Voiko puhdasta ilmaa kaupitella?
Suomen ilma on maailman puhtaimpien joukossa ja sitä myydään lentokentillä sekä enenevissä määrin myös kokemuksena.
– Täällä en tuntenut yhtään saasteita. En ole koskaan ollut sellaisessa maassa aiemmin, kertoo Suomessa vieraillut japanilainen Kento.
Kento vieraili Suomessa kahden viikon ajan syyskuussa. Hän tuli Suomeen lomalle työpaikastaan Kairosta Egyptistä työnantajansa luvalla. Kento muutti Egyptiin työn perässä noin vuosi sitten ja työskentelee kulttuurialalla.
Mies esiintyy jutussa pelkästään etunimellään, sillä koronapandemian vuoksi Japanin kansalaisten matkustamista toisiin maihin ei katsota kotimaassa hyvällä.
Kento kertoo, että valitsi lomapaikakseen Suomen, sillä hän kaipasi metsää, puhdasta ilmaa ja luontoa. Erityisesti puhdas ilma oli hänelle tärkeä kriteeri.
– Kuusamon metsässä vaeltaminen tuntui siltä, kuin olisin kulkenut Taru sormusten herrassa -saagan haltiametsässä, Kento sanoo.
Suomen matkailua edistävän Visit Finlandin projektipäällikkö Virpi Aittokoski kertoo, että yhä useampi matkustaa Suomeen puhtaan hengitysilman ja luonnon perässä.
– Heillä ei ole kotimaassa samanlaista tunnetta tai elämystä. Kun matkailijoita tulee esimerkiksi Aasiasta, he huomaavat eron kotimaahansa hyvin selkeästi.
Mikä on suomalaisille itsestään selvää, onkin suorastaan myyntivaltti – ja kokemukset aivan tavallisesta metsästä taianomaisia.
Poikkeuksellisen puhdasta
Japanista kotoisin oleva Kento valitsi lomansa kohteeksi Suomen niin pohjoisen luonnon takia kuin käytännön syistä. Egyptistä matkustaminen korona-aikana on moneen maahan vaikeaa, mutta Suomi on avoin rokotetuille matkustajille.
Jo ennen saapumistaan Suomeen mies kertoo ihastuneensa suomalaiseen ajattelutapaan.
– Matkustusohjeet ovat kaikkialle maailmassa nyt tiukat ja monimutkaiset, mutta Suomen ohjeita oli helppo seurata ja kaikki oli selitetty hyvin. Kaikki on tehty niin helpoksi.
Suurin houkutin tulla Suomeen oli kuitenkin luonto. Kento kasvoi puhtaassa japanilaisessa kaupungissa, mutta muutettuaan isompiin kaupunkeihin ja ulkomaille hän huomasi, ettei puhtaus ole itsestään selvää.
– Se, että Suomessa pystyy juomaan hanavettä ja se maistuu hyvältä eikä keinotekoiselta, on uskomatonta. Hanaveteen voi luottaa täysin, ja sitä voi ottaa mukaan, kun lähtee kotoa, Kento intoilee.
Kairossa hanavettä ei Kenton mukaan pysty juomaan, ja Japanissakin hän juo mieluummin kaupasta ostettua lähdevettä.
Visit Finlandin Virpi Aittokoski edistää kansainvälistä matkailua Suomeen. Hän kertoo, että yksinkertaiset suomalaiset asiat ovat usein ulkomailta tuleville turisteille isoja ja yllättäviä.
Vuodesta toiseen syy tulla Suomeen on puhdas luonto, joka on kaikkien saavutettavissa myös kaupungeissa.
Absurdia arkea
Usein Suomeen matkustava tietää jo pohjolan luonnosta, revontulista ja juhannusperinteistä. Totuus voi silti yllättää, myös positiivisesti.
Kento kertoo, että tiesi esimerkiksi Suomen saunaperinteestä ennen matkaansa, mutta saunojen yleisyys oli silti yllätys. Saunoja löytyi niin mökkirannasta kuin Helsingin keskustasta ja kerrostaloasunnosta.
– Yllätykset olivat positiivisia. Suojateitä löytyy aina kun sellaista tarvitsee, ja kaupungeissa remontoidaan paljon, jotta ne olisivat parempia asukkaille, Kento kuvailee.
Parhaimmillaan matka Suomeen tuntui unelta. Erityisesti Lapin luonto ja tähtitaivaat tekivät mieheen vaikutuksen.
– Lappi oli kuin luonnon oma puutarha. Kasvit olivat värikkäitä ja asettuneet kauniisti aivan luonnostaan, mikään ei ollut keinotekoista. En ole koskaan nähnyt sellaista aiemmin.
Myös suomalaisille arkiset asiat yllättivät. Lastenvaunujen kanssa juoksevat vanhemmat ja rullasuksilla liikkuvat olivat Kenton mielestä absurdeja näkyjä.
Visit Finlandin Aittokosken mukaan ulkomaalaiset yllättyvät usein luontoon liittyvistä asioista, vaikka tietävätkin niistä jonkin verran ennen matkaansa.
– Se, että marjoja ja sieniä voi poimia mistä tahansa ja niitä uskaltaa syödä, on uskomatonta ulkomaalaisille. Jokamiehenoikeudet eivät todellakaan ole arkipäivää, Aittokoski kertoo.
Maailman puhtain ilma löytyy tutkimusten mukaan Suomesta, mutta varsinaisella faktatiedolla turisteja ei houkutella. Sen sijaan kyseessä on puhtaiden elämysten ja elämän helppouden korostaminen.
– Mietin yhä, miten on mahdollista, ettei Suomessa tunne autojen saasteita, vaikka kaikki autot eivät ole ekoautoja, Kento ihmettelee.
Mitä mieltä olet puhtaasta ilmasta ja luonnosta Suomen matkailuvalttina? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 17. syyskuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi: