Hyppää sisältöön

Väylävirasto harkitsee vanhan nelostien pätkän säästämistä Hartolassa

Vanha tie on ollut tarkoitus purkaa, kun uusi tie valmistuu Hartolan ja Joutsan välille. Nyt sen säästämistä rinnakkaistieksi pohditaan samalla, kun risteyssuunnitelmia päivitetään.

Nelostietä parannetaan Hartolan ja Joutsan välillä. Kuva on elokuulta 2021. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle
Sini Ojanperä

Väylävirasto suunnittelee vanhan nelostien säästämistä rinnakkaistienä Hartolan ja Joutsan välillä. Valtatie 4:ää remontoidaan parhaillaan Hartolan ja Oravakivensalmen välillä.

Väyläviraston on päivitettävä vuonna 2009 laadittuja suunnitelmia tieosuuden liittymäjärjestelyistä, koska nelostien liikenteen turvallisuus- ja sujuvuustavoitteet ovat sittemmin kasvaneet. Vanha nelostie on ollut tarkoitus purkaa uuden tielinjan valmistuttua, mutta se saatetaankin säästää hidasta ja kevyttä liikennettä varten. Sitä voidaan tarvita myös kiertotienä onnettomuustilanteissa.

Väylävirasto pyytää kommentteja liittymäjärjestelmiä koskeviin suunnitelmaluonnoksiin 26. syyskuuta mennessä. Luonnoksia voi käydä katsomassa Väyläviraston hankesivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle