Hyppää sisältöön

Nyrkkeilylegenda Manny Pacquiaosta Filippiinien presidenttiehdokas ensi vuoden vaaleihin

Manny Pacquiao pyrkii Filippiinien presidentiksi ensi vuoden vaaleissa. Hänet nimitettiin sunnuntaina puoleensa presidenttiehdokkaaksi.

Manny Pacquiao
Manny Pacquiao oli kuukausi sitten ammattilaiskehässä. Kuva: 2021 Getty Images Steve Marcus
Joel Holma
Avaa Yle-sovelluksessa

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä nyrkkeilijöistä, Manny Pacquiao, on Filippiinien presidenttiehdokas ensi vuoden vaaleissa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Pacquiao on ennenkin puhunut muullakin kuin nyrkeillään. Hän on toiminut senaattorina ja puolueensa PDP-Laban puheenjohtajana.

Pacquiao lupasi ehdokasnimityksensä jälkeen lopettaa hallituksen korruption.

Vaikka Pacquiao on ollut poliittisesti aktiviinen jo yli kymmenen vuotta, hän on jatkanut ottelemista huipputasolla. 42-vuotias Pacquiao haastoi vastikään kuubalaisen Yordenis Ugasin, mutta hävisi pisteillä.

Pacquiaon nyrkkeilyura on ollut silmiä hivelevä. Hän on ainoa nyrkkeilijä, joka voittanut maailmanmestaruuden kahdeksassa eri painoluokassa. Kukaan muu nyrkkeilijä ei ole myöskään pitänyt maailmanmestaruusvyötä neljällä eri vuosikymmenellä (1990, 2000, 2010, 2020).

The Ring -lehti nimesi Pacquiaon Vuoden parhaaksi nyrkkeilijäksi vuosina 2006, 2008 ja 2009. Pacquiaon vuonna 1995 alkanut ammattilaisura sisältää 62 voittoa, kahdeksan tappiota ja kaksi ratkaisematonta.

Korjattu juttua 19.9.2021 klo 14.23: Pacquiaon puolue ei ole valtapuolue Filippiineillä.

Lue myös:

Oscar De La Hoyan paluu kehiin peruuntui – koronatartunta vei sairaalahoitoon

Robert Helenius nousee kilpakehään Las Vegasissa lokakuussa – "Olen paremmassa kunnossa kuin olin 28-vuotiaana"

Suosittelemme sinulle