivällä Maulasta, Peurasta ja Arpelasta.

Tarkka keräysaikataulu ja lista kerättävistä jätteistä löytyy Jäkälän sivulta.

Suosittelemme