Hyppää sisältöön

Jäteauto tuhoutui ja toinen vaurioitui palossa Kaustisella – öljyvahingon torjuntatyöt jatkuvat

Palo ei uhannut rakennuksia tai aiheuttanut henkilövahinkoja. Jäteyritykselle autojen menetys voi olla satojentuhansien kustannus.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva
Sari Möller
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi jäteautoa kärsi vaurioita keskiviikkoiltana syttyneessä tulipalossa Kaustisella. Vahingot ovat alustavan arvion mukaan jopa satojatuhansia euroja. Syttymissyyksi epäillään teknistä vikaa.

Palokunnan tullessa paikalle yksi autoista paloi soihtuna. Kaikkiaan rivissä oli neljä autoa, joista pelastuslaitos sai siirrettyä turvaan kaksi.

Toinen autoista tuhoutui ajokelvottomaksi ja toinen vaurioitui. Palo ei uhannut rakennuksia eikä aiheuttanut henkilövahinkoja.

Autoista vuoti hydrauli- ja moottoriöljyä; pelastuslaitos aloitti sen imeyttämisen ja tilapäisen valuma-altaan teon. Apua on pyydetty ympäristöviranomaisilta.

Palopaikka sijaitsee pari kilometriä keskustan ulkopuolella. Ilmoituksen palosta teki sivullinen.

Suosittelemme sinulle