Hyppää sisältöön

Hämeenlinna tutkii tarkemmin Kantolan tapahtumapuiston viereistä rantametsää – keväällä alueelta löytyi jo pieneltä alueelta haitta-aineita

Haitta-aineita löytyi pieneltä alalta jo viime keväänä, kun tapahtumapuiston läheisestä rantametsiköstä siivottiin sieltä paljastuneita jätteitä. Nyt aluetta tutkitaan lisää.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Kuva: Yle
Petri Lassheikki
Avaa Yle-sovelluksessa

Hämeenlinnan kaupunki selvittää, löytyykö Kantolan tapahtumapuiston läheisyydessä lojuvan jätteen seasta lisää haitta-aineita. Haitta-aineita löytyi pieneltä alalta jo viime keväänä, kun tapahtumapuiston läheisestä rantametsiköstä siivottiin sieltä silloin paljastuneita jätteitä.

Keväällä rojun seassa oli muun muassa öljyinen tynnyri. Pilaantunutta maata ajettiin pois yhden kuorma-autolastin verran. Kiertotalouskoordinaattori Jenni Harmoinen kertoo, että jäte ei vaikuttaisi olevan kovinkaan tuoretta.

– Kyllä ne ovat siellä ehtineet lojua pitkiä aikoja. En tiedä, kuinka monia vuosia, mutta vuosia kyllä.

Syksyn aikana alueella tehdään lisää tutkimuksia.

– Paikalta otetaan maanäytteitä ja tutkitaan niistä haitta-ainepitoisuudet. Tulosten perusteella tehdään suunnitelma jatkotoimenpiteistä.

Harmoinen kertoo, että jäte ei itsessään aiheuta ympäristölle suoraa vaaraa. Harmoisen mukaan nyt havaitut jätteet eivät ole vaarallisia jätteitä. Näitä vaarallisia jätteitä kutsuttiin aiemmin ongelmajätteiksi.

– Tutkimuksissa selviää, millaisia vaikutuksia jätteellä on aikojen saatossa ollut ympäristöön.

Tutkittava alue on tapahtumapuiston ulkopuolella. Jenni Harmoisen mukaan kokonaisuudessaan kyse on pienestä alueesta.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle