Hyppää sisältöön

Kuusistonsalmen silta Kaarinassa uusitaan nopeutetulla aikataululla

Uudesta sillasta tehdään nykyistä leveämpi, jotta jalankulku- ja pyöräilyväylää saadaan levennettyä.

Läheltä
Kuva: Yle
Eino Kossila
Avaa Yle-sovelluksessa

Väylävirasto uusii Kuusiston sillan Kaarinassa. Sillalla tehdyn tarkastuksen perusteella sillan uusimista suositellaan 3–6 vuoden kuluessa.

Vaikka uuden sillan rakentamisen ajankohta ei vielä ole tiedossa, Väyläviraston mukaan on todennäköistä että uutta Kuusistonsalmen siltaa rakennetaan samaan aikaan Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen kanssa.

Kuusistonsalmen sillan rakentamiseen kuluu kuitenkin huomattavasti vähemmän aikaa. Arvion mukaan rakentaminen kestää noin vuoden.

Uudesta sillasta tehdään nykyistä leveämpi, jotta jalankulku- ja pyöräilyväylästä saadaan leveämpi. Rakentamisen ajaksi nykyisen sillan viereen tehdään varasilta.

Nykyinen Kuusistonsalmen silta on valmistunut vuonna 1958.

Lisää aiheesta:

Väylävirasto uusii Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen sillat allianssiurakalla – urakoitsijan valinta tehdään syksyllä

Suosittelemme sinulle