Hyppää sisältöön

Pogostantautitapaukset lisääntyneet myös Keski-Suomessa – tautia levittävät hyttyset ja metsäkanalinnut

Pogostantaudin yleisin oire on näppyläinen ihottuma, joka voi joskus muistuttaa vesirokkoa. Lisäksi tauti voi aiheuttaa kuumetta ja nivelkipuja.

Sääski iholla
Pogostantauti tartuu ihmiseen hyttysenpistosta. Kuva: Antti Mikkola / Yle
Heli Kaski
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomessa on tänä vuonna todettu poikkeuksellisen paljon hyttysten levittämää pogostantautia.

Tartuntoja on todettu tänä vuonna jo yli 150. Määrä on suurin yhdeksään vuoteen.

Keski-Suomessa tartuntoja on todettu 20, kun vuosi sitten määrä oli neljä.

Pogostantauti leviää luonnossa hyttysten ja metsäkanalintujen välityksellä. Tartuntapiikki johtuukin pitkälti siitä, että tartuttajia on esiintynyt tänä kesänä paljon, kertoo Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti.

– Nyt on selvästi "pogostavuosi", arvioi tautia tutkinut Vapalahti.

Pogostantauti esiintyy tavallisesti muutaman vuoden sykleissä, jolloin muutamaa hiljaisempaa vuotta seuraa runsas tartuntavuosi.

– Jossain vaiheessa näytti jopa siltä, että siinä olisi tällainen raamatullinen seitsemän vuoden sykli, mutta ihan näin säännöllinen vitsaus se ei ole, Vapalahti kertoo.

Aiemmin virusta on esiintynyt enimmäkseen Itä-Suomessa. Tänä vuonna tartuntoja on kuitenkin todettu reippaasti myös muun muassa Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Pogostantaudin yleisin oire on näppyläinen ihottuma, joka voi joskus muistuttaa vesirokkoa. Lisäksi tauti voi aiheuttaa kuumetta ja nivelkipuja.

Pogostantauti ei ole vaarallinen, mutta etenkin nivelkivut voivat aiheuttaa paljonkin harmia tartunnan saaneelle. Useimmat sairastavat taudin lievänä ja ihottuma ja kuume menevät yleensä ohi muutamassa päivässä, mutta nivelkivut voivat jatkua jopa kuukausia tai vuosia.

Lue myös:

Harvinainen pogostantauti ei ole enää vain Itä-Suomen vitsaus – syynä on runsas hyttys- ja metsäkanalintukesä, kenties myös korona

Suosittelemme sinulle